— Touko Aalto

Yhteiskuntasopimus aikaan sopimalla, ei repimällä

Touko Aalto

On harmillista koko Suomen ja kaikkien suomalaisten kannalta, että neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta kariutuivat tänään. Ja on äärimmäisen harmillista, että tämä laukaisee hallituksen karmivat pakkolait.

Neuvotteluita ulkopuolelta seuranneelle näyttää siltä, että aidon yhteisymmärryksen jarruksi muodostuivat sekä Elinkeinoelämän keskusliitto sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT. Sopu karkasi ääripäiden puristuksessa, kun toinen osapuoli tuli ulos kesken neuvotteluiden vastustamaan tulevia keskitettyjä ratkaisuja ja toinen puoli uhkailee koko Suomen pysäyttämisellä.

Työmarkkinajärjestöjen kyvyttömyydestä neuvotella sopua yhteiskuntasopimuksesta kärsii ennen kaikkea pieni- ja keskituloiset naisvaltaiset alat. Niiltä, joilla on kaikkein vähiten, leikataan kaikkein eniten. Tämä vähentää entisestään kotimarkkinoiden kysyntää palkansaajien ostovoiman heikentyessä sekä kotimarkkinoiden kysynnästä riippuvaisten yritysten kykyä työllistää ja investoida. Iso riski on, että taloutta jatkuvasti supistava negatiivinen kierre saa tästä lisää vauhtia.

Myös Suomeen kohdistuvat investoinnit ovat vaarassa. Kun kansainvälinen sijoittaja harkitsee sijoittamista Suomeen, hän katsoo neljää seikkaa.

  1. Onko hänen tuotteilleen ja palveluilleen kysyntää
  2. Onko markkinoilla ostovoimaa, joka realisoi kysynnän kassavirraksi
  3. Onko tarjolla osaavaa ja sopivaa työvoimaa
  4. Onko yhteiskunnassa ennustettavuutta ja vakautta

Kysyntää Suomessa on varmasti jatkossakin, mutta kun ostovoima ja talouden kokonaiskysyntä laskee, yhä harvempi tuote tai palvelu käy toivotulla tavalla kaupaksi. Massiiviset koulutusleikkaukset karkottavat niitä investointeja, jotka edellyttävät korkeaa ja soveltuvaa osaamistasoa pitkälle tulevaisuuteen. Jatkuva riitelyn kierre uhkaa viedä Suomelta investointien houkutuskeinoista sen kaikkein tärkeimmän: ennustettava työmarkkinatilanne ja yhteiskunnallinen vakaus.

Pääministeri Sipilä puhuu jatkuvasti siitä, että hän on yrittänyt yhteiskuntasopimusta jo useaan kertaan. Totuuden nimissä on sanottava, että ensimmäinen yritys yhteiskuntasopimukseen oli lähinnä huono vitsi.

Perustuslain mukaan hallitustunnustelijan tärkein tehtävä on muodostaa uusi hallitus ja sen jälkeen alkaa tehdä muuta. Yhden puolueen neljä edustajaa (Sipilä, Rehn, Berner ja Vanhanen) kuitenkin tekivät kahdeksan päivän tutustumismatkan työmarkkinoiden maailmaan ennen kuin hallitusta oli edes muodostettu.  Tätä tunnustelukierrosta pääministeri Sipilä kutsuu ensimmäiseksi yritykseksi saada aikaan yhteiskuntasopimus.

Toinen yritys kesti lähes kuukauden, mutta yhteiskuntasopimuksen sijaan pöydällä oli yhteiskuntasanelu ja 1,5 miljardin kiristysruuvi, jolla työmarkkinoita yritettiin pakottaa hyväksymään hallituksen linja. Puhtaasti työmarkkinoita koskeva sanelukierros vuosi ennen liittokierrosta on pääministeri Sipilän käsitys toisesta yrityksestä saada aikaan yhteiskuntasopimus.

Sanelun sijaan neuvottelu on ainoa tapa saada aikaan sopimus. Kun katsoo, miten Sipilä julkisuuden kautta uhkailee hallituspuolueita sote-asiassa, voi vain kuvitella, miten hän neuvottelee yhteiskuntasopimuksesta kulisseissa. Vuoden lakkokierros on paljon huonompi vaihtoehto kuin se, että hallitus tinkisi asettamistaan raameista yhteiskuntasopimukselle.

Pääministeri Sipilän on välttämätöntä tunnustaa viimein, että elämä politiikassa ei mene niin kuin sen on exceliin kirjoittanut. Sipilän täytyy nyt koota niitä palasia, joita työmarkkinajärjestöillä oli pöydällään ja koota niistä parempi ratkaisu. Painopisteen on oltava pitkän aikavälin palkkamaltissa, johon Ay-liike on osoittanut valmiutensa. Pakkolakipaketti ei tuo toivottuja tuottavuushyötyjä, lisää kilpailukykyä tai tue työllisyyttä, joten siitä on luovuttava.