— Timo Juurikkala

Maajussit ja meri

Vesiensuojelussa teollisuus ja asutus ovat saavuttaneet merkittäviä tuloksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Maanviljelyn saralla on saatu vähemmän aikaan, ja niinpä nykyisestä kuormituksesta yli puolet onkin maataloudesta peräisin. Liialliset ravinnevalumat aiheuttavat rehevöitymistä, jonka seuraamukset ovat havaittavissa sekä tieteellisin tutkimuksin että paljaalla silmällä.

Valtion budjettiesityksessä Itämeren suojelurahoja on leikattu siitä tasosta, joka sovittiin hallitusohjelmaneuvotteluissa. Tämä merkitsee liian vähäisiä resursseja tutkimukseen ja erilaisiin pilottihankkeisiin. Toivottavasti eduskunnalta löytyy rotia korjata asia; nämä ovat tärkeitä T&K-rahoja.

Mutta varsinaisesti Itämeren ja rannikkovesiemme tila ratkaistaan maatalouspolitiikan puolella. Maatalouden ympäristötukena maksetaan satoja miljoonia euroja vuosittain; niiden rahojen paremmalla kohdennuksella on oikeasti mahdollista saada meren tila paranemaan.

EU:n maatalouspolitiikan uusi tukikausi alkaa vuoden 2014 alusta. Asia on paraikaa valmistelussa. Valitettavasti vesiensuojelu ei ole nousemassa vahvaan rooliin, vaikka uudistuksen tavoitteena onkin maatalouden ympäristöhyötyjen lisääminen. Suomen neuvottelijoilla olisi tässä tehtävää.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään EU:ssa tehtävistä päätöksistä. Myös kansallisella tasolla on mahdollista suunnata tukirahoja siten, että vesiensuojelu tehostuu. Tosin maatilojen nykyiset ympäristötukisopimukset ovat pääosin voimassa vuoden 2013 loppuun saakka - ihan pikaista muutosta on vaikea saada aikaan.

Nykymuodossaan maatalouden ympäristötuki ei toimi, vaikka yli 90 prosenttia viljelijöistä on sen piirissä. Kepulaisvetoisen maatalouspolitiikan ansiosta meillä on perustuet naamioitu osin ympäristötueksi. Satoja miljoonia euroja on hakattu menemään ympäristötuen nimissä ilman, että vastaavaa tai ylipäätään minkäänlaista ympäristöhyötyä on saatu aikaan.

Erilaisia keinoja valumien vähentämiseksi on kuitenkin tiedossa. Perinteiset suojavyöhykkeet ja kosteikot ovat tarpeellisia, mutta huomiota pitää kiinnittää myös talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen, ravinteiden parempaan kierrätykseen ja sitomiseen, lannoitustasoihin, ravinnetaseeseen, viljelykiertoon ja luomuviljelyn edistämiseen.

Erityisiä hot spotteja ovat vesistöihin viettävät lohkot ja tulvapellot. Ympäristötuki pitää räätälöidä tila- ja lohkokohtaisesti niin, että tukieuroilla saadaan mahdollisimman suuri ympäristöhyöty. Herkimmät kohteet pitää ohjata kokonaan tehoviljelyn ulkopuolelle, esimerkiksi energiakasvien tuotantoon tai silkkaan kesannointiin.

Suurimpana kantona kaskessa eivät varmasti ole maanviljelijät. Kannustavilla ohjauskeinoilla ja tiedon lisäämisellä maajussit saadaan kyllä edistämään vesiensuojelua. Tukia uudelleen ja tarkemmin suuntaamalla saadaan sekä ympäristöhyötyjä että tyytyväisiä maajusseja. Win win.

Tutkijat ovat ehdotelleet uudenlaista ympäristötukirakennetta, joka perustuisi viljelijöiden tekemiin tarjouksiin ympäristöhyötyjen aikaansaamisesta. Tämä voi olla hyväkin idea, mutta liiallista byrokratiaa ja paperisotaa tulee visusti varoa.

 

Jaa sivu: