— Satu Haapanen

Suuria ja pieniä ihmeitä

Kävin keväällä CERNin hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa Genevessä. Innostuneet suomalaistutkijat kertoivat meille Higgsin hiukkasesta, jota ei ole vielä löytynyt. He arvelivat hiukkasen löytymiseen kuluvan vielä aikaa, ehkäpä he itse eivät edes sitä päivää näkisi. Tuijotin kysyvä katse silmissäni monitoreja, joista näkyi protonikimppujen törmäysten fotonisuihkujen jäljet. Samoja törmäyksiä tuijottelivat yhtä aikaa sadat tutkijat eri puolilla maailmaa. Joskus tuijottelu kannattaa: nyt hiukkanen on löytynyt. Ainakin luultavasti. Hiukkanen saattaa olla Higgsin variaatiokin, mutta yhtä kaikki, löytö on merkittävä maailmankaikkeuden ymmärtämisen kannalta. En ymmärrä Higgsin hiukkasesta mitään, mutta ymmärrän, että sen olemassaolo koskettaa meitä kaikkia, ihmiskuntaa, nyt ja vuosituhansien jälkeen.

Tuijotan peiponpoikasta aidan päällä. Yritän ymmärtää, mitä sen päässä liikkuu, kun se tuijottaa minua pistävän mustalla silmällään vain kyynärän päässä. Voisin nyppäistä yhden untuvan sen tuoreiden höyhenten päältä. Sen taju puolustaa itseään on täysin kehittymätön. Tabula rasa, lennä pois, ennen kuin kissa sinut nappaa. Untuvikko oikoo siipiään ja lennähtää lajitovereiden joukkoon, pois kissojen ja ihmisten ulottuvuuksista.

Oletko tutkinut niityn muovisten dinosauruksen munien pintaa kesähelteellä? Tarkoitan niitä valtavia valkoisia paaleja, joihin säilötään heinää lehmille rehuksi. Olen löytänyt sieltä lasten kanssa suuren vihreän hämähäkin, sinisiä ja kultaisia kuoriaisia, ja lukuisia muita hyönteisiä, joita en tiennyt Suomessa olevankaan. Alan uskoa, että hyönteiset muodostavat eläinkuntamme suurimman ryhmän.

Luonnon monimuotoisuus on kaikkialla, jos nostaa silmänsä ja kuuntelee hetken. Olemme osa luonnon kiertokulkua, jonka ymmärtäminen pakottaa meidät peruskysymysten äärelle. Kesällä ehtii pohtia, mikä on olennaista ja mikä ei.

Olennaista on kysyminen. Miksi aurinko värjää joen vaaleanpunaiseksi? Miksi lohi hyppää? Miksi hyttyset inisevät ja miksi kalanpoikaset uivat suurissa parvissa? Mistä suru syntyy, entä pakahduttava ilo?

Kesällä on aikaa kysellä ja ihmetellä. Maailma väreineen, tuoksuineen ja makuineen on läsnä kaikkialla. On helppo kohdata luonnon ihmeet ja toinen ihminen. On aika nauttia kaikesta ihanuudesta, mitä ihmiselämään mahtuu.

Ihmeiden aika ei ole ohi syksynkään tullessa. Kannetaan mukanamme kyselyn ja uteliaisuuden taito kouluihin, työpaikoille ja kanssakäymisiin sittenkin, kun illat hämärtyvät ja lunta tulee tupaan. Ihminen on luotu kysymään, eikä tyytymään valmiisiin vastauksiin. Higgsin hiukkasia löytyy vain tutkimalla ja ihmettelemällä, ajan kanssa. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Jaa sivu: