— Satu Haapanen

4.3. Päivystystä

Kävin tänään yhteispäivytyksessä hakemassa kuurin poskiontelotulehdukseeni. Pääsin sisään melko lyhyessä odotusajassa, kolme ja puoli tuntia. Ensimmäinen tunne, kun kirjautui sisään oli arastelu, vienkö yskineni ja rintapistoineni jonkun sairaamman paikan. Tuli melkein terve olo, kun näki, miten sairaita ihmisiä oli odottamassa. Mieleen jäi mummu, joka makasi samalla paikalla silmät kiinni, kun tulin päivystykseen ja vielä, kun sieltä lähdin. Vauvaa odottava nuori tyttö pyysi päästä makuulle ja se onnistuikin. Hän nukahti kuumeisena keskelle käytävää ihmisten silmien eteen. Kaikki verhojentauspaikat olivat jo täynnä potilaita. Lapsille oli järjestynyt onneksi uusi tila kauemmaksi köhivistä aikuisista. Tällä kertaa odotussalissa oli vain yksi päihteiden alla oleva nuori mies, joka kulki odottavalta toiselle pyytämässä tupakkaa. Hän jäi roikkumaan erään rouvan tuolin kaiteelle pitkäksi aikaa kenenkään häntä siitä poistamatta. Otin ajan kuluksi automaatista kahvin. Viime käynnin jälkeen oli tullut uusi sämpyläautomaatti ja juoma-automaattikin, mutta mietin, miten paareilla makaavat niille asti jaksavat saatika ylettyvät laittamaan kolikkonsa niihin, jos nyt on kolikoita mukaansa muistanut ottaa. Yksi sämpyläkärry kulki nopeasti ohitse, mutta en tiedä, oliko niitä tarkoitus myydä makaaville potilaille. En oikein usko. Minua hämmästytti, kun kaksi mieslääkäriä joutui kutsumaan useampaan kertaan potilaitaan käytäviltä ja hakemaan potilaitaan kymmenien metrien matkan päästä muutenkin kiireisenä aikana. Eihän nyt lääkärin tarivtse juosta potilaidensa perässä. Minun lääkärini sanoi, että hänen on täytynyt kehittää ääntään, jotta potilaat kuulevat kutsun. Eikö mikrofonia ole vielä keksitty? Tai ehtisikö joku valmistaa potilaan vastaanottoa varten vaikka taluttamalla hänet jo lähemmäksi lääkärin ovea, kun hänen vuoronsa lähestyy? Muutenkin käytävällä saisi olla joku asialle omistautunut ihminen - vaikka jonkun järjestön vapaaehtoistyöntekijä - joka juttelisi ihmisille, kyselisi näiden vointia, kohentaisi tyynyä ja antaisi ruokaa ja juomaa niille, jotka eivät pääse automaateille asti. Luxemburgissa lastenklinikalla oli tällainen aikuinen, joka tuli juttelemaan lapsille, leikki ja piirsi heidän kanssaan. Meidän terveyskeskuksessa ei ole edes leluja, ennen kuin joku asiakas niitä sinne vie. Kyllä meidän terveydenhuoltomme on huonolla tolalla, kun sairaita ihmisiä pidetään kuin lammaslaumaa tuntikaupalla sairaana apua odottamassa. Ihme, ettei useampi saa paniikkikohtausta kesken odottamisen. Kaikki istuivat kilttinä, totisina ja kärsivällisinä. Vain kiinalainen kipeän jalkansa kanssa tullut mies hymyili. --- Vastaanottohoitajat olivat muuten hymyileviä ja ystävällisiä samoin lääkärit. Heidän syytään tilanne ei ole. Paikalle hälytetyille ylimääräisille lääkäreille pitää antaa kiitosta siitä, että aurinkoisen kevättalvisunnuntain sijaan he valitsevat koko sen bakteeri- ja virusjoukon ja yrittävät noissa olosuhteissa antaa apua sairaille.
Jaa sivu: