— Satu Haapanen

Rasismista tiukka ote

Presidentti Tarja Halonen toivoo, että hallitus keskittyy syksyn työssään talouskriisin hoitoon ja rasismin vastustamiseen. Hallitusohjelman johdannossa onkin kirjattu selkein sanoin, että hallitus toimii määrätietoisesti rasismia ja syrjintää vastaan. Syrjinnän ja rasismin vastustamiseen puututaan ohjelmassa myös myöhemmin, esimerkiksi koulutusosiossa, jossa on kirjaus rasisminvastaisuuden edistämisestä koulutuksen keinoin.

On hyvä, että rasismin vastustaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Mutta asia ei saa jäädä pelkäksi kirjaukseksi. Rasismin vastustamiseen tarvitaan laaja valikoima keinoja, määrätietoisuutta ja asiantuntemusta. Yhdenvertaisuuslain soveltaminen käytäntöön on yksi keinoista, samoin kaikenlaisen syrjinnän lopettaminen niin kielenkäytössä kuin työhön ja opiskeluun ottamisessa. Aivan ensiksi pitäisi selvittää, missä esiintyy rakenteellista rasismia ja mihin käytännön rasismi erityisesti paikantuu.

Jos rasismin vastustamisella pyritään vihapuheen kitkemiseen ja syrjinnän lopettamiseen, on päämäärä oikea. Rasismin vastustaminen uhkaa vain jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, jos kukaan ei tähän toimeen päättäväisesti ja jämerästi ryhdy. Sen vuoksi peräänkuulutan, että joko sisäasiainministeri tai opetusministeri tarttuu pikaisesti presidentin esittämään toiveeseen ja laatii konkreettisen toimenpideohjelman rasismin vastustamiseksi. Työryhmässä täytyy olla mukana todellisia asiantuntijoita, jotka tuntevat sekä teoriaa, että käytäntöä. Toimenpiteisiin voi kuulua esimerkiksi työnantajien ja hoitohenkilökunnan kouluttamista, opettajien täydennyskoulutusta, työpajoja ja muita erityisiä aktiviteetteja paikkakunnille, joissa valtaväestön ja jonkun vähemmistön kuilu on suuri, eivätkä nämä kohtaa toisiaan. Erilaisten väestöryhmien yhdessä toimiminen on parasta lääkettä ennakkoluuloihin. Tässä tehtävässä on erityisesti järjestökentällä ja erilaisilla seuroilla oma roolinsa, sillä kotouttamistyössä tarvitaan kipeästi arjen kontakteja nimenomaan suomenkielisen väestön kanssa. Taiteen merkitys ihmisten välisen ymmärryksen lisäämisessä, toisen asemaan asettumisessa sekä oman tunne-elämän rikastamisessa on aivan keskeinen. Siksi kirjallisuuden, kuvataiteen ja musiikin rooli kouluopetuksessa ja työssä rasismin vastustamiseksi on otettava vakavasti.

Viimeviikkoiset keskustelut vihapuheista tiedotusvälineissä ovat sivunneet jonkin verran valtaväestön osuutta rasismin ja syrjinnän lisääntymisessä. Kuten koulukiusaamisessa, myös rasismissa merkittävin rooli on enemmistöllä, joka joko hiljaa hyväksyy vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden tai sitten herää puhumaan, kun toista ihmistä kohdellaan huonosti. Ratkaisevaa jonkun ihmisen selviämiselle voi olla yksikin ihminen, joka nousee puolustamaan häntä jonkun solvatessa ja toisten hiljaa vaivaantuneena kuunnellessa.

Omakohtaisena kokemuksena on mieleeni jäänyt tapaus eräästä työpaikastani, kun koulumme iso tukeva keittäjä huusi kahdeksanvuotiaille kosovolaistytöille, että ”aina te syötte viimeisinä, menisitte sinne mistä olette tulleetkin”. Jähmetyin silloin ruokasalissa paikalleni, enkä osannut sanoa mitään. Myöhemmin kerroin rehtorille tapahtuneesta, mutta silloin tilanne oli jo ohi. Hän ei puuttunut tilanteeseen. Saako keittäjä mellastaa vieläkin ja sivuuttavatko toiset edelleen hiljaa hänen käytöksensä – kahdenkymmenen vuoden jälkeen? Nyt on tullut loppu rasismille. Sille täytyy tulla loppu.

Jaa sivu: