— Touko Aalto

Seitsemän pointtia kehitysyhteistyöstä

Touko Aalto

"Oma pesä pitää hoitaa ensin kuntoon, sitten voimme auttaa muita."
"Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto."
"Kehitysapu valuu kankkulan kaivoon tai poppamiesten taskuun."
"Kehitysapu ei vaikuta mihinkään eikä sillä ole onnistuttu auttamaan ketään."
"Jokainen voi omasta pussistaan lahjoittaa sen, minkä haluaa lahjoittaa."

Edellä mainitut asenteet ja puheenvuorot ovat lisääntyneet vuoden 2011 jälkeen tuntuvasti. Eduskunnan täysistunnoissa tehdään muutamalla one linerilla tyhjäksi Suomen vuosikymmenten työtä maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi osana kansainvälistä yhteisöä. Esimerkiksi viime perjantaina eduskunnan täysistunnossa Suomen maksamaa kehitysapua kuvattiin muun muassa hyväntahtoisuudesta nousevana holtittomana rahankäyttönä ja heitämme kuulema rahaa silmät kiinni taivaan tuuliin.

Kun samaan aikaan puhutaan valtion talouteen tehtävistä useiden miljardien eurojen suuruisista leikkauksista, ei ole vaikeaa arvata, mihin leikkauspaineet tämän kaltaisessa asenneilmapiirissä kohdistuvat.

Usein yllä kuvattujen asenteiden taustalla on puhtaasti tiedon puute. Jos kyse on tietämättömyydestä, suosittelen pohtimaan seuraavia asioita omien asenteiden rinnalla.

1. Milloin oma pesä on ollut tai tulee olemaan niin hyvässä kunnossa, että Suomella olisi kehitysyhteistyötä arvostelevien mielestä varaa siihen?

2. Suomi ei yritä olla eikä voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Kyse on kansainvälisestä yhteistyöstä, jossa Suomi on sitoutunut tekemään oman osansa. Jos yhä useampi valtio alkaa vetäytyä kansainvälisistä sopimuksista ja sitoumuksista, koko kansainväliseltä yhteistyöltä häviää pohja. Sen vuoksi myös Suomen teoilla ja päätöksillä on vaikutus maailman köyhimpien ja suurimmassa hädässä olevien ihmisten arkeen nyt ja tulevaisuudessa. Emme ole pelastamassa maailmaa yksin vaan yhdessä.

3. Jos suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä tapahtuu väärinkäytöksiä, onko ratkaisu koko sosiaaliturvajärjestelmän lakkauttaminen? Samalla tavalla voidaan kysyä, että jos kehitysyhteistyövaroja käytetään jossain väärin, onko se syy lakkauttaa koko kehitysyhteistyö ja kehitysapu. Vastaus on molemmissa tapauksissa, että ei tietenkään. Kaikkiin havaittuihin epäkohtiin tulee aina puuttua ja korjata havaitut ongelmat. Näin myös tehdään kaiken aikaa.

4. Mitä tulee kehitysyhteistyön ja kehitysavun vaikuttavuuteen, vuonna 1990 äärimmäisen köyhiä oli 40 prosenttia maailman ihmisistä. Vuonna 2010 heitä oli enää 20 prosenttia vaikka maailman väestö on kasvanut merkittävästi.

5. Vaadimme usein muita pitämään kiinni siitä, mitä on sovittu ja olemme kovin herkkiä arvostelemaan esimerkiksi etelä-Euroopan valtioita siitä, että sopimuksissa ei ole pysytty. Samaan aikaan Suomessa vaaditaan kehitysyhteistyömäärärahoista leikkaamista ja näin ollen kansainvälisisistä sopimuksista irtisanoutumista. Suomi on sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteiden ohella myös Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen, jonka mukaan jäsenmaiden tulee saavuttaa kehitysrahoituksessa 0,7 prosentin taso bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä.

6. Kehitysyhteistyö, joka perustuu kansalaisten vapaaehtoisiin maksuihin ei takaa eurojen kohdentumista tehokkaammin ja vaikuttavammin. Päinvastoin. Kehitysyhteistyön pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus ovat vaikuttavan ja tuloksellinen yhteistyön perusta. Jos kehitysyhteistyön määrärahat perustuvat oletukselle mahdollisesti kertyvistä tuloista, on käytännössä mahdotonta suunnitella minkään hankkeen rahoitusta yhtä budjettivuotta pidemmälle. Kehitysyhteistyöhankkeista muodostuisi lyhyitä kehitysyhteistyöprojekteja, joiden jatkuvuudesta ei olisi mitään varmuutta.

7. Kehitysyhteistyö ja kehitysapu ovat osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Äärimmäinen köyhyys, sodat ja konfliktit sekä esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttavat katastrofit johtavat valtaviin pakolaisvirtoihin ja levottomuuksiin. Kehitysyhteistyö on paras tapa auttaa ihmisiä heidän kotimaissaan ja puuttuua ongelmien syihin.