— Touko Aalto

Suomeen on saatava tilaa kohtuudelle

Touko Aalto

Sain viestin alle tuhat euroa saavalta eläkeläiseltä. Hän oli päätynyt sydäninfarktioireiden vuoksi terveyskeskuksesta keskussairaalaan ja sieltä apteekin kautta kotiin. Lääkärikäynnit maksoivat 32,5 euroa enemmän kuin aiemmin. Se on iso summa, kun arjen kustannuksista selviäminen on muutenkin vaikeaa. Kauppareissu vaihtuu leipäjonoon, koska pitää valita joko lääkkeet tai ruoka.

Pääministeri Sipilä kannusti Nuorten parlamenttia viime perjantaina opiskelemaan innokkaasti ja valmistumaan ammattiin. Mitä pääministeri vastaa sille nuorelle naiselle, joka kysyi kaikille kansanedustajille lähettämässään sähköpostissa, miksi hänen kannattaisi jatkaa opiskelua, kun se johtaa velkaantumiseen ja työttömänä tienaisi enemmän. Samaa kysyvät monet muutkin opiskelijat, joiden harteille hallitus sysää kasvavaa velkataakkaa omilta olkapäiltään.

Jos olisimme kaikki samassa veneessä, jokainen osallistuisi näihin taloustalkoisiin maksukykynsä mukaan. Nyt hyvätuloisia kehotetaan kantamaan yhteistä vastuuta lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen.

Samalla niiltä, joilla on kaikkein vähiten, otetaan kaikkein eniten. Siinä ei mielipidettä kysytä. Vielä vähemmän maailman köyhiltä: kehitysyhteistyö on hallitukselle kuin säästöpossu, jonka voi pahan päivän sattuessa rikkoa ja ryöstää. Kohtuuden viesti on haudattu ja kuopattu hallintarekisterin sijaan.

Verotus on oikea ratkaisu jakaa yhteinen taakka. Suomessa kannattaisi siirtyä työn verottamisesta kulutuksen ja haittojen verotukseen. Leikkauskohteet ovat aina arvovalinta. Vihreät olisivat valinneet toisin. Koulutuksella, tieteellä ja tutkimuksella luodaan tulevaisuutta. Suuria yrityksiä tehottomasti tukemalla ja ympäristön saastuttamista rahoittamalla syödään pois tulevaisuuden edellytyksiä.

Hallitus on yhteen ääneen kertonut vastustavansa veronkiertoa. Toivottavasti se ei siis enää aio armahtaa verorikollisia tai jarruttaa toimia verovälttelyn kitkemiseksi Euroopassa.

Hallituksen tulisi viimein ymmärtää, että valtiota ei voi johtaa kuin yritystä, ja että valtion kassaa ei voi verrata kansalaisen kukkaroon. Kun yritys vähentää työntekijöitä, sen kannattavuus voi parantua. Valtio ei voi potkia ihmisiä ulos kansantaloudesta. Yritystalouden opit johtavat vain kotimaisen kysynnän laskuun ja työttömyyden kasvuun. Kun ihmisten lompakot ohenevat, kansalaisten euroista riippuvaiset kotimaiset yritykset kärsivät. Seuraa itse itseään ruokkiva negatiivinen kierre.

Valtiontalouden ohella myös kuntatalous on ahtaalla. Nyt hallitus kiristää otettaan kunnista entisestään. Ensin se esitteli sote-asiakasmaksujen korotukset ja päivähoidon rajaukset vapaaehtoisina toimina. Kun kaikki kunnat eivät toimineet, kuten hallitus tahtoi, ne pakotetaan ruotuun. Se siitä vapaaehtoisuudesta.

Kehysriihen liikennehankkeet ansaitsevat kehuja. Vihreät antaa myös tukensa monista yrittäjyyttä ja työllisyyttä tukevista toimista. On hyvä, että hallitus on kohdentanut toimiaan erityisesti pienyritysten tukemiseen. Vihreät kannustaa hallitusta myös alentamaan työnantajan sivukuluja ensimmäisen työntekijän kohdalla palkkatuen ja starttirahan kaltaisten kannustimien ohessa.

Päätökset ovat aina arvovalintoja. Vihreät pitää ääntä niiden puolesta, joilla sitä ei ole, tai joiden ääntä hallitus ei suostu kuuntelemaan. Meidän mielestämme Suomen tulee pitää huolta heikoimmista. Suomen on suojeltava arvokasta ympäristöä ja oltava oikeudenmukainen kaikille. Tässä maassa on tilaa eläkeläiselle ja opiskelijalle. Tässä maassa on tilaa kaikille – myös heille, jotka eivät tuo valtion kassaan vain nopeita voittoja. Tähän maahan on saatava tilaa kohtuudelle. Sen puolesta meidän kaikkien on tehtävä yhdessä töitä.