— Tuija Brax

Maksupalvelulaista

Oikeusministeriössä on valmisteltu lakiehdotus maksupalvelulaiksi. Laki olisi uusi laki, jolla säänneltäisiin laajasti maksujen välitykseen ja maksuvälineiden käyttöön liittyviä kysymyksiä.

Ehdotettu laki koskee ensinnäkin perinteistä maksujenvälitystä, kuten tilisiirtoja ja suoraveloituksia. Se koskee myös pankkikortilla ja luottokortilla maksamista. Lisäksi laki koskee matkapuhelimella maksamista silloin, kun teleyritys toimii yksinomaan maksun välittäjänä eli kun matkapuhelimella maksaminen tosiasiassa rinnastuu luottokortilla maksamiseen.

Mobiilipalveluiden osalta uusi laki merkitsee muun muassa sitä, että kuluttajalla on tulevaisuudessa oikeus saada nykyistä tarkempi erittely puhelinlaskuunsa, kun hän maksaa matkapuhelimella esimerkiksi HKL:n ratikkalippuja tai konserttilippuja. Tällä hetkellähän operaattorin ei tarvitse toimittaa laskuerittelyä tällaisista maksuista. Pankkikortilla maksaessamme pidämme luonnollisena, että pankin toimittamasta tiliotteesta näkyvät maksamamme ostokset eriteltynä. Uuden lain myötä matkapuhelimella maksamisestakin tulee kuluttajan kannalta turvallisempaa.

Tiliotteisiin liittyen haluan tuoda esille muutaman asian. Julkisuudessa on etukäteen esitetty väitteitä siitä, että maksupalvelulaki ryöväisi asiakkailta kirjalliset tiliotteet. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Uusi laki ei millään tavoin estä sitä, että tiedot tilitapahtumista annetaan edelleen kirjallisella tiliotteella niille asiakkaille, jotka sellaisen haluavat. Mielestäni olennaista on se, että asiakkaalla säilyy uuden lain voimaantulon jälkeenkin vapaus valita, millä tavalla hän haluaa saada tiedot tilitapahtumista. Pidän tärkeänä, että pankit eivät anna asiakkaille sellaista virheellistä kuvaa, että uusi laki pakottaisi siirtymään verkkopankin käyttöön.

Lakiehdotuksen pohjana oleva EU:n direktiivi mahdollistaisi sen, että pankeille säädettäisiin velvollisuus toimittaa asiakkaille kirjalliset tiliotteet kuukausittain. Tällaisen velvoitteen säätäminen ei mielestäni ole järkevää. Maailman metsiä ei pidä hakata sitä varten, että pankit lain pakottamina lähettäisivät kirjallisia tiliotteita niillekin asiakkaille, jotka ovat tyytyväisiä sähköiseen tiliotteeseen.

Uusi laki tuo muutoksia myös korttimaksamisen kustannuksiin. Lakiehdotuksen mukaan luottokorttiyhtiöt eivät saisi enää estää kauppiaita perimästä asiakkailtaan luottokortin käyttämisestä aiheutuvia todellisia kustannuksia. Jos kauppias päättää periä luottokortin käytöstä maksun, maksusta olisi lain mukaan ilmoitettava asiakkaalle etukäteen. Nykyisin korttimaksujen provisiot sisältyvät tuotteiden hintoihin. Uuden lain ansiosta kauppias voi halutessaan siirtää esimerkiksi kalliiden luottokorttien käyttämisestä perittävät provisiot vain niiden asiakkaiden maksettaviksi, jotka tällaisia kortteja käyttävät. Kulujen läpinäkyvyys myös tehostaa kilpailua ja siten toivottavasti johtaa kulujen alenemiseen.

Korttimaksamisen kustannuksissa on viime aikoina tapahtunut merkittävä muutos kuluttajien huomaamatta. Kun pankit ovat siirtyneet perinteisistä pankkikorteista debit-kortteihin, korttien käytöstä perittävät maksut ovat moninkertaistuneet. Mielestäni on aiheellista kysyä, onko aina kohtuullista, että korttiyhtiöt perivät jokaisesta luotottomastakin maksukorttitapahtumasta ostoksen suuruuteen suhteutetun provision. Jos perheen kuukausittaiset ruokaostokset ovat vaikkapa 1 000 euroa ja ne maksetaan debit-kortilla, menee ostoksista korttiyhtiölle noin 3 euron osuus, joka nykyään sisältyy tuotteiden hintaan. Perinteisellä pankkikortilla maksettaessa pankin perimä kulu kauppiaalta on ollut vain muutamia senttejä maksukertaa kohti. Kilpailua todella tarvittaisiin, jotta korttimaksamisen kustannukset saataisiin kohtuulliselle tasolle.

Totta kai seuraamme oikeusministeriössä myös sitä, lisääntyykö käteisellä maksaminen lainmuutoksen myötä tulevaisuudessa.

Kuluttajien kannalta ehkä merkittävin uudistus maksupalvelulaissa on se, että asiakkaan vastuu luottokortin tai muun maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä lievenee merkittävästi. Asiakkaan vastuu huolimattomuudesta maksuvälineen käsittelyssä rajoitetaan normaalitapauksissa enintään 150 euroon. Jos luottokortin haltija esimerkiksi kadottaa korttinsa ja kortin löytäjä käyttää sitä 10 000 euron suuruisiin ostoksiin ennen kuin kortinhaltija ehtii tehdä katoamisilmoituksen, kortinhaltija ei joudu maksamaan ostoksia kokonaan, vaan hän vastaa niistä vain 150 euroon saakka. Nykyisin kortinhaltijan vastuulle ei ole säädetty ylärajaa.

Jaa sivu: