— Satu Hassi

Vihreä neljännesvuosisata

Vihreä liitto täyttää tänään 25 vuotta. Paljon on muuttunut neljännesvuosisadassa, mutta paljon on myös entisellään.

Entisellään, mutta paljon tarkentuneena, on vihreä visio siitä, että meidän on kehitettävä yhteiskunta ja elämäntapa, joka ei tuhoa tulevaisuutta. On rakennettava sekä ekologisesti että inhimillisesti kestävä maailma ja tehtävä se tavalla, jossa ihmisillä on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä ja tulevaisuuteensa.

Vihreän ajattelun asema ja toiminnan muodot ovat muuttuneet perin pohjin. 1980-luvulla vihreät olivat ruohonjuuriliike, jonka ajatuksiin suhtauduttiin marginaali-ilmiönä.

Sittemmin kunnanvaltuustoihin ja parlamentteihin nousseet vihreät ovat olleet jo useissa hallituksissa Suomessa ja monessa muussakin maassa. Me olemme Euroopan parlamentin neljänneksi suurin ryhmä ja monissa suurkaupungeissa Helsingistä Berliiniin ja Pariisiin vihreät ovat olleet jo toiseksi suurin. Suomessa vihreä presidenttiehdokas pääsi toiselle kierrokselle.

Noissa tehtävissä väännämme edelleen vihreän vision puolesta, mitä moninaisimmissa neuvotteluissa ja yksityiskohdissa, joita ulkopuolelta on varmaan usein vaikea seurata.

*

On kuitenkin kyse paljon laajemmasta asiasta kuin siitä, millaisiin asemiin ja montako vihreää poliitikkoa on noussut.

1980-luvulla vihreät olivat ainoa poliittinen liike, joka suhtautui ilmastonmuutokseen vakavasti. Nyt sekä EU että YK ovat pitäneet huippukokouksia ilmastopolitiikasta. Maailmanpankin entinen pääekonomisti on kertonut, että ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään tulee paljon kalliimmaksi kuin sen hillintä.

”Vihreästä energiatekniikasta”, joka hyödyntää uusiutuvaa energiaa, on tullut satojen miljardien megabisnestä. Vuonna 2010 maailmassa investoitiin uusiutuvaan energiaan isommalla rahalla kuin fossiileihin. Ydinvoima jäi uusissa energiainvestoinneissa tuulivoimasta jälkeen jo yli kymmenen vuotta sitten ja nyt jo aurinkosähkökin on mennyt ohi.

On olemassa kansainvälisiä suuryrityksiä, jotka vaativat hallituksia tiukentamaan ilmastotavoitteita tai jotka aidosti tekevät työtä energiaa ja materiaaleja säästävien ratkaisujen kehittämiseksi.

*

Vihreiden omassa ajattelussa suurin havaitsemani muutos, on että emme enää kiistele, pitääkö meidän keskittyä ainoastaan ympäristöasioihin, vai onko meillä näkemys yhteiskunnasta kokonaisuutena. Kukaan vihreissä ei enää leimaa lasten päivähoidosta ja sosiaaliturvasta puhumista ”pitsinnypläykseksi”.

Toiminnan muodot ovat muuttuneet perin pohjin. Vihreän liiton perustamispäivä helmikuussa 1987 ei oikeastaan ole Suomen vihreiden syntymäpäivä. Se on päivä, jolloin perustimme järjestön.

Alussa oli lintujärvi Koijärvi, yritys kuivata se, ja joukko kansalaisaktiiveja, jotka lähtivät patoamaan sen laskuojaa. Tuo porukka ja sen ympärille kerääntynyt ruohonjuuriliike sai vuoden 1983 vaaleissa kaksi kansanedustajaa ja seuraavana vuonna kunnallisvaaleissa noin sata valtuutettua melkein kaikkiin vähänkään isompiin kaupunkeihin.

Aluksi suhtauduimme kriittisesti ja halveksivastikin kaikkeen, mikä haiskahti perinteiseltä poliittiselta toiminnalta. Emme halunneet järjestöä. Katsoimme, että kukaan ei voi puhua vihreiden puolesta, jokainen puhuu omissa nimissään. Se johti kahteen hankaluuteen. Vaaliehdokkaat ja muut aktiivit joutuivat käsittelemään kokouksissa määrättömän määrän käytännön asioita, jotka nykyisin joku hoitaa rutiinina ja maksamaan kaiken omasta henkilökohtaisesta pussistaan.

Syksyllä 1984, kun olin ensi kertaa kunnallisvaaliehdokkaana Tampereella, me ehdokkaat pidimme joka viikko kokouksia, joissa käsittelimme porukalla ihan kaiken. Kuka kokoaa ehdokaslistat ja vie ne viranomaisille, missä vaalijulisteet painetaan, kuka hakee ne painosta, kuka vie ne minnekin, kuka menee sille ja sille koululle vaalipaneeliin. Onko vihreiden periaatteiden vastaista panna lehteen mainoksia – edes yhteismainoksia?

Sinä syksynä nuorimmaiseni oli viisivuotias. Jossain vaiheessa hän kysyi: ”Äiti, onko sun ihan pakko mennä kaikkiin kokouksiin, joita maailmassa järjestetään?”

Kun ei ollut yhteisesti hyväksyttyjä kantoja eikä puheenjohtajaa, kuka tahansa kylähullu saattoi puhua vihreiden nimissä. Mediassa julkaistiin kaikenkarvaisia möläyksiä vihreiden kannanottoina.

Suunnilleen vuoteen 1986 mennessä aika moni alkoi kypsyä. Espoossa pidetyssä vihreiden ”valtakunnallisessa väenkokouksessa”, jossa lavea keskustelu velloi maan ja taivaan välillä, alettiin puhua myös järjestäytymisestä. Sovittiin, että kokoonnutaan keskustelemaan siitä Tampereen UKK-instituuttiin.

Tuohon kokoukseen leikkasin omakätisesti vihreästä kontaktimuovista sammakon kuvat osanottomaksun kuitiksi. Hesarissa oli kuva, jossa Eero Paloheimo, Erkki Pulliainen ja Pentti Linkola kävelevät otsat syvissä rypyissä UKK-instituutin pihakäytävää vihreät sammakot rinnassa.

Olin myös yksi tuon kokouksen puheenjohtajista. Kun aikaa oli enää vähän jäljellä ja piti ruveta tekemään päätöstä, rajasin puheenvuorot viiteen minuuttiin. Seuraava osanottaja, jolle annoin puheenvuoron, sanoi: ”Olen valmistellut pienen esitelmän Platonin valtiofilosofiasta.”

Vähän myöhemmin pystyin kuitenkin nuijimaan pöytään päätöksen, joka on käsittääkseni Suomen vihreiden ensimmäinen valtakunnallinen päätös. Päätimme perustaa työryhmän pohtimaan kolmenlaista järjestäytymismallia: puolue, yhdistys ja ei mitään organisaatiota.

Seuraavan vuoden helmikuussa 1987 perustettiin Vihreä liitto, ensin vain yhdistyksenä. Aika pian sen jälkeen päätimme myös rekisteröidä yhdistyksen puolueeksi. Muistan, kuinka tuore kansanedustaja Pekka Haavisto teki tästä aloitteen ja sai vastaansa muun muassa Vihreiden Naisten enemmistön haukut.

*

Yksi asia näyttää yhteiskunnassa pysyvän. Valmiutta viherpesuun on paljon enemmän kuin valmiutta oikeisiin vihreisiin tekoihin, niin liike-elämässä kuin politiikassakin. Jo 1980-luvun alkupuoliskolla perinteisetkin puolueet vakuuttivat ”totta kai” tekevänsä ympäristönsuojelun eteen kaiken voitavan. Niin ne tekevät edelleen.

Mutta silloin, kun tulee tosi paikka, ainoa porukka joka johdonmukaisesti vääntää ympäristönsuojelun puolesta, on edelleen vihreät. Sama koskee ihmisoikeuksien ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien puolustamista.

Jaa sivu: