— Timo Juurikkala

Hyvää uutta vuotta ja kiitos hienosta kuluneesta vuodesta!

Näin vuoden päättyessä on aika katsoa taaksepäin ja summata kulunutta vuotta. Kulunut vuosi onkin ollut työntäyteinen ja monin tavoin mieleenpainuva, hyvä vuosi. Haluan kuitenkin katsoa myös eteenpäin, vuoden 2013 jo tiedossa oleviin merkkipaaluihin ja haasteisiin. Niitä politiikassa on tosiaan tulossa.

Jos ensin pohdin hiukan kuluneen vuoden tärkeimpiä tapahtumia, niin heti alkuvuoteen asettuu yksi Vihreiden huippuhetkistä, presidentinvaalikampanja, jossa upea yhteishenki ja yhdessä tekemisen meininki kokosivat Pekka Haaviston taakse ennenäkemättömän kansanliikkeen ja nostivat Pekan vaalien toiselle kierrokselle. Kiitos kuuluu Pekalle ja kaikille teille, jotka teitte aktiivisesti työtä kampanjan eteen ja äänestitte Pekkaa.

Presidentinvaalikampanja toi meille iloa ja intoa myös kunnallisvaalikampanjointiin. Yhdessä me kaikki teimme kunnallisvaalitulokseen, johon voi olla vain tyytyväinen. Kiitos myös siitä.

Vaalien lisäksi me teimme aktiivista hallituspolitiikkaa Vihreiden arvojen pohjalta. Tämän hallituskauden merkittävimpiä saavutuksia on koottu Vihreiden verkkosivuille. Kaikkea ei pysty yhdessä blogikirjoituksessa luettelemaan, mutta nostan esiin muutamia tärkeitä asioita.

Oman ympäristöministerin Ville Niinistön ja monen muun voimin olemme pyrkineet siihen, että Suomen ympäristöpolitiikka kääntyy aiempaa vihreämpään suuntaan. Tämän vuoden aikana on esimerkiksi sovittu pelisäännöt turvemaiden käytölle sekä perustettu ilmastopaneeli ja alettu valmistella ilmastolakia. Kokonaan oma lukunsa on Talvivaaran kaivos, jonka ongelmia on ratkottu pitkin matkaa. Paljon on jo muuttunut ja muutetaan, jotta vastaavaa ei pääsisi enää koskaan tapahtumaan.

Sosiaalipolitiikan puolella on otettu hyviä askelia sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamisessa. Tasa-arvon kannalta tärkeä seikka oli puolison tulojen tarveharkinnan poisto. Nuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen päästään puuttumaan yhteiskuntatakuulla, joka velvoittaa tarjoamaan työ- tai opiskelupaikan jokaiselle.

Viime vuonna toteutui myös vihdoin Vihreiden pitkään ajama kansalaisaloite, josta ensimmäinen voimannäyttö oli turkistarhauksen kieltämistä ajava aloite. Ensi vuonna aletaan kerätä allekirjoituksia perustulokansalaisaloitteeseen. Molempia aloitteita pitää tervehtiä ilolla.

Entäpä sitten ne tulevan vuoden haasteet? Hallitusta odottaa keväällä kehysriihi, jossa joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä. Vihreiden mielestä tärkeintä olisi sopia mahdollisimman hyvistä rakenteellisista uudistuksista, kuten työn ja sosiaaliturvan entistä paremmasta yhteensovittamisesta, jolloin tarve verojen korottamiselle tai sopeuttamiselle olisi pienempi. Näitä neuvotteluja tullaan käymään tiivisti alkuvuodesta.

Myös kuntauudistus ja sosiaali- ja terveysuudistus ovat hallituksen työpöydällä ensi vuonna. Molempia tarvitaan kipeästi, jotta pystymme vastaamaan tulevien vuosien ja väestörakenteen muuttumisen haasteisiin.

Ilmastolain valmistelu on hyvässä vauhdissa, ja ensi vuonna on aika tehdä laista totta, valmistella se lausuntokierrokselle ja varmistaa, että Suomi saa ilmastolain, joka leikkaa päästöjä ja ohjaa Suomea kohti vihreää taloutta. Vihreän talouden edistäminen ei ole tärkeää ainoastaan ilmastopäästöjen leikkaamisen vuoksi, vaan myös siksi, että me tarvitsemme uutta kasvua, uusia elinkeinoja, uusia työpaikkoja. Vihreässä taloudessa meillä on vain voitettavaa. Me tarvitsemme kipeästi uusia työllistäviä aljoja, kuten äskettäiset uutiset ison laivatilauksen menettämisestä Ranskaan osoittavat.

Uusi vuosi tuo siis tullessaan uudet haasteet. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta, olkoon uusi vuosi taas hiukan parempi, hiukan vihreämpi!

Jaa sivu: