— Pekka Haavisto

Valtiopäivät on avattu

Pekka Haavisto

Vuoden 2016 valtiopäivät avautuivat eduskunnan puhemiehen vaalilla.

Äänestin Maria Lohelaa, joka on mielestäni hyvin ja tasapuolisesti hoitanut puhemiehen tehtäviä. Me vihreät emme yhtyneet sosiaalidemokraattien protestiin siitä, että puhemiehistössä ei ole yhtään opposition edustajaa. Pitkän tradition mukaan puhemiehistö valitaan kolmen suurimman puolueen edustajista. Nyt ne ovat poikkeuksellisesti kaikki hallituspuolueita.

Eduskuntatalon remontin vuoksi Finlandia-talolla pidetyissä avajaisissa kuultiin perinteisesti presidentin puhe. Mielestäni presidentti Niinistö on virkakautensa ajan pitänyt hyviä ja maltillisia puheenvuoroja, joista on erityisesti jäänyt mieleen vetoomukset nuorten ja syrjäytyneiden puolesta.

Presidentti on joutunut virkakautensa aikana poikkeuksellisen haastavaan tilanteeseen Suomen ja EU:n Venäjä-suhteissa. Erityisesti kesällä 2015 oli ”jääkausi”, kun Suomi isännöi ETYJ:n 40-vuotisjuhlaa eikä päästänyt maahan Venäjän delegaatiota EU:n sanktioiden vuoksi. Presidentin asema ei ollut kadehdittava. Suomalaiset jakavat kunnioituksen ja arvonannon presidenttiä kohtaan juuri näinä vaikeina hetkinä.

Pakolaiskriisin käsittelyssä presidentti on puhunut ”tolkun” puolesta, vihapuheita ja murhapolttoyrityksiä vastaan. Tähän tolkun puolueeseen on helppo ilmoittautua. Tässä presidentti on toiminut arvojohtajana.

Tätä taustaa vasten presidentin puhe valtiopäivien avajaisissa 2016 oli pettymys. Miksi? Presidentti puhui nykyisen pakolaiskriisin mittaluokasta ja kansainvälisten sopimusten toteuttamisen vaikeudesta. On totta, että sopimukset ovat syntyneet toisenlaisina aikoina. Mutta olivatko ne helpompia aikoja? Eivät.

Venäjän 1917 vallankumouksen jälkeen liikkeellä oli 1,4 miljoonaa ihmistä. He odottivat naapurimaissa paluuta takaisin kotimaahansa, mutta paluuta ei ollut. Heitä auttamaan perustettiin vuonna 1921 Kansainliiton pakolaiskomissio, jonka johtoon tuli norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen. Pakolaiskomissio auttoi noin puolta miljoonaa pakolaista palaamaan kotiin, mutta leireille jäi vielä suuret määrät väkeä. Näiden ihmisten ongelmien ratkaisemiseksi luotiin Nansenin passi, jolla pakolaisten pääsy eri maihin helpottui.

Geneven pakolaissopimuksen syntyessä 1951 Euroopassa oli liikkeellä 65-70 miljoonaa alkuperäiset asuinsijansa menettänyttä ihmistä. Heitäkin pystyttiin auttamaan.

Sotien lopussa Suomi sijoitti omia evakoita noin 420 000 henkeä eli 11 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Nämä olivat oman maan kansalaisia, mutta asutustoiminta ei ollut aina helppoa. Vuosina 1948-1949 jopa 100 000 suomalaislasta sai UNICEF:n ruoka-apua ja 20 000 suomalaislasta kulki koulumatkansa UNICEF:n lahjoittamissa kengissä.

Lähempänä omaa aikaamme 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissodat pakottivat 2,3 miljoonaa ihmistä pakolaisiksi Euroopassa. Tästäkin selvittiin.

Nykyongelmia ei pidä vähätellä, mutta menneet sukupolvet ansaitsevat hatunnoston. Taloudellisesti nykyistäkin tiukempina aikoina on hädänalaisia autettu.

Kansainväliset sopimukset pakolaisten suojelusta ovat syntyneet ja niitä on testattu kovina aikoina. Ihan helposti niitä ei pidä hylätä. Ei voi myöskään asettaa vastakkain ihmisten auttamista ja sopimusten noudattamista, jos sopimusten avain on juuri hädänalaisten perusoikeuksien suojeleminen.

Pienen maan etu on, että toimitaan sopimusten mukaan. Olemme tätä myös Suomena ja EU:na korostaneet Venäjä-suhteissamme.

Kun puhutaan länsimaisista arvoista, perustavanlaatuisiin arvoihimme on kuulunut sopimusten noudattaminen ja kunnioittaminen – ”maata on lailla rakennettava” – sekä länsimaiset yksilön oikeuksia kunnioittavat arvot, joihin sisältyy hädänalaisten suojaaminen ja auttaminen. Arvopohjamme on kristillisessä ihmiskäsityksessä – jokaisen ihmisen ainutkertaisuudessa – ja länsimaisessa humanismissa.

Näiden arvojen pohjalta on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi Tanskassa lähdetään tielle, joka puuttuu pakolaisten omaisuuden suojaan.

Ymmärrän, että presidentti puhuessaan ajattelee erityisesti tilannetta Suomen ja Venäjän rajalla, vaikka ei siitä suoraan mainitse. Sieltä on tullut Suomeen pieni pakolaisvirta, eikä ole takeita siitä, ettei virta voisi kasvaa. Venäjä on mielestäni turvallinen maa niille, jotka ovat siellä jo pidempään olleet esimerkiksi siirtotyövoimana, ja sen pitäisi olla sitä myös suurimmalle osalle kolmansista maista tulevia pakolaisia. Sen sijaan se ei kaikissa tapauksissa ole turvallinen Venäjän omalle oppositiolle ja erilaisille vähemmistöryhmille.

Meidän intressimme on omissa ja EU:n keskusteluissa Venäjän kanssa korostaa, että Venäjä on riittävän vauras ja riittävän turvallinen hoitamaan sitä pakolaiskriisiä, joka heihin kohdistuu. Pakolaisten määrä voi Venäjällä kasvaa esimerkiksi Afganistanin turvallisuustilanteen kärjistyessä.

Presidentin puheessa vedottiin EU:n omiin toimiin ja EU:n yhtenäisyyteen. Näissä on helppo presidenttiä tukea. Mikä olisi tuo toimenpiteiden lista, jota presidentin ja hallituksen pitäisi nyt viedä eteenpäin? Mielestäni siihen kuuluvat ainakin seuraavat asiat:

  1. EU:n tulisi rakentaa yhteistä rajavalvontaa. EU:n ulkorajamaana hyötyisimme siitä.

  2. EU:n tulisi kehittää pakolaisten taakanjakoa ja Dublin-sääntöjen uudistamista. Ei ole oikein, että ulkorajamaat kantavat koko taakan.

  3. EU:n tulisi luoda laillisia, turvallisia väyliä siirtolaisuuteen. Pitää olla mahdollista hakea EU:n alueelle töihin tai opiskelijaksi. Tämä vähentäisi tarpeettomia turvapaikkahakemuksia.

  4. EU:n pitäisi tukea rauhanprosesseja ja rauhanturvaoperaatioita vielä nykyistä tehokkaammin mm. Syyriassa, Irakissa, Libyassa, Somaliassa ja Afganistanissa. Näin puututtaisiin ongelmien juuriin.

  5. EU voisi olla mukana luomassa kriisialueille turvallisia saarekkeita, joista ei ole tarvetta hakeutua pois. Näitä turvaamassa voisi tarvittaessa olla EU:n poliisi- ja rauhanturvaoperaatioita.

  6. EU:n tulisi yhdessä neuvotella tehokkaita palautussopimuksia turvallisille alueille, ja vaikuttaa palaajien turvallisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Esimerkkinä Eritrea, jossa nyt EU, Suomi, Ruotsi, Saksa ja YK ovat aktiivisia nuorten ihmisoikeuksien puolustamisessa. Tehokas apu paikan päällä vähentää pakolaisuutta.

  7. Meidän tulee lisätä, ei vähentää kriisialueille kohdistuvaa kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua.

Alkanut vuosi on varmasti vaikea. Historiaa katsoen voi silti sanoa, että pahemmastakin on kai selvitty. Euroopan vahvuus ja Euroopan selviytymistarina on se, että olemme kunnioittaneet lakeja ja sopimuksia sekä pitäneet kiinni länsimaisista, yksilön oikeuksia korostavista arvoista ja ihmisoikeuksista.

Vaikeina aikoina ihmisten arvot punnitaan. Meillä suomalaisilla ei ole ollut tapana luovuttaa vaikeuksien tullen. Aktiivisella ulkopolitiikalla voimme viedä eteenpäin pohjoismaisessa yhteistyössä, EU:ssa ja YK:ssa yhteisiä ratkaisuja pakolaiskriisiin. Toimintamme maailman kriisialueilla on tärkeää, jotta pakolaisten paluu kotiseuduilleen käy mahdolliseksi. Nyt on aloitteellisuuden ja yhteistyön rakentamisen aika.