— Sinikka Ala-Paavola

Kaikki päivät ovat lasten oikeuksien päiviä, sanoi Ossi Savolainen

Maanantaina 20.11. eli eilen, oli kansainvälinen lasten oikeuksien päivä. Hyvinkäällä vietettiin kansainvälistä lastenjuhlaa, joka aloitti kokonaisen teemaviikon, johon taas liittyy satutuokioita, lasten lauluhetkiä kirjastolla XL5:n Mikan johdolla, ja lasten taidedäyttely Artussa ym. Lastenjuhla pidettiin Raittiustalolla, missä väkeä oli tuvan täydeltä. Esiintyjät olivat suomalaisia nuoria muusikoita ja kansantanssijoita. Tanssit näyttivät kovin kiinnostavan pääasiassa Kosovon albaaaneista muodostunutta lapsiyleisöä. Mehu ja pulla maistuivat. Yleisö ilmeisesti luuli juhlan siihen päättyvän ja poistui väliajan jälkeen. Tuli surku niitä esiintyjiä, joiden ohjelma jäi näkemättä. Minäkin nimittäin poistuin. Espooseen. Huolestuin hieman, kun yleisön joukosta kokonaan puuttuivat afganistanilaiset lapset, joita kaupungissamme on melko paljon. Selitys tuli tänään kun menin Paavolan koululle vierailemaan maahanmuuttajien läksykerhoon. Sain kuulla koko afagaaniyhdyskunnan vierailleen Fazerilla lastenpäivän kunniaksi. Sekin retki oli suunniteltu aikoja sitten. Kirjastolaisten johdolla on kiitettävästi lähestytty uussuomalaisia /uushyvinkääläisiä järjestämällä erilaisia tilaisuuksia, joissa heidän kulttuuriaan tuodaan esille. Vain toinen toisiimme tutustumalla voimme välttää pelot ja ennakkoluulot. Kaikilla ei ole Hyvinkäällä hyvä olla. Lapset oireilevat, osalla se ilmenee käytöshäiriöinä. Kotouttamisessa on ongelmia. Meidän on myös totuttava siihen, että lastuja tulee nyt virran mukana tuhkatiheään.
Jaa sivu: