— Satu Hassi

Euroopan unionille kolme ilmastotavoitetta

EU-parlamentissa oli eilen yksi loppukauden odotetuimmista äänestyksistä. Kahden valiokunnan, ympäristö- sekä teollisuus- ja energiavaliokunnan yhteiskokous otti kantaa EU:n ilmastotavoitteisiin vuodelle 2030.

Monesti nämä kaksi valiokuntaa ovat kuin kissa ja koira, päinvastaista mieltä. Siksi yhteiskokouksen tulosta odotettiin kiinnostuneina. Komissio linjaa tammikuun lopulla oman kantansa vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin. Yhteiskokous antoi komissiolle ohjenuoran parlamentin kannasta, koska täysistunto käsittelee asian vasta helmikuussa.

Vihreästä näkökulmasta tulos oli kohtalaisen hyvä – erityisesti koska "tuplavaliokunta" tuki selvällä enemmistöllä kolmen ilmastotavoitteen asettamista vuodelle 2030, päästöjen vähentämistavoitteen, uusiutuvan energian tavoitteen ja energiatehokkuustavoitteen.

Tuplavaliokunnan tukema 40 prosentin päästövähennystavoite vuodelle 2030 ei tosin ole tarpeeksi kunnianhimoinen. Sama koskee 30 prosentin tavoitetta uusiutuvalle energialle. Vihreät esittivät 60 prosentin päästövähennystä ja 45 prosentin uusiutuvan energian tavoitetta, jotka ovat paremmin linjassa sen kanssa, että ilmastonmuutos rajoitetaan alle kahden asteen.

Energiatehokkuudelle valiokunta asetti 40 prosentin tavoitteen.

Miksi pitää nyt jo ottaa kantaa vuoteen 2030? Ja mihin tarvitaan kolmea ilmastotavoitetta, eikö pelkkä päästötavoite riitä?

On monia sekä koti-eurooppalaisia että kansainvälisiä syitä siihen, että jo nyt tarvitaan ohjenuoraa ilmastotoimien tasoon vuonna 2030.

Ensinnäkin tarvitaan välietappeja, jotta vuosisadan puoliväliin asetettu kunnianhimoinen tavoite, päästöjen alentaminen 80–95 prosentilla verrattuna vuoteen 1990, ei jäisi kuolleeksi kirjaimeksi.

Ranskalaisen CDC-climat -investointirahaston analyysin mukaan EU-maiden päästövähennykset 2005 jälkeen johtuvat pääosin investoinneista uusiutuvaan energiaan.

Toiseksi EU on käytännössä jo saavuttanut vuodelle 2020 asetetun tavoitteen vähentää päästöjä 20 prosenttia. Tämän takia päästöoikeuden hinta päästökaupassa on romahtanut. Päästökauppa ei myöskään täytä tehtäväänsä kannustaa yrityksiä investoimaan ilmastoystävällisempiin vaihtoehtoihin. Vuoden 2030 ilmastotavoitteet antavat ennustettavuutta yritysten investointeihin.

Kolmanneksi loppuvuodesta 2015 pitäisi Pariisissa solmia seuraava ilmastosopimus. EU:n itselleen hyväksymät ilmastotavoitteet ovat ennenkin näyttäneet esimerkkiä muulle maailmalle, saaneet muutkin maat sitoutumaan päästövähennyksiin. Kun EU hyväksyi päästötavoitteen vuodelle 2020, melkein kaikki muutkin maailman maat asettivat itselleen päästörajat.

Entä miksi tarvitaan kolme tavoitetta, eikö pelkkä päästötavoite riitä? Aika moni väittää, myös Suomessa, että erillisen tavoitteen asettaminen uusiutuvan energian kasvulle ja energiatehokkuuden parantamiselle nostaa ilmastonsuojelun kustannuksia.

Tähän esitän kuusi vastaväitettä.

Ensinnäkin tähän mennessä uusiutuvaa energiaa edistävä politiikka on tehokkaimmin vähentänyt päästöjä – tehokkaammin kuin päästörajat ja päästökauppa. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että sähköyhtiöille ja muille energiaintensiivisille yrityksille asetetut päästörajat ovat olleet liian lepsuja. Vuoteen 2012 asti EU-maiden hallitukset, myös Suomen, ovat jakaneet yrityksille päästöoikeuksia liian avokätisesti. Vuoden 2012 lopulla yrityksillä oli säästössä käyttämättömiä päästöoikeuksia niin paljon, että päästökauppa ei käytännössä tällä vuosikymmenellä pakota vähentämään päästöjä lainkaan.

Toiseksi vaikka uusiutuvalle energialle annettujen tukien kustannuksista esitetään isoja lukuja, on muistettava että nämä rahat eivät ole kadonneet Kankkulan kaivoon. Ne pysyvät kansantaloudessa. Fossiilienergian tuontilasku sen sijaan menee ulkomaille. Saksassa valtaosan uusiutuvan energian investoinneista ovat tehneet tavalliset perheet, maatilat ja pienyritykset. Myös tukirahat ovat menneet sinne.

Kolmanneksi uusiutuvan energian tuet ovat saaneet näiden teknologioiden markkinat kasvamaan melkein räjähdysmäisesti. Samalla hinnat ovat tulleet alas, viime vuosina erityisesti aurinkosähköpaneelien. Tämä vaikuttaa koko maailmaan, vihreät energiavaihtoehdot ovat tulleet yhä useampien ulottuville kaikissa maissa.

Eurooppalaisten firmojen kannalta ei välttämättä ole ollut iloinen asia, että halpoja aurinkopaneeleita on alettu valmistaa Kiinassa ja Intiassa. Globaalin ilmastonsuojelun kannalta hintojen halpeneminen on kuitenkin hyvä.

Neljänneksi on epävarmaa, voidaanko vuosisadan puolen välin kunnianhimoinen tavoite päästöjen alentamisesta 80–95 prosenttia oikeasti toteuttaa pelkän yleisen päästötavoitteen ja päästöjen markkinahinnan voimin. Ainakin Hollannin ympäristöarvioviraston mukaan tähän tarvitaan myös päätavoitetta tukevia muita tavoitteita, jotka koskevat energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa.

Myös EU-komission julkaiseman vaikutusarvion mukaan EU maksaisi 350 miljardia euroa enemmän fossiilienergian tuontilaskua, jos ilmastotoimet olisivat pelkän yleisen päästötavoitteen varassa.

Viidenneksi investoinnit uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen tuovat työpaikkoja. EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin mukaan vihreälle sektorille syntyi 1999–2008 uusia työpaikkoja 180 000, ja ne pääosin säilyivät myös laman yli. Kyse ei ole pelkästä laitteiden valmistuksesta. Talojen energiaremontointi, aurinkosähköpaneelien ja aurinkokeräimien asetaminen talojen katoille ja muu vastaava on työtä, jota ei voida ulkoistaa muihin maanosiin.

Kuudenneksi erityisesti energiatehokkuus vaikuttaa tarvitsevan muitakin kannusteita kuin pelkän energian hinnan. Lukuisien selvitysten, olipa tekijänä sitten maailman energiajärjestö IEA, konsulttifirma McKinsey, EU-komissio tai joku muu, mukaan investoinnit energiatehokkuuteen ovat nopein ja halvin tapa vähentää päästöjä. Suuri osa näistä investoinneista maksaa itsensä nopeasti. Mutta jotta ne tapahtuisivat, tarvitaan esimerkiksi rajoja laitteiden energiankulutukselle, valtion porkkanoita energiaremontteihin ja muita vastaavia toimia.

Jaa sivu: