— Touko Aalto

Kohtuutta peliin

Kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista vastaavan Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen ympärillä pyörivä kohu on vain jäävuoren huippu poliittisten virkanimitysten, silkan ahneuden ja kohtuuttomuuden kulttuurissa. Ailuksen kivityksen ohella olisi hyvä muistaa, kuka on myöntänyt Ailuksen kohutut työsuhde-etuudet ja palkankorotukset sekä katsoa kohtuuttomuuden kulttuuria silmiin kokonaisuudessaan.

Kun Kevan hallituksen puheenjohtaja (kokoomuksen Laura Räty) menettää luottamuksensa Kevan toimitusjohtajaan (keskustan Merja Ailus) siksi, että Kevan hallituksen hyväksymät etuudet Kevan toimitusjohtajalle eivät kestä julkisuutta, eikö Kevan hallituksen ja sen puheenjohtajan pitäisi lähteä toimitusjohtajan myötä? Vaikka Ailus nyt keikkuu tikunnokassa yksin, muitakin esimerkkejä kyllä on, vartaaksi asti. Missä on keskustelu muista eläkeyhtiöiden pampuista ja heidän sirkushuvinsa siunanneista hallituksista? Kohtuuttomuutta ei voi tietenkään perustella vielä suuremmalla kohtuuttomuudella, mutta Ailuksen ohella tulisi katsoa koko kuvaa.

Suomalaiseen arkijärkeen ja kohtuullisuuden tajuun ei sovi järjetön pröystäily eikä liikejohdon palkitseminen tavallisen ihmisen vuosipalkkaa vastaavilla bonuksilla. Vieläpä samaan aikaan kun irtisanotaan väkeä tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten. Vaikka liikemaailmassa on käytössä bonuksia sitä varten, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa yritysten johtoa pyritään sitouttamaan toimimaan tehtävissään, Suomessa on käytössä kohtuuden ajattelu. Sen toivoisi näkyvän enemmän myös pörssiyhtiöiden hallituksissa. Tämä on tietenkin vain hurskas toive, sillä pörssiyhtiön ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Toki tuota voittoa voisi yrittää tuottaa vaikkapa panostamalla työntekijöiden hyvinvointiin. Yksinomaan johtajien kohtuuton palkitseminen ei voi olla ainoa tapa terävöittää yhtiöiden tuloskuntoa.

Jos hallitusten puheenjohtajien ja yhtiöiden toimitusjohtajien pelätään lähtevän pois tehtävistään kuin rotat laivasta vaikeina aikoina, mitä ylipäätään teemme tällaisilla johtajilla? Kyllä laivaa osaa kuka tahansa ohjata tyynellä säällä valtamerellä, mutta johtajan ominaisuudet punnitaan vasta myrskysäässä rannikolla.

Valtion omistajaohjauspolitiikka oli puolestaan eilen eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa ruodittavana. Täysistuntokeskustelu osoitti valtion kokonaan tai osittain omistamiin yhtiöihin liittyvän ongelmallisuuden. Niihin kohdistetaan hyvin ristiriitaisia poliittisia ja taloudellisia tavoitteita. Intressiryhmästä riippuen valtionyhtiöistä haetaan tukea omille työllisyys- ja aluepoliittisille tavoitteille ja toisaalta pyritään vaalimaan yhtiön osakkeiden arvoa. Valtionyhtiöissä on päällä loputon paini yhtiön edun ja eri intressiryhmien tavoitteiden välillä. Lainsäädäntö on rakentunut suojaamaan yhtiön liiketaloudellista etua erilaisilta poliittisilta intresseiltä.

Valtio ei voi puuttua yhtiön taloudellista etua parantaviin toimiin muuta kuin kokonaan omistetuissa yhtiöissä, ja niissäkin vain talouspoliittisen ministerivaliokunnan yhteisellä päätöksellä. Jos valtio omistaa enemmistön jonkun yhtiön osakkeista, sen täytyy ottaa huomioon osakeyhtiölain vähemmistönsuoja, joka vaatii taloudellisen edun huomioon ottamista yhtiön toimissa. Jos valtio omistaa yhtiön osakkeista alle puolet, mutta kuitenkin enemmistön, jäljelle jää lähinnä mahdollisuus valita hallitus ja sen puheenjohtaja, kutsua koolle yhtiökokous (tarvitaan yli 10 prosentin osuus) ja käyttää siellä enemmistövaltaa.

Valtio on omistajaohjauksessaan pyrkinyt korostamaan vastuullisuutta. Vastuullisuuden lisäksi tarvitaan myös kohtuullisuutta. Yritysvastuun tulee näkyä muun muassa verotuksessa sekä ympäristö- ja henkilöstöpolitiikassa (pitää sisällään tasa-arvon edistämisen hallitus- ja johtajavalinnoissa) ja kohtuuden puolestaan yhtiöiden johdon palkitsemiskäytänteissä. Kohtuutta on myös tarkastella yhtiöiden tuotto-oletuksia pikavoittojen sijaan pitkäjänteisesti yhtiön ja koko yhteiskunnan kokonaisedun puolesta. Neljännesvuosi-ajattelusta tulee päästä neljännesvuosisata-ajatteluun.

Jokainen kriisi on myös mahdollisuus. Toivottavasti Keva-kriisistä seuraa, että keskustelu siirtyy yksittäisten ihmisten teilaamisesta kokonaisuuden hahmottamiseen, kohtuuden ja avoimuuden vaatimus otetaan kaikilla päätöksenteon ja palkitsemisen tasoilla ohjenuoraksi ja poliittiset virkanimitykset joutuvat entistä tarkempaan syyniin. Vaalikausiin sidotut virkanimitykset voivat olla kaikin mokomin poliittisia, mutta esimerkiksi julkisen hallinnon virkanimitykset tulee tehdä puoluekirjan sijaan pätevyyden perusteella.

Valtion omistajaohjauksen suhteen olisi toivottavaa, että etenkin hallituspuolueiden edustajat sitoutuisivat yhdessä sovittuihin valtion omistajaohjauksen periaatteisiin sekä osakeyhtiölakiin. Opposition edustajilta toivoisin vähintäänkin ymmärrystä yllä kuvattuja taloudellisia ja oikeudellisia toimivallan rajoja kohtaan, jotka sitovat omistajaohjauksesta vastaavan ministerin toimivaltaa. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto kiteytti tämän hyvin eilen ajankohtaiskeskustelun avauspuheenvuorossa:

”Tässä salissa eduskunta säätää omistuksen rajat, myöntää budjettivarat ja hyväksyy yhtiöittämiset. Valtioneuvosto päättää ostoista ja myynneistä sekä hyväksyy yleiset periaatteet. Omistajaohjausministeri käyttää valtion puhevaltaa sekä vastaa omistajapolitiikan toteutumisesta valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Omistajaohjauksen on myös noudatettava osakeyhtiölakia ja hyvää hallintotapaa. Omistajalla, yhtiön hallituksella ja toimivalla johdolla on omat roolinsa.”

Ja jos aivan lopuksi rohkenen esittää vielä muutaman toiveen, tulee sisäpiiriläisten kaupat näkyä julkisina ja salakähmäinen hallintarekisteri torjua.

Jaa sivu: