— Timo Juurikkala

Ydinvoimassa on riski

"Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui lauantaina 26. huhtikuuta 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä Prypjatin kaupunkia. Tuhoutunut ydinreaktori oli vesijäähdytteinen ja grafiittihidasteinen RBMK-1000-tyyppinen. Ydinvoimalaonnettomuuden INES-yksikkö oli 7 (vakavin onnettomuus)".

Näin lakonisesti aloittaa Wikipedian Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta käsittelevä artikkeli pitkän luettelonsa tapahtumista ja jälkiseurauksista: pelastushenkilökunnan kuolemantapauksista, arvuuttelua väestön syöpien lisääntymisistä, pysyvästi evakuoidun ja ihmisten hylkäämän alueen villiintymisestä takaisin luonnontilaan, esimerkkejä aavekaupungeista ja taloudellisten seurauksien luettelointia.

Ydinvoimauskovaiset pyrkivät mieluusti kieltämään koko onnettomuuden historiallisen merkityksen ja sysäämään sen yksinomaan Neuvostoliiton holtittoman systeemin kontolle. Ydinvoimaan liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan poistu niitä kieltämällä.

Jos hiilivoimalaitos syttyy tuleen, kutsutaan palokunta ja se siitä. Jos tuulivoimalassa tapahtuu toimintahäiriö, voimala pysäytetään ja paikalle kutsutaan huoltomies. Jos taas ydinvoimalassa tapahtuu vakava vaurio, puhutaan Suomessa etelärannikon väestön evakuoinnista ja alueiden muuttumisesta pysyvästi asuinkelvottomiksi. Ydinvoiman käyttöön liittyy riskejä, eikä maksimoitukaan turvallisuus muuta tätä asiaa miksikään

Tšernobylin alueen luontoa on alueella liikkuneiden toimittajien toimesta kuvattu usein luonnontilaiseksi ja rikkaaksi. Tutkijoiden viesti on toinen. Vuonna 2009 julkaistu ranskalainen tutkimus kertoo, että esimerkiksi kimalaiset, perhoset, hämähäkit, heinäsirkat sekä lukuisat muut selkärangattomat lajit ovat paikoin lähes kadonneet säteilyn saastuttamilta alueilta. Tutkijat vertasivat ensimmäistä kertaa radioaktiivisten ja vähemmän saastuneiden alueiden eläinpopulaatioita toisiinsa. Vähemmän saastuneelta neliömetriltä löytyy noin 100 selkärangatonta, mutta radioaktiivisella alueella luku oli keskimäärin vähemmän kuin yksi.

Hyönteisten puuttuminen johtaa väistämättä valtaviin ennalta arvaamattomiin muutoksiin ravintoketjuissa. Jos pölyttäjät katoavat, myös maanviljely käy erittäin vaikeaksi.

Vielä vaikeampaa olisi tietenkin viljeltyjen tuotteiden markkinointi. Ukrainan ja Valko-Venäjän elintarvikkeisiin suhtautuisi moni varmasti 24 vuoden jälkeenkin hyljeksien, jos niitä olisi kaupoissamme. Vastaava tilanne Suomessa romahduttaisi suomalaisten elintarvikkeiden vientimarkkinat pysyvästi. Mutta tämäkin on pelkkä sivujuonne asiassa.

Ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttamat kustannukset ja pysyvät menetykset yhteiskunnalle ovat niin suuret, että niitä on vaikea käsittää. Tšernobylin ydinvoimalaitos sijaitsi Ukrainan ja Valko-Venäjän metsäisellä raja-alueella. Suomessa ydinvoimalat rakennetaan maamme väkirikkaimmille ja hedelmällisimmille rannikkoalueille.

Mitä tarkoittaisi taloudellisesti, jos joutuisimme hylkäämään pääkaupunkimme ja kaiken sinne investoidun infrastruktuurin? Entä mitä tapahtuisi suomalaiselle kulttuuri-identiteetille jos Suomen vanhin kaupunki Turku kävisi mahdottomaksi asua? Syntyisikö surullisia lauluja sodassa luovutetun Viipurin tapaan: ”Sellainen ol’ Turkukin – suomalaisten kaupunki”?

Säteilyturvakeskus ja monet muut viisaat vakuuttavat, että riski on häviävän pieni ja että monikertaiset turvajärjestelmät pitävät. Kukaan ei kuitenkaan tohdi väittää, ettei riskiä olisi lainkaan.

Kannattako tällaisilla riskeillä pelata, kun vaihtoehtoja on olemassa?

 

Jaa sivu: