— Vaara Kirsti

HEI HULINAA:)

Vaalihumu on tarttunut vaatteisiin. Kummallinen humutus. Taidepanimon tilaisuus yllätti itseni aivan täysin. Kun yhdessä rakennetaan - niin yhdessä onnistutaan. Hurmaava taikuri Janne jutusteli kotoisan leppoisasti. Taikoi pikkuväen iloksi naruja yhteen ja erikseen. Pyysi yleisöstä 20 € setelin, johon tehtiin merkintä tunnistamiseksi, sitten hän leikkasi sitruunan puoliksi ja veti esiin setelin sitruunasta? Aikuisempikin yleisö ihmetteli taikuutta. Pienet ihmiset saivat poskiinsa hämähäkkejä, vihreitä lohikäärmeitä sekä kokonaisia kasvomaalauksia. Ninalla oli mallit, josta sai valita. Väen joukossa vilisi kissoja ja perhosia. Ja ihanaa kun väkeä oli, vaalitilaisuudeksi oikein paljon. Vaalitilaisuudessa kun oltiin, oli pieni ehdokkaiden esittelykin paikallaan. Jokainen pääsimme hetkeksi ääneen. Kahvi tuoksui, ihanat sämpylät - kiitos Krissen porukan - maistuivat. Marko Haavisto ja the Hanks letkeän musiikin voimalla sai käpälät napsuttamaan lattiaa. Tunnelma olisi noussut huimasti korkeammallekin, Taidepanimon katto vaan oli turhan matalalla. Oli kuin oltaisiin oltu Putte Possun nimppareilla - meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit voinut olla mukana! Ehkä olitkin?
Jaa sivu: