— Satu Haapanen

4.11.06 Bussi numero 6

Koskilinjoja on parjattu tällä viikolla useammassa lehdessä useammassa jutussa. Itsekin olen ihmetellyt bussien tyhjäkäyntiä ja aikatauluun liittyvää odottelua keskustassa. Suoremmat yhteydet olisivat tarpeen ja aamuruuhkaan voisi lisätä muutaman bussin. Ei ole hauskaa seistä pitkää matkaa bussin käytävällä hikisenä toppatakki toista vasten. Hinnan jäädyttäminen nykyiselleen muutamaksi vuodeksi – ei sekään olisi pahitteeksi. Olen kuitenkin kiitellyt mielessäni Koskilinjojen hyvää kalustoa vaunuilla liikkumisen kannalta, matalaa kynnystä ja erillistä tilaa vaunuille, joka on luksusta Luxemburgin busseissa kulkemisen jälkeen. Tosin kynnys saattaa kuitenkin olla välillä vähän liian korkea, ellei kuljettaja laske bussia matalammalle, minkä he melko harvoin tekevät. Samoin pyörätuolilla kulkemisen kannalta näyttää olevan hieman hankalaa joidenkin kuljettajien hitaus tulla laittamaan liuska paikalleen. Liuskan laskeminen pitäisi nykytekniikalla onnistua tarvittaessa matkustajalta itseltään. Oulun kaupunkia olen puolestani kiitellyt joka kerta mielessäni, kun se on tarjonnut vaunujen kanssa kulkevalle kyydin. Se on oululaisen päätöksen teon huippusaavutuksia vaunukansan kannalta. Bussi numero kuusi lähtee kolmenkymmenen metrin päästä kotioveltamme. Se ajaa keskustan kautta Linnanmaalle yliopistolle. Alkusyksystä ajelin sillä päivittäin. Kävimme Ellan kanssa sillä kaupungilla, torilla ja yliopistolla syömässä. Bussilla numero kuusi pääsin lukukammiooni ja takaisin. Bussi numero kuutosen lisäksi vapauden symboleita ovat netti ja sanomalehti Kaleva. Molempiin pääsy on vauvaelämän keskellä hieman rajoitettu, mutta kun niihin pääsee käsiksi, on melkeinpä paheellinen olo. Vauvan kantelu ja Puppe-kirja vaihtuvat hetkeksi yhteydeksi ulkomaailmaan. On ihana valvoa yöllä, kuunnella Elielin säännöllistä raskaan univaiheen hengitystä viereisessä huoneessa ja kirjoittaa. Muun perheen mentyä maate varastan yhden syötönvälin itselleni. Sitä paitsi on helpompi herätä syöttämään, kun on jo hereillä. Unesta nouseminen on raskaampaa. Hätkähdin yksi aamu, kun en millään saanut mieleeni, mihin aikaa yöstä olin nostanut Sagan vierelleni syömään. Ei ihme, että yöllä tapahtuu kaikenlaisia kauheuksiakin, joista ei aamulla muista mitään, mutta joista pahimmillaan Iltalehdet seuraavana päivänä kuuluttavat. Äiti-tietoisuutta laajensi tänään opettajan soitto koulun jälkeen. Eliel on ollut villillä päällä tällä viikolla ja höpsöttänyt kahden muun kaverin kanssa. Yhtäkkiä minulle avartui tunnetietoisuus, kun koulusta soitetaan kotiin, ja siinä hetkessä kuvittelin ymmärtäväni paremmin vanhempia, jotka joutuvat olemaan usein yhteyksissä opettajan kanssa. Mietin samalla, miten vaikuttaa omaan kuvaan lapsesta se, että joutuu kuulemaan ikäviä asioita. Jaksaako nähdä oman lapsen kiltteyden ja hyvyyden töllöntöitten takaa. Keskustelin tietysti Elielin kanssa asiasta vakavasti ja siinä hetkessä muistin yhtäkkiä, miltä oma poikani näytti vastasyntyneenä. Nyt hankalana hetkenä hän tuntui rakkaammalta kuin pitkiin aikoihin. Sitä tekee kaikkensa, jotta oman lapsen elämä menisi oikeaan suuntaan. Äiti-tietoisuus laajeni myös toissailtana, kun katsoin kunnolla Elielin äidinkielen kirjaa. Kaunis käsiala oli viime päivinä muuttunut huteroksi ja lauseista puuttui pisteet ja isot kirjaimet. Korjailimme kirjaimia nätemmiksi ja siinä tajusin, että lapsen ainoa palaute koulutyöstä tulee hänen vanhemmiltaan. Kun vanhemmat ovat kiinnostuneita läksyistä, jaksaa lapsi ne tehdä mielellään. Ei riitä, että hoputtaa läksyn tekoon, välillä täytyy asiaan itsekin paneutua kunnolla, jotta lapsi kokee, että hänen tekemisestään ollaan kiinnostuneita. Tämä pätee ainakin joittenkin lasten kohdalla. Motivaatio katoaa, jos vanhempaa ei kiinnosta, mitä koulukirjoihin kirjoitetaan. Suomalaislasten huono kouluviihtyvyys voisi selittyä sillä, ainakin osittain, että tuki koulunkäynnille kotoa käsin on vähäinen. Kuvitellaan liian aikaisin, että lapsi hoitaa itsenäisesti koulunsa ja läksynsä. Useimmissa Euroopan maissa vanhemmista ainakin toinen tekee iltakaudet läksyjä lastensa kanssa, ja vaikka koulusaavutukset Pisa-tutkimusten mukaan Suomessa ovat paremmat kuin monessa muussa maassa, on lasten kouluviihtyvyys useimmissa muissa maissa kuitenkin parempi.
Jaa sivu: