— Satu Haapanen

Mistä leipää maanviljelijän pöytään vuonna 2015?

Eihän CAP-uudistuksen näin pitänyt mennä. Yhteisen eurooppalaisen maatalouspolitiikan uudistuksen piti vähentää maanviljelijöitä rasittavaa byrokratiaa, eikä ainakaan vaikeuttaa tulon saantia.

Reilulla vuodella viivästynyt CAP-uudistusprosessi on aiheuttanut huolta ja epävarmuutta viljelijöille. Päätöksiä Brysselistä odotellessa myös muu taloudellinen epävarmuus on lisääntynyt. Viljelijöiden kansallinen tuki on yleisen huonon taloustilanteen vuoksi alentunut ja Venäjän pakotteet ovat kouraisseet etenkin maitotilallisia maidon hinnan laskettua. Sianlihan tuottajat joutuivat ahdinkoon jo aiemmin keväällä Venäjän vientikiellon astuttua voimaan. Viljan hinnan aleneminen laskee sekin tuottajatuloa ja halpatuonti Euroopan Venäjään tarkoitetuista varastoista vaikeuttaa kotimaan tuotteiden menekkiä. Osa kuluttajista onneksi on reagoinut suomalaisen ruoan tuotannon ahdinkoon ja suosinut ostoskorissaan suomalaista. Näin pitääkin tehdä, ja toivottavaa olisi, että myös kunnat hankinnoissaan asettaisivat lähiruoan ja kotimaisen ruoan etusijalle.

Maatalousuudistuksen positiivisia asioita ovat olleet kestävään maatalouteen ohjaava tukiin sidottu viherryttäminen, nuorille viljelijöille maksettava erityinen tuki sekä tuotantoon sidottu tuki, jossa voidaan kansallisesti maksaa enemmän tukea tuotannon mukaan. Positiivista on tuen lakkauttaminen ns. näennäisviljelijöiltä ja sen myöntäminen aktiiviviljelijöille.

Suurta huolta viljelijöiden joukossa sen sijaan aiheuttaa tieto, että vuoden 2015 perustuki eli entinen tilatuki tullaan maksamaan pahasti jälkijunassa - vasta sitten, kun kaikki valvonnat on suoritettu. Uusien tukimuotojen negatiivinen kääntöpuoli onkin valvontojen lisääntyminen, joka viivästyttää maksatusta. Valvontoja suorittavien ELY-keskusten puutteelliset henkilöstömäärät myös hidastavat valvontojen tekemistä ja siten tukien maksatusta. Viljelijää uhkaa ensi vuonna tilanne, että häneltä jää jopa kolmannes palkasta saamatta!

Tilanne olisi karmaiseva kenen tahansa palkansaajan kohdalla, mutta erityisen kirpaisevaa se on maatiloille, joissa täytyy joka tapauksessa ruokkia eläimet ja huolehtia niiden hyvinvoinnista, huoltaa välineet, maksaa isojen investointilainojen erät ja hankkia vielä perheellekin ruokaa ja lämmintä.

Ensi vuosi näyttää ruoan tuottajille kestämättömältä, jos rahat kertakaikkiseti loppuvat niin kuin nyt näyttää tapahtuvan. Kuinka nuoret viljelijäperheet silloin ruokkivat lapsensa?

Maa- ja metsätalousministerin onkin syytä kutsua nopeasti Maatalousviraston ja ELY-keskusten henkilöstö miettimään, miten tukien maksatusta voidaan jouduttaa. Myös talousarviossa on varauduttava vastaamaan viljelijöiden hätään, ellei EU:sta löydy järkevää ratkaisua tilanteeseen. Tilatuen alkuperäinen tarkoitus taata viljelijälle säännöllinen toimeentulo näyttää kokonaan unohtuneen asetuksia laativalta porukalta.

Maksatusten vaiheistus valvontojen välille ja valvontojen muuttaminen riskiperustaiseksi eli harventaminen niiden viljelijöiden osalta, jotka hoitavat hommansa muutenkin hyvin helpottaisi valvontasumaa ja takaisi rehelliselle viljelijälle työrauhan. Ongelma on taloudellistakin vakavampi. Kyseessä on, riittääkö meillä maanviljeliöitä enää tulevaisuudessa, kun ala näyttää näinkin epävarmat kasvonsa, eli loppuuko meiltä kokonaan suomalainen leipä, maito ja liha pöydästä.

EU:n virkamiesten olisi ymmärrettävä taloudellisen ahdingon ja Venäjän pakotteiden keskellä, ettei se enää omilla säädöksillään vaikeuttaisi viljelijän työtä ja tulon saantia. Kotimaassa on syytä varautua tilanteeseen, että viljelijät tarvitsevat rahallista tukea vaikkapa korottoman lainan muodossa siihen asti, kunnes tukiraha eli osa viljelijän palkasta on varmasti viljelijän tilillä. Väärin maksetut tuet voidaan joka tapauksessa periä myöhemmin takaisin, joten parasta olisi, että tuet viljelijälle maksettaisiin säällisesti ajallaan. Turva päivittäisestä leivästä kuuluu viljelijällekin.

Jaa sivu: