— Saara Hyrkkö

Lapsen etu on ensisijainen al-Holin tapauksessa

Saara Hyrkkö

Syyriassa vankileirillä olevien suomalaislasten ympärillä kuohuu. Se on valitettavaa, sillä nämä lapset eivät ole valinneet osaansa.

“Lapset sairastelevat koko ajan. Flunssaa, kuumetta, oksentelua, ripulia. Muutama päivä sitten tytär sai kohtauksen. Hän meni siniseksi ja lakkasi hengittämästä.”

Sitaatti on Helsingin Sanomien artikkelista viime viikolta. Siinä kerrotaan pienestä suomalaisesta lapsesta, joka elää tällä hetkellä al-Holin leirillä. 

Syyrian al-Holissa on vankileirillä suomalaisia lapsia, joiden elämää ja terveyttä leirin olosuhteet uhkaavat. Valtaosa näistä lapsista on alle viisivuotiaita. He ovat ennen kaikkea lapsia ja sodan uhreja.

Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksien sopimukseen ja turvaamaan muun muassa lapsen oikeuden elää. Voiko mikään vastuu olla sitä suurempi? Juuri vaikeissa paikoissa tämä sitoutuminen ja oikeusvaltiomme kestävyys testataan. Lapsella on oikeus jäädä henkiin silloinkin, kun hänen vanhempansa ovat tehneet jotain hirveää. 

Voi tuntua – ja tuntuukin – monien oikeustajun vastaiselta, että auttaessamme lapsia saatamme tulla auttaneeksi myös jotakuta, joka on voinut syyllistyä rikokseen. 

Tätä varten oikeusvaltio on olemassa. Ja juuri tällaisissa hetkissä se punnitaan. Jos oikeusvaltion periaatteista luovutaan nyt, niistä voidaan luopua toistekin. Jos leirillä olevilta riistetään ihmisoikeudet, ne voidaan riistää muiltakin. Sille tielle hallitus ei lähde.

Me lähdemme siitä, että jos henkilö on syyllistynyt rikokseen, hänet saatetaan teoistaan vastuuseen. Oikeusvaltiossa siitä huolehtivat poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet. Tuomiot eivät ole poliittisia päätöksiä, eikä niiden kuulukaan olla. Me lähdemme siitä, että Suomessa on hyvät turvallisuusviranomaiset, joiden kykyyn pitää huolta suomalaisten turvallisuudesta meidän on voitava luottaa.

Asia on yhtä aikaa monimutkainen ja yksinkertainen. Monimutkainen, koska tilanne edellyttää lukuisten eri säädösten, uhkien, oikeuksien ja velvoitteiden yhteensovittamista poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa kriisialueella. Mutta yksinkertainen siksi, että viime kädessä kyse on noin kolmestakymmenestä lapsesta, jotka eivät ole valinneet osaansa ja joiden lapsuus hupenee tällä hetkellä epäinhimillisissä oloissa vankileirillä. 

Lasten vuoksi meidän on tehtävä kaikkemme. Tässäkin kysymyksessä lapsen etu on ensisijainen. Sen puolesta me teemme tinkimättömästi työtä.