— Satu Hassi

Saksa nopeuttaa ydinvoiman alasajoa – entä Suomi?

Saksa sulkee ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Päätös oli odotettu.

Sveitsikin on päättänyt poistaa ydinvoimalat käytöstä, tosin vasta 2030-luvulla. Italia ja Kiina ovat panneet ydinvoimaohjelmansa jäihin. Japani suunnitteli aiemmin nostaa ydinvoiman osuuden puoleen kaikesta sähköntuotannostaan. Fukushiman jälkeen Japanin pääministeri ilmoitti, että tästä luovutaan ja maa suuntaa katseensa uusiutuvaan energiaan.

Suomalainen energiakeskustelu on kuin eri planeetalta. Minä väitän, että se on henkinen jäänne kylmän sodan aikakaudelta.

Kymmenkunta vuotta sitten Saksa sosialidemokraattien ja vihreiden punavihreä hallitus päätti aikataulusta, jolla ydinvoima ajetaan alas. Ydinvoimalobbarit ovat tehneet kaikkensa saadakseen tämän päätöksen nurin. Viime syksynä Angela Merkelin oikeistokoalitio päätti pidentää ydinvoiman armonaikaa.

Fukushiman jälkeen Merkelin hallitus teki täyskäännöksen, sulki saman tien seitsemän vanhinta ydinvoimalaa. Tänään tehtiin odotettu päätös nopeuttaa ydinvoimaloiden alasajoa.

Saksan kansalaismielipide on koko ajan ollut ydinvoimaa vastaan. Sähköä tuottavat aurinkopaneelit talojen katoilla ja tuulivoimalat ovat osa saksalaista maisemaa. Uusiutuva energia työllistää yli 300 000 saksalaista.

Fukushima oli ydinvoiman uskottavuudelle kovempi isku kuin Tshernobyl, koska Japani on kehittyneen tekniikan maa, toisin kuin Neuvostoliitto. Itse asiassa ydinvoima kääntyi alamäkeen kuitenkin jo ennen Fukushimaa. Sen osoittaa esimerkiksi Worldwatch-instituutin tuore World Nuclear Industry Status-raportti.

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähköntuotantotehon lisäys maailmassa on jo 15 vuoden ajan ollut suurempi kuin ydinvoiman lisäys. Viime vuonna saavutettiin uusi virstanpylväs, kun tuulivoiman, biomassa- ja aurinkoenergian sekä jätteistä tuotettavan sähkön yhteenlaskettu kapasiteetti maailmassa kohosi 381 gigawattiin ja ylitti ydinvoiman, jota ennen Fukushimaa oli 375 GW.

Huhtikuussa 2011 maailmassa toimi seitsemän ydinreaktoria vähemmän kuin 2002.

Ydinreaktorit vanhenevat, uudet eivät ehdi niitä korvata. Saksassa on suljettu yli 30 vuoden ikäiset reaktorit. Vaikka maailmassa nyt toimivien reaktorien keskimääräiseksi käyttöiäksi tulisi 40 vuotta, uusia pitäisi vuoteen 2015 käynnistää joka kolmas kuukausi, jotta uudet ydinvoimalat korvaisivat käytöstä poistuvat, ja ensi vuosikymmenellä tahdin pitäisi kiihtyä yli yhteen kuukaudessa.

Fukushima tulee kiristämään turvamääräyksiä ja se nostaa ydinsähkön hintaa. Vihreän energian markkinoiden kasvaessa sen hinta laskee.

YK:n ilmastopaneeli IPCC julkaisi tänä keväänä raportin, jonka mukaan vuonna 2050 uusiutuvalla energialla voidaan tuottaa 80 prosenttia koko maailman energiasta, siis kaikesta energiasta, ei siis pelkästä sähköstä.

Jopa Lähi-Idän öljyvaltioissa ollaan suuntaamassa katse aurinkoenergiaan, jonka hinta on muutamassa vuodessa pudonnut puoleen.

Luulisi, että kehityksen suunnan näkee sokea Reettakin. Mutta Suomi on kuin veitsellä leikattu irti siitä Euroopasta ja maailmasta, joka on suuntautumassa vihreään energiaan.

Minä väitän, että tämä Suomen eriseuraisuus juontaa juurensa kylmän sodan aikakaudesta. Silloin uskottiin suuriin yksittäisiin ratkaisuihin, vähän kaikessa. Viidesosa ulkomaankaupasta sovittiin Kekkosen ja neuvostojohdon välisissä neuvotteluissa.

Samat energiavaltaiset suurfirmat, jotka kylmän sodan aikaan olivat melkein Suomen koko elinkeinoelämä, sanelevat vieläkin tahdin ja varsinkin energiakannanotot Elinkeinoelämän keskusliitossa. Vanhempi poliitikkopolvi ajattelee vanhasta muistista, että nämä firmat ovat sama asia kuin koko Suomen bisnesmaailma.

Sodanjälkeiset vuosikymmenet kansa kasvatettiin uskomaan, että on vain yksi vaihtoehto ja se on melkein aina ollut jotakin, mitä ihmiset eivät varsinaisesti haluaisi.

Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaisten valtaenemmistö haluaa suunnata energiainvestoinnit vihreisiin ratkaisuihin, energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan.

Nyt kun politiikka on palannut politiikkaan, toivon suomalaisten, myös poliitikkojen, havahtuvan huomaamaan, että se mitä ihmisten enemmistö haluaa, on oikeasti mahdollista. Muu maailma on sen osoittanut, viimeksi Saksa.

Jaa sivu: