— Satu Hassi

Saasteet ja isänmaa

Suomen luonto on puhdas, me suomalaiset olemme tekniikan taitajia, joiden tehtaat eivät likaa ympäristöä. Näin me suomalaiset haluamme muiden näkevän meidät. Miten tähän sopii, että ympäristönsuojelun uusia askelia väitetään kansallisiksi katastrofeiksi ja meihin kohdistetuiksi sortotoimiksi?

2000-luvulla kansallisiksi katastrofeiksi on ilmoitettu ainakin Kioton sopimus, päästökauppa, EU:n uusi kemikaalilainsäädäntö ja viimeksi laivojen saastepäästöjen rajoittaminen. Kioton sopimuksen ja päästökaupan kerrottiin pakottavan teollisuuden ulos maasta - kunnes ilmeni, että hallitus oli antanut suomalaisille firmoille reippaasti ylisuuret kiintiöt päästöoikeuksia.

Laivojen uusia rikkipäästörajoja sanotaan uhkaksi suomalaiselle teollisuudelle ja Itämerelle tulevaa alempaa rikkirajaa suomalaisiin kohdistetuksi sortotoimeksi. Tässä katastrofipuheessa on erikoista, että se vastustaa jo tehtyä päätöstä. Päätös tehtiin 2008 kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. Olen Hämeestä, mutta minusta tämä on vähän hidasta heräämistä. Miksi älämölö vasta nyt, kun EU on säätämässä direktiiviä, jolla IMO:n päätös pannaan toimeen? EU ei voi löysentää IMOn päättämiä rajoja eikä aikatauluja.

Mutta miksi Itämerelle tulee ankarampi rikkiraja?

Siellä on sellainen jo nyt, koska IMO on nimennyt Itämeren rikkipäästöjen rajoitusalueeksi. Muita ovat Pohjanmeri, Englannin kanaali sekä USA:n ja Kanadan molemmat rannikot 200 mailin leveydeltä. Niillä seilaavien laivojen polttoaineessa saa olla rikkiä korkeintaan 1 prosentti, kun valtamerillä prosenttiraja on 4,5.

Kuka kanalja on kieroillut Itämeren päästörajoitusalueeksi?

No Itämeren rannikkovaltiot, myös Suomi, suojellakseen happosateille haavoittuvaa pohjoista luontoa ja keuhkojamme. Vuoden 2015 alusta laivojen rikkiraja laskee 0,1 prosenttiin päästörajoitusalueilla ja vuoden 2020 alusta 0,5 prosenttiin kaikilla muilla merillä.

Nämä ovat aika reippaita pudotuksia. Pitääkö olla näin kiire?

Laivat eivät voi loputtomiin olla ilman saasteiden vähentämisen vapaamatkustajia. Laivat ovat itse asiassa uivia jätteenpolttolaitoksia. Niissä poltetaan mörjää, joka öljynjalostamoissa jää jäljelle. Jos laivojen päästöjä ei puhdistettaisi, EU:n merillä seilaavien laivojen rikkipäästöt ylittäisivät tällä vuosikymmenellä kaikkien EU-maiden tehtaiden, voimalaitosten ja ajoneuvojen yhteenlasketut päästöt.

Rekkojen dieselin rikkiraja on jo nyt sata kertaa tiukempi kuin se, jota Itämeren laivojen pitää noudattaa vuodesta 2015. Laivojen aiheuttamien ilmansaasteiden arvioidaan vievän 50 000 ihmistä Euroopassa joka vuosi ennenaikaiseen hautaan.

Miksi ei lätkäistäisi sitä 0,5 prosentin rikkirajaa kaikille EU:n merille?

EU-parlamentti kannatti tätä, kun nykyistä direktiiviä käsiteltiin. Esittelijänä oli ensin Heidi Hautala ja vuodesta 2004 alkaen minä. Suomen teollisuuden etujärjestöt eivät lähteneet tätä tukemaan, vaan leimasivat ehdotuksen kaheliksi. Tilaisuus oli ja meni ja IMO päätti uudet rikkirajat.

Eikö rikkirajaa kuitenkin pitäisi alentaa muuallakin Euroopassa?

Tätä olen ehdottanut EU-parlamentin esittelijänä. Ehdotan, että 0,1 prosentin rikkirajaa aletaan noudattaa vuodesta 2015 kaikilla EU-aluevesillä ja kaikissa EU-satamiin saapuvissa matkustajalaivoissa.

Entä voidaanko laivakuljetusten hinnannousua mitenkään helpottaa?

Todennäköisesti voidaan. Uusien ympäristövaatimusten toimeenpano on järjestään tullut halvemmaksi kuin teollisuus etukäteen on väittänyt. Esimerkiksi autojen katalysaattorit maksoivat katalysaattoripakon voimaantultua kymmenesosan siitä mitä autoteollisuus etukäteen väitti.

Laivojen päästöt saadaan alas muillakin tavoilla kuin vaihtamalla kalliimpaan polttoaineeseen. Savukaasut voidaan puhdistaa, kuten tehtaissa ja voimalaitoksissa on tehty kymmeniä vuosia. Se tulee puolta halvemmaksi. Tulevaisuuden laivojen polttoaine on todennäköisesti nesteytetty maakaasu eli LNG. Sekin tulee halvemmaksi kuin diesel. Suomalainen Wärtsilä on yksi niistä firmoista, jotka valmistavat sekä laivojen savukaasupesureita että LNG-laivoja. Se on siis yksi niistä yrityksistä, joiden tuotteille avautuvat isot markkinat uusien rikkirajojen myötä.

Kun puhumme suomalaisesta teollisuudesta ja sen edusta, toivoisin että muistaisimme myös nämä ympäristöosaajat - ja eläisimme todeksi iskulauseet ympäristöteknologiasta kilpailuvalttinamme. Suomalaisten yritysten liikevaihto ympäristöteknologian alalla oli viime vuonna lähes 18 miljardia euroa ja sen ennustetaan nousevan. Alan vienti viime vuonna oli noin 12 miljardia euroa, enemmän kuin metsäteollisuuden vienti. Myös työllistäjänä cleantech on merkittävä. Alalla on työpaikkoja noin 30 000, paperiteollisuudessa noin 23 000.

Nobelin taloustiedepalkinnon saanut Paul Krugman totesi äskettäin International Herald Tribunessa, ettei saastuttamisen suosiminen suinkaan tekisi meistä vauraampia. Päinvastoin se tekisi meistä köyhempiä ja kipeämpiä.

Jaa sivu: