— Satu Haapanen

12.2. Kymmenen vuotta

Olen ollut iloinen ja hieman hämmästynytkin siitä, että monet ihmiset ovat viime päivinä olleet yhteydessä minuun ja tiedustelleet kantojani tiettyihin asioihin. Olen iloinen siitä sen vuoksi, että vastatessa toiselle ihmiselle joutuu vastaamaan sanoistaan ja aikomuksistaan kasvotusten sekä tarkastelemaan omia arvojaan, ja iloinen myös sen vuoksi, että pääsee vuoropuheluun toisen kanssa. On aivan eri asia keskustella ihmisen kanssa kuin vastata vaalikoneiden joskus hyvin asenteellisiinkin kysymyksiin. Vaalikoneet eivät anna vastakaikua, sen sijaan toinen ihminen saattaa panna toisen kovillekin. Näin käy etenkin nuorten vaalipaneeleissa. Jos minulta kysyttäisiin, miksi olen vihreissä - mitä ei kumma kyllä ole suoraan kysytty ainakaan pitkään aikaan - vastaisin, kuten tänään vastasin eräälle ihmiselle, että sen vuoksi, että nykypuolueista vihreät todennäköisimmin puhuisivat maakotkan, kämmekän ja vapaan Iijoen puolesta. Lisäksi olen vihreissä, sillä ne tarkastelevat asioita systemaattisesti maailmanlaajuisesta näkökulmasta - omaa paikallisuutta unohtamatta. Vihreiden kiinnostuksesta maailman asioita kohtaan oli osoituksena Ulkoministeriön järjestämä tiedotustilaisuus toissa päivänä Pakkala-salissa, jonka 14 osallistuvasta ehdokkaasta - ja tilaisuuden lopussa 12:sta - kuusi eli puolet oli vihreitä. Lasten asiat kiinnostavat monia vaikuttajia, mutta kumma kyllä lasten ja nuorten, eikä myöskään aikuisten, alkoholistien, vammaisten, eikä vanhusten hyvinvoinnista vaalikoneet liiemmin kysele. Joku Natoon liittyminen ja hypoteettinen hallitusmalli nostetaan ihmisen hyvinvoinnin pohtimisen edelle. Ja hyvinvointia ei ole jatkuva talouskasvu. Tärkeää on lapsen hyvinvointi. Lapsi on se, joka on täysin aikuisten armoilla. Täysin. Siksi yritän tehdä työtä, jolla olisi vaikutusta perheiden ja sitä kautta lasten hyvinvointiin. Sanonta, kun parisuhde voi hyvin, voi lapsikin hyvin pitää paikkansa. Samaa sanontaa voi laajentaa myös opettajiin, kun ope voi hyvin, voi lapsikin hyvin. Myös hoitajiin: kun hoitaja voi hyvin, voi potilaskin hyvin. Hämmästynyt olen yhteydenotoista sen vuoksi, että ne viestit, mitä julkisuudessa esiintyy ihmisten välinpitämättömyydestä, eivät todellakaan pidä paikkaansa. Moni harkitsee hyvin tarkkaan kenelle äänensä antaa. Ja se on hyvä asia. Ainakin omalla kohdalla näin yksikään ääni ei ole itsestäänselvyys, vaan luottamuksenosoitus siitä, että tämä ihminen luottaa ja uskoo, että hänen ääntään käytetään hyvin. Ääni on edelleen arvokas, se on valtuutus ja edellytys sille, että työ tehdään kunnolla ja loppuun asti. Sitten vielä vähän henkilökohtaisiin asioihin. Tänään on kulunut kymmenen vuotta siitä, kun tavattiin Akin kanssa eka kerran. Pitäisi varmaan juhlia ja ostaa vaikka laskiaispullat. Leipomaan minusta ei ole, se on aika työlästä kahden pienen tytön kanssa, mutta tänään tein kyllä pannaria, kun meillä kävi kylässä tosi mukava armenialainen nuoripari. Armeniaa on kyllä koeteltu kovasti viime vuosikymmeninäkin: maanjäristys -88, sota Azerbaizanin kanssa Karabahista, Venäjän hajoaminen ja sen mukanaan tuoma itsenäistyminen kriiseineen. Tämä alle kolmikymppinen poika kertoi, että niinä tärkeinä vuosina, kun hänen olisi pitänyt käydä koulua ja erityisesti opiskella ranskaa, sähköä saatiin tunti päivässä ja aika kului pelloilla ja puiden hakuun, kun miehet olivat töissä. Ja vielä vähän vauva-asiaa. Saga söi tänään eka kerran banaania. Annoin sitä varmaan vähän liikaakin - kaksi pientä lusikallista, kun jostain syystä hän oli vähän levoton, kun vieraat olivat käymässä. Saattoi se kyllä olla vierastustakin, joka on tietenkin kypsymisen merkki.
Jaa sivu: