— Tarja Cronberg

Tiivis puolustusyhteistyö voisi olla EU:n vahvuus

Keskustelu turvallisuuspolitiikasta on leimahtanut täyteen vauhtiin Ukrainan kriisin vanavedessä. Suomalaiset upseeritkin ottavat jo kantaa Nato-jäsenyyden puolesta. Yhä useampi poliitikko tulee ulos kaapista ja ilmoittautuu Naton kannattajaksi. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tulisi unohtaa.

Yhdysvallat on jo pitkään vaatinut että eurooppalaiset jäsenmaat rahoittaisivat oman puolustuksensa. Kylmän sodan jälkeen tavoite oli pitää amerikkalaiset Euroopassa. Nyt Yhdysvallat on kuitenkin kääntänyt katseensa Aasiaan, jossa on tuleva talouskasvu.  Tähän asti Yhdysvallat maksanut viulut, 72 prosenttia kuluista. Nyt se patistaa jäsenmaita panostamaan 2 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen, mikä on myös Naton suositus. Euroopan maiden keskiarvo on 1,6 prosenttia. Ukrainan kriisin puhjetessa Obama totesikin - palatessaan hetkeksi Eurooppaan - , että Nato puolustaa vain jäsenmaitaan. Ei Ukrainaa, oli selvä viesti.

Eurooppalaisten on siis vihdoin otettava vastuu omasta turvallisuudestaan. Tästä on sovittu Lissabonissa, mutta jäsenmaat ovat empineet. On ratkaisevaa että EU ottaa vakavasti Lissabonin sopimuksen pykälät yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja sen tuloksena yhteisestä turvallisuus ja puolustuspolitiikasta. Ukraina on tässä nyt voimakas vauhdittaja. EU:n yhteinen politiikka ei kehity hetkessä, mutta suunnan tulee olla selvä. Rauhan rakentamiseen ja konfliktien estoon EU:lla on paljon työkaluja, ei pelkästään sotilaallisia, vaan siviilikriisinhallinta, kehitysapu ja niin edelleen. Tämä on erittäin tärkeätä nykymaailmassa. Sodat ovat muuttuneet. Sotia käydään rajojen sisällä, uhrit ovat ennen kaikkea siviilejä. Yhteiskunnan jälleenrakentamista eivät tee sotilaat.

EU:ssa on ehdottomasti tiivistettävä puolustusyhteistyötä. Jo nyt yhteenlaskettu rahojen käyttö on absurdia: 1,6 miljoonaa miestä aseissa, lähes 200 miljardia euroa vuodessa!  Se on tosin vain kolmasosa Yhdysvaltojen budjetista, mutta suunnilleen yhtä suuri kuin Kiinan, Japanin ja Venäjän puolustusbudjetit yhteensä. Mutta me emme saa mitään tällä rahalla, koska yhteistyö ja koordinaatio puuttuvat. Euroopan unionilla on maailman toiseksi suurin armeija. Tarvitaan yhteinen esikunta ja minimiyhteistyö, jotta turvallisuutta voidaan lisätä. Rahaa ei tarvita lisää. Lisäämällä puolustusyhteistyötä EU-maat saisivat enemmän turvallisuutta vähemmällä rahalla. Sen sijaan että jokainen maa hankkii kaiken itse ja yksin, on lisättävä muun muassa puolustuksen yhteisostoja. 

Eurooppalaisessa vaihtoehdossa askel eurooppalaisiin sotilaallisiin turvatakuisiin ei ole pitkä. Jo nyt on olemassa poliittiset takuut. Tämä on jo sinänsä pelote. On vaikea kuvitella mitä tapahtuisi, jos joku kolmas maa hyökkäisi jäsenmaahan. EU varmasti reagoisi. Jotkut maat sotilaallisesti, yhteisö sanktioilla. Hyökkääjästä tulisi helposti saarivaltio, se eristettäisiin. Kauppa tyrehtyisi hetkessä. Mahdollinen jäsenyys EU:ssa jäisi ikuiseksi utopiaksi

Nato ei puolusta jäsenmaitaan, ne tekevät sen itse. Natolla ei ole omaa armeijaa, vaan johtojärjestelmä ja puolustussuunnitelma kriisitilanteisiin. Nämä puuttuvat EU:lta, mutta ne voidaan luonnollisesti rakentaa jos poliittista tahtoa löytyy.  Odotellessa tämän tahdon löytymistä pohjoismainen yhteistyö on askel oikeaan suuntaan, tai vaikkapa puolustusliitto Ruotsin kanssa. Nato- jäsenyys ei ole Ruotsissa ajankohtainen - Ukrainan tilanteesta huolimatta.

En ole periaatteellinen Naton vastustaja. Kysyn aina, voisiko Nato-jäsenyys parantaa Suomen turvallisuutta. Nyt tilanne on muuttunut dramaattisesti myös Suomen näkökulmasta. Suomi on kuitenkin maantieteellisen asemansa vanki ja tuomittu tekemään yhteistyötä Venäjän kanssa.  Kaupassa se on Suomen suurin kilpailuetukin. Nato-jäsenyys lisäisi konfliktien vaaraa. Eurooppalaiset turvatakuut olisivat varmasti helpommin hyväksyttävissä, sotilaallisetkin.

Jaa sivu: