— Tarja Cronberg

Minne katosi Euroopan unelma?

Tapasin Heidi Hautalan kuukautta ennen kun hänestä tuli ministeri. Heidi vakuutti, ettei ollut kiinnostunut ministerin paikasta, vaan jatkaisi työtään Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnassa. Helpotuin ja jatkoin omaa elämääni.

Sunnuntai-iltana, päivää ennen kun Vihreät äänestivät hallitukseen menosta, Heidi ilmoitti että olisi ehdolla ministeriksi ja kysyi olisinko valmis tulemaan Brysseliin. Vaikea tilanne. Olin kahden vuoden aikana rakentanut uudelleen asiantuntijaelämääni ydinaseriisunnan, taiteilijatoimeentulon ja luomun tulevaisuuden varaan. Haluaisinko europarlamenttiin?

Seuraavana päivänä olin lähdössä Amerikkaan. Kävin siellä kirjastossa ja lainasin Jeremy Rifkinin kirjan The European Dream. Kirja vertailee amerikkalaista ja eurooppalaista unelmaa. Ajattelin, että kirjan lukemalla voisin löytää vastauksen siihen miksi haluaisin vaikuttaa Euroopan parlamentissa

Amerikkalainen unelma on kirjan mukaan sitä, että teet jotain itsestäsi ja kaikki on mahdollista, jos vain uskot itseesi ja itsetuntosi on kunnossa. Tartut mahdollisuuksiin ja otat riskejä. Perusajatuksena on vapaus. Valtio ei puutu. Jos haluat auttaa köyhiä, on se oma valintasi. Vapautta arvostetaan enemmän kuin turvallisuutta, joka puolestaan liittyy omaisuuteen ja materiaaliseen hyvinvointiin. Unelma on tuottanut maailman suurimman talouden ja vahvimman sotilasmahdin.

Eurooppalainen unelma sitä vastoin on enemmän postmoderni ajatus globaalista maailmasta. Yhteisöllisyys ja verkostot tulevat ennen yksilön vapautta. Kulttuurinen monimuotoisuus on tärkeämpää kuin assimilaatio. Elämän laatu on tärkeämpää kuin varallisuus. Ihmisoikeudet ovat tärkeämpiä kuin omaisuuden oikeudet. Rifkinin mukaan eurooppalainen unelma, ei amerikkalainen, on kantava voima globaalissa maailmassa.

Omassa elämässäni olen elänyt eurooppalaista unelmaa. Tämänhetkisessä talouskeskustelussa Kreikan vaikeuksista ja Suomen vakuuksista horjuu usko eurooppalaiseen unelmaan. Yhä useampi haluaa erota eurosta. Yhä useampi haluaa vähemmän Eurooppaa. Ajattelemme itsekkäästi vain omia vakuuksiamme. Eurooppalaisen unelman airuet ovat henkitoreissaan. On kuitenkin niin, että juuri kriisin aikaan tarvitaan yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ennen yksilön vapautta sekä ihmisoikeuksia ja hyvinvointia ennen materiaa.

Onneksi Euroopan parlamentissa eurooppalainen unelma ei ole vielä kuollut. Ulkoasiainvaliokunnassa puhutaan enemmän ihmisoikeuksista kuin sodista ja Venäjä-delegaatiossa enemmän vapaista vaaleista kuin energian hinnasta. Ehkä me vielä voimme toimia kantavana voimana amerikkalaisen unelman kaatuessa.

Jaa sivu: