— Tuija Brax

Uskalla puhua perheväkivallasta

Tänään julkaistiin Ensi- ja turvakotien liiton ja nuorten yhdessä toteuttaman Katkaise ketju -hankkeen materiaalit. Hankkeessa perheväkivaltaa kokeneet nuoret ovat koonneet videoesityksiksi omia kokemuksiaan. Minulla on ollut ilo seurata tätä hanketta.

Viime vuonna osa näistä nuorista vieraili luonani esittelemässä raaka-aineistoa ja pyytämässä siihen kommentteja. Mieleeni on jäänyt erityisesti heidän kysymyksensä siitä, onko kukaan tai mikään viranomainen oikeasti kiinnostunut väkivaltaa kokeneiden nuorten viestin kuulemisesta.

Lapsen ja nuoren hätähuuto on helppo olla huomaamatta. Uskallan väittää, että esimerkiksi naapurista kuuluviin erilaisiin tappelun, riitelyn ja väkivallan ääniin jätetään liian usein reagoimatta. Helpoin ja liian usein tapahtuva ratkaisu on sulkea silmät.

Kenenkään aikuisen ei tule unohtaa, mikä on kansalaisen velvollisuus. Sosiaalisen vastuun kantamisen tärkeyttä voidaan korostaa nuorten tekemää materiaalia esittämällä - voimme muistuttaa itsellemme, miltä väkivaltaa kokeneesta nuoresta tuntuu ja edesauttaa väkivallan ketjun katkaisemista puuttumalla.

Meidän täytyy kehittää tapoja, joilla kuulemme nuoria. Suomessa on areenoita, joissa nuori voi tuoda esille ajatuksiaan. Meillä on nettipoliisi, keskustelupalstoja, nuorisotyötä verkossa ja palvelevia puhelimia. Tarvitsemme myös koulujen oppilaskuntia, joissa nuorten ääni kuuluu, nuorisoparlamentteja sekä muita yhteisen vaikuttamisen foorumeita.

Tulee kuitenkin harkita, voitaisiinko meilläkin Skotlannin mallin mukaisesti koota paneeli nuoria keskustelemaan juuri väkivallasta ja siitä, miten väkivaltaa tulisi torjua ja miten uhreja auttaa. Nämä nuoret ovat osoittaneet, että nuorilla on halua ja kykyä jakaa kokemuksiaan myös vaikeista kokemuksistaan.

Virtuaalinen turvakoti ja Katkaise ketju -hankkeen videot: www.turvakoti.net

Jaa sivu: