— Satu Haapanen

10.5. ajatuksia opettajuudesta

Jätin graduni näihin aikoihin neljätoista vuotta sitten. Ajatella, että siitä on niin kauan. Opettajan työn hyviä puolia on, että siinä oppii päivittäin uutta. Työhön paluun jälkeen, siis nyt vauvan syntymän jälkeen, olen saanut useamman oivalluksen. Ne tulevat yleensä Sagaa syöttäessä tai Ellaa nukuttaessa - silloin, kun pysähtyy. Jotkut oivalluksista eivät ole uusia, ne vain tuntuvat syventyvän. Äsken tuli sellainen ajatus, se vanha ja tuttu jälleen kerran, että olennaista opettajan työssä on lapsen vakavasti ottaminen. Sen kuunteleminen, mitä lapsi haluaa sanoa ja lapsen ymmärtäminen. Se ei ole helppoa varsinkaan silloin, kun lapsen ilmaisu on rajallista. Kuunteleminen vaatii kärsivällisyyttä, pysähtymistä ja halua oppia tuntemaan lasta. Se ei ole aina helppoa kiireisen koulupäivän keskellä, mutta ideaalina se jopa joskus muuttuu käytännöksi. Luokissa, joissa on yli kaksikymmentä, lähes kolmekymmentä ja monesti ylikin lasta, ei kuitenkaan koskaan päästä lapsen kuuntelemiseen asti. Ehkäpä siitä syystä minunkin luokkani lapset "imevät" jokaisen aikuisen systeemiin mukaan, joka luokkaan astuu. Vieras saa heti monta ystävää, kuten eräs pappa asian ilmaisi. Erityisesti vanhempien ihmisten sylistä ja vieressä istumisesta lapset näyttävät saavan jotain ihmevoimaa, joka tekee heidät hetkeksi onnelliseksi. Opettajan työn oppii vain sitä tekemällä - ja lukemalla. Suomalaisen opettajankoulutuksen vahvuus on sen sisältämä suuri määrä teoriaa ja käytännön harjoittelua. Kumpaakaan - ei ainakaan harjoittelua - saa vähentää, mutta aikaa asioiden sisäistämiseen, reflektoimiseen, pitäisi olla enemmän. Muuten koko kallis koulutus uhkaa jäädä pinnalliseksi. Vaikka suomalaisen opettajankoulutuksen muotoa ja sisältöä on aivan varmasti pohdittu ja parhaaseen vaihtoehtoon päästy, sisältyy opettajankoulutukseen kuitenkin yksi merkittävä paradoksi. Jos opettajan työn oppii vain sitä tekemällä ja kokemuksen kautta, mistä sitten löytyy kosketuspinta teorian ja opiskelijan välille, jolla ei ole vielä kokemusta opettamisesta. Pitäisikö opiskelijavalinnassa jossain määrin suosia niitä, joilla on jo opettajakokemusta? En osaa sanoa, mutta ainakin heidän olisi helpompi hahmottaa opettajan työtä teoriasta käsin. En ymmärrä niitä, jotka väheksyvät opettajankoulutusta niin kuin valitettavan monet tekevät sanoen, etteivät opettajankoulutuksessa oppineet mitään, vasta käytännön työssä. On selvää, että opettajankoulutus, vaikka uhkaakin jäädä jäsentymättömäksi, hajanaiseksi ja sirpalemaiseksi valmistuneen opettajan päähän, antaa kuitenkin jonkinlaisen rungon hahmottaa opettajan työtä tai ainakin tiedon siitä, mitä ei tiedä, ja mistä pitäisi ottaa selvää. Opettajankoulutuksen alituinen ongelma ja pohdinnan aihe tulisi olla, kuinka luoda siltaa käytännön ja teorian välille. Tutkijoillakin olisi hyvä olla jonkinlainen käytännön tuntemus tutkimustyönsä vahvistukseksi ja perustaksi. Toinen vanha oivallus, joka minulle on syntynyt on kielen merkitys lapsen kehitykselle ja toisaalta lapsen kielen kehittymisen vaiheet. Myös tästä teemasta haluan ehtiä lukea lisää. Kielen merkitys on ollut aina minulle tälle uralle lähdettyäni selvä, mutta nyt oivallan tässä Eurooppa-koulu -kontekstissa oikein kantapään kautta, miten kieli on vitaalisen tärkeä ihmisen elämälle. Siihen sisältyy henkinen aarre ja fyysinen leipä. Heikko kieli ja heikko kielitaju voivat pahimmillaan estää ihmisen loogisen ajattelun ja itseilmaisun. Ajattelun kehittyminen hidastuu, jos sanoja ja käsitteitä ei löydy ajattelun kehittämiseen. Paras lahja, minkä vanhemmat voivat lapselle antaa on kieli. Koulun osuus on merkittävä, mutta parhaimmillaankin vain kodin perintöä paikkaava, jos lapsen kielen kehitys on pienenä jäänyt vajaaksi. Teemme päivittäin töitä niin hyvän kieliymnpäristön tarjoamiseksi lapsille kuin mahdollista. Nyt keväällä minua tässä ajatuksessa tuki luokassa vieraillut puheterapeutti, joka muistutti käyttämään kovemmin ääntä ja kertomaan koko ajan lapselle, mitä tapahtuu: nyt laitan takin kiinni jne. Tiesinhän minä asian, mutta oli hyvä, kun ulkopuolinen muistutti asiasta. Tällä viikolla on erityinen huomio kiinnitetty adjektiiveihin ja vastakohtiin. Ollaan muuten tehty hienoja äitienpäivälahjoja ja korttejakin. Huomenna on Elielin luokan äitienpäiväjuhla. Pääsen onneksi vähäksi aikaa sinne mukaan.
Jaa sivu: