— Satu Haapanen

Ihmisten häätäminen asuinsijoiltaan ei kuulu Suomeen

Ydinvoimalayhtiö Fennovoima on aikeissa pakkolunastaa Pyhäjoelle suunnitteilla olevan ydinvoimalan asemakaavassa olevat yksityiset maat. Ydinvoimalan rakentaminen Pyhäjoelle on herättänyt voimakasta vastustusta lukuisissa paikallisissa asukkaissa, mutta heidän ääntään ei ole kuunneltu riittävästi. Ihmisten häätäminen asuinsijoiltaan ja tonttien pakkolunastus ei mielestäni kuulu suomalaiseen demokratiaan eikä suomalaiseen oikeusvaltioon.

Ydinvoimalaan liittyvän uutisen on kertonut Yle Oulu. Pakkolunastukseen Fennovoima aikoo turvautua, ellei maita saa muuten hallintaansa. Aivan helposti pakkolunastus ei onnistu – siihen tarvitaan lupa valtioneuvostolta. Ydinvoimalan rakentamisluvan saaminen edellyttää, että rakentamiseen tarvittavat maat ovat yhtiön hallussa. Myös ydinjätteen loppusijoituspaikka pitää olla ratkaistu ennen luvan heltiämistä. Mikäli rakentamisluvan edellytykset eivät täyty, horjuvat myös lunastusluvan edellytykset.

Fennovoima on tähän saakka väittänyt, että sillä on ydinvoimalaan rakentamiseen tarvittavat maat hallussaan. Näin ei kuitenkaan ole, sillä yhtiölle ei ole vielä lainkaan rantaviivaa Pyhäjoella. Sataman ja jäähdytysveden ottoputkenkin maaalueet ovat vielä ulkopuolisten hallussa. Maat Fennovoima aikoo hankkia haltuunsa ensi vuoden aikana, vaikka se edellyttäisi pakkolunastusta.

 

 

Jaa sivu: