— Tarja Cronberg

Lähi-idän uusi yhtälö

Miksi yhtäkkiä Israel ja Saudi-Arabia ovat samassa rintamassa? Vastaus on vanha totuus, viholliseni vihollinen on ystäväni. Israel ja Saudi-Arabia vastustavat molemmat viime sunnuntaina sovittua kuuden kuukauden Iranin ydinohjelmaan liittyvää sopimusta. Israelin mielestä sopimus on historiallinen virhe ja uhka Israelin olemassaololle. Saudi-Arabia pelkää Irania kilpailijana.

Kuuden maan (USA, Kiina, Venäjä, Britannia, Ranska ja Saksa) allekirjoittama sopimus jäädyttää Iranin ydinohjelman väliaikaisesti. Tänä aikana neuvotellaan lopullisesta sopimuksesta, jonka tarkoituksena on estää Irania hankkimasta ydinase. Nyt Iran rajoittaa uraanin rikastamista, pysäyttää uusien laitosten rakentamisen, sekä jäädyttää sentrifugien määrän. Kansainvälinen atomienergiajärjestö saa valtuudet päivittäisiin tarkastuksiin. Vastineeksi Iran saa vaatimattomia helpotuksia talouspakotteisiin. Öljy ja rahaliikenteeseen liittyvät pakotteet jäävät ennalleen.

Kansainvälinen arvio on että sekä Israel että Saudi-Arabia olisivat vastustaneet mitä tahansa sopimusta. Molemmille nykytila on paras mahdollinen, eli kansainvälisestä yhteisöstä eristetty Iran, jonka talous on pakotteista johtuen jumissa. Tässä pulassa maa ei olisi uhka kenellekään.

Iran on 85 miljoonan asukkaan maa, jolla on heti Saudi-Arabian jälkeen Lähi-idän suurimmat öljynvarannot, ja on siksi mahdollinen alueellinen suurvalta.

Amerikkalaiset ovat jällen kerran avainasemassa Lähi-idässä. Obama on suututtanut molemmat liittolaisensa ja joutuikin jo heti allekirjoituspäivänä soittamaan pääministeri Netanjahulle selittämään sopimusta. Onkin odotettavissa että Israel tulee toimimaan aktiivisesti sopimuksen kaatamiseksi ennen kaikkea USA:n kongressissa. Saudi-Arabia puolestaan lisää tukeaan Syyrian oppositiojoukoille.

Syyrian tilanteeseen sopimuksella on selkeitä seurauksia. Iranhan tukee Syyrian hallitusta. USA:n ja Iranin suorat neuvottelut ovat avanneet keskusteluyhteyden, joka Iranin vallankumouksen jälkeen on käytännössä ollut täysin poikki vuodesta 1979. USA on vastustanut Iranin osallistumista Genevessä järjestettäviin Syyria neuvotteluihin. Nyt tilanne on toinen. Iranin ydinohjelmakiistan auettua maata voisi hyvinkin houkutella rakentavan osapuolen rooli myös Syyrian suhteen. Oppositio ei kuitenkaan tunnu olevan valmis neuvotteluihin ja toivoo sotilaallista ratkaisua Saudi-Arabian tuella.

Entä Palestiina? Iranin solmun aukaiseminen varmasti rohkaisee Obamaa myös etsimään ratkaisua tähän ikuisuusongelmaan. Kerry on jo ollut asiassa aloitteellinen. Mitään good williä ei kuitenkaan ole odotettavissa Israelin suunnalta, joka amerikkalaisten vastuksesta huolimatta jatkaa siirtokuntien rakentamista vauhdilla joka käytännössä on tekemässä kahden valtion ratkaisun mahdottomaksi. Mutta Netanjahun jäykkä vastustus ja sotilaallinen uhkailu suhteessa Iraniin voivat ohjata maan sivuraiteille, sen sijaan että se pyrkisi rakentavasti vaikuttamaan tulevan Iran sopimuksen sisältöön.

Lähi- idässä kortit on nyt jaettu uudelleen. Ollaan tienhaarassa jossa lähikuukaudet määräävät niin suunnan kuin tahdin. Jos Iranin ydinohjemassa saadaan aikaan pysyvä ratkaisu, kuten toivon, vahvistuu diplomatian tie. Mikäli USA:n liittolaiset kokevat itsensä Iranin taholta uhatuiksi, voisi maa antaa turvatakuut niin Israelille kuin Saudi-Arabiallekin. Obama onkin todennut että maailma on nyt turvallisempi kuin ennen sopimusta.

Turvallisuuden tunne voi kuitenkin olla vain hetkellinen. Jos lopullista sopimusta Iranin ydinohjelmasta ei saada aikaan tai se kaatuu, joko kongressissa tai Iranin parlamentissa, on edessä Israelin sotilaallinen isku. Tämän jälkeen on ydinaseiden leviäminen tosiasia, ei vain Iraniin vaan myös Saudi-Arabiaan, Turkkiin ja Egyptiin. Israelilla ydinase on jo. Taistelu Lähi- idän johtovaltion asemasta on vasta alkanut.

Jaa sivu: