— Satu Haapanen

Libyan naiset tähyävät uuteen parlamenttiin

Ensimmäisenä hiekanvärisestä kentästä pistävät silmään lentokoneiden värikkäät peräsimet. Kenttä on rauhallinen, erotan egyptiläisen koneen. Vastamaalatut värikkäät peräsimet kuuluvat libyalaisille koneille. Olen matkannut DEMOn , puolueiden demokratiajärjestön, edustajana Libyaan tukemaan naisia valmistautumisessa maan ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin kesäkuussa.

Libya on heräämässä painajaisesta nimeltä Gaddafi nykymaailmaan. Ihmisten hämmennys, sisältä nouseva riemu ja ihon alla kupliva uusi vapauden tunne heijastuvat arkoina hymyinä, kaduilla istuvien miesten tervehdyksinä ja katkonaisina kertomuksina menneistä tapahtumista. Menneisyys on rakennettava uudelleen, nyt saa muistaa sen, mikä piti vaieta.

Naisten osuus vallankumouksessa oli merkittävä. He janosivat korvausta vuosikymmenten aikana kadonneista ja tapetuista omaisista. Taistelun alkaessa he muonittivat ja hoitivat, mutta myös taistelivat miesten rinnalla. Ilman naisia vallankumous olisi jäänyt puolitiehen. Nyt naiset vaativat vallankumouksen jälkeistä turvallisuutta ja aseita pois kadulta. Väkivaltaa on ollut liikaa.

Libya on siirtymässä uuteen aikaan, mutta millaiseen, on vielä arvoitus. Maata johtaa tällä hetkellä väliaikaishallitus, jonka tehtävänä on valmistaa libyalaiset historiansa ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin kesäkuussa. Tuolloin maalle valitaan 200-jäseninen kansalliskongressi. Sen ensimmäinen tehtävä on hyväksyä Libyalle perustuslaki. Perustuslakia laatimaan kongressi asettaa erityisen 60-jäsenisen komitean, jossa on edustus maan eri osista. Perustuslakiluonnos alistettaneen myös kansanäänestykselle. Perustuslain valmistuttua ja sen tultua voimaan järjestetään maassa uudet parlamenttivaalit suunnitelmien mukaan vuonna 2013. Sen jälkeen pääsevät libyalaiset toteuttamaan kansansa tahtoa oman lakiasäätävän edustajainhuoneensa, parlamentin kautta.

Naisten vähäiseltä vaikuttava osuus demokratiaprosessissa on huolestuttava. Vallankumouksen jälkeen suurin osa naisista näyttää palanneen entiseen rooliinsa kotien sisäpuolelle ruokaa laittamaan ja lapsia hoitamaan. Kaduilla on huomattavan vähän naisia. Kauppojen myyjät, vartijat ja suurin osa tarjoilijoista ovat miehiä. Vähäisissä kahviloissa istuvat pelkästään miehet. Kentällä pelaavat pienet pojat.

Vallankumouksen jälkeen on toimimaan jäänyt kuitenkin kourallinen nuoria naisia, jotka muodostavat järjestön nimeltään Voice of Libyan Women – Libyalaisten naisten ääni. He kiertävät kaduilla ja kylissä ja keräävät naisten kokemuksia. He menevät sinne, minne korkean tason lähettiläät ei välttämättä löydä. Nämä nuoret naiset ja heidän joukossaan myös muutama nuori mies kertovat tavallisille ihmisille heidän oikeuksistaan, joista monikaan ei ole aiemmin ollut tietoinen. Voice of Libyan Women kannustaa ihmisiä rekisteröitymään äänestäjiksi ja äänestämään.

Oma roolini Libyassa oli toteuttaa konferenssin toisen päivän työpaja. Päämääränämme oli naisten vahvistaminen vaaleihin valmistautuvina naisina ja poliitikkoina. Työpajaan osallistui nelisenkymmentä energistä naisehdokasta.

Aloitin työpajan vetämisen hengitysharjoituksella. Nousimme ylös ja sanoimme kovalla äänellä I am a wonderful woman! Kolmannella kerralla ääni koveni itsevarmaksi huuhdahdukseksi. Voimaantuminen poliitikoksi oli alkanut. Hahmotimme itseämme ihmisinä ja eri rooleissa. Naiset leikkasivat pöydälle kukkien terälehdet, joihin he kirjasivat nimensä, ammattinsa, tykkäämisensä sekä kolme vahvuuttaan. Neljänkymmenen osallistujanaisen vahvuuksien kirjo on melkoinen!

Minuutta vahvistavista harjoituksista siirryimme hahmottelemaan poliittisia teemoja ja päämääriä. Siirryimme piiriin. Otimme toisiamme käsistä kiinni ja juoksimme piiriin keskelle samalla ääntä voimistaen. Mikä yhteisyyden tunne! Paikalla olevat miehet eivät aiemmin olleet nähneet sellaista naisenergiaa. Lämmittelyn jälkeen naiset alkoivat visioimaan, millaisen Libyan haluaisivat. Naisten jo aiemmin lähettämien tekstien palautteen perusteella hahmottelin viidelle fläppitaululle naisten nostamia yleisiä poliittisia teemoja. Lisäsin niihin tasa-arvon. Teemat olivat: parempi elämän laatu, lastemme tulevaisuus, turvallisuus, talous ja tasa-arvo.

Pyysin naisia kirjaamaan valitsemansa teeman alle yhden visioistaan. Seuraavaksi naiset tarkastelivat toisten valitsemia visioita ja yhdessä neuvottelun kautta valitsivat heistä merkittävimmät kolme visiota. Seuraavaksi naiset saivat käydä antamassa ”hymynaaman” kolmen muun teeman visiolla. Harjoituksella pyrimme hahmottamaan poliittista kenttää ja harjaannuttamaan poliittiseen neuvotteluun. On mielenkiintoista saada tietää käännösten valmistuttua, mitkä teemat naiset nostivat esille.

Lounaan jälkeen aloimme käydä läpi kampanjassa tarvittavia taitoja. Käytin kukkaa metaforana, jonka kukinto terälehtineen muodostaa poliittisen minän selkeine ja kirkkaine viesteineen. Varsi symboloi tukiryhmää, lehdet kovaa työtä ja juuret kaikkia niitä edellytyksiä, joita vaalityöhön tarvitaan. Näitä edellytyksiä ovat oikea asenne, hyvä talouden, varainkeruun ja toiminnan suunnittelu, media- ja kommunikaatiosuunnitelma mukaan lukien tiedottaminen, kirjoittaminen viestimiin ja sosiaalinen media sekä kohderyhmien valinta.

Teimme harjoituksen, kuinka tukiyhmä kootaan ja kuinka tukiryhmän kanssa tehdään varainkeruu- ja kampanjasuunnitelma.

Työpajalla oli kolme päätavoitetta: naisten itsetunnon kohottaminen, kuten moni heistä oli toivonut, verkottuminen toisten naispoliitikkojen kanssa sekä omien kampanointitaitojen vahvistaminen.

Päivän päätteeksi naisilta saatu palaute huokui tyytyväisyyttä; tuntui, että he saivat sitä, mitä moni oli lähtenyt hakemaan: vahvistamista valitsemalleen poliittiselle tielle, vahvistumista poliitikkona ja konkreettista ohjausta tehokkaaseen kampanjointiin.

Tilaisuuden päätyttyä otimme paljon valokuvia. Tuntui mukavalta, kun huntupäinen rouva otti lämpimään halaukseen. Palautetta tuli myös yllättäen tilannetta seuranneilta miehiltä: teknikolta ja tulkilta. He pitivät tärkeänä libyalaisten naisten osallistumista ja kiittivät, että annoimme tukea naisille. Toimittajia oli paikalla useita ja he kuvasivat kiinnostuneina päivän tapahtumia.

Suomalaisten naiskansanedustajien tehtävänä oli kertoa omasta työstämme poliitikkoina. Vierastin hieman tarjottua roolimalli–sanaa, etenkin, kun näin, kuinka upeita naisia sali oli täynnä kaikkine vahvuuksineen ja tarmoineen. Ehkä kuitenkin pystyimme – ja varmasti pystyimme – jakamaan jotain oleellista omista kokemuksistamme. Ainakin sen, että lähes jokaisen poliitikon on käytävä pitkä ja vaivalloinen tie, jossa voitot voivat olla pieniä ja pettymykset suuria. Monen kohdalla kiitos seisoo vasta vuosien päässä.

Työpajan vetäminen oli yksi antoisimmista päivistä sekä poliitikon että opettajan urallani. Nautin suuresti keskusteluista naisten kanssa ja heidän innostuksestaan, joka väistämättä tarttui itseenikin ja on kantanut monta päivää seminaarin jälkeen. Haluan kiittää Niklasta ja Tiinaa uurastuksesta seminaarin onnistumiseksi. Suurimmat kiitokset lähtevät Voice of the Libyan Women –järjestölle, jota ilman konferenssi olisi jäänyt toteutumatta. Kiitän myös taustalla vaikuttaneita ulkoministeri Tuomiojaa, ulkoministeriön virkamiehiä Risto Veltheimia ja Anne M’Rabetia sekä suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitista. Viimeisimmät, mutta ei vähimmät kiitokset menevät turvallisuudestamme ja hyvistä yöunista vastanneelle hotelli Alwaddan Hotel Tripolille ja sen hienolle henkilökunnalle.

Nyt jännitämme, moniko naisehdokkaista menee läpi kesäkuun vaaleissa ja pääsee ensimmäisenä naisena Libyan parlamenttiin kuten suomalaiset yhdeksäntoista naiskansanedustajaa 105 vuotta sitten. Jokaisesta tapaamastani seminaariin osallistuneesta naisesta tulisi loistava, vastuullinen kansanedustaja. Ja olen vakuuttunut, että monesta heistä tulee.

Jaa sivu: