— Vesa Saarinen

Eläimet uuteen arvoon - Vihreät julkaisi eläinpoliittiset linjaukset

Vihreät eläinpoliittiset linjaukset julkistettiin tänään ympäri Suomea järjestetyillä "koiratreffeillä". Viidellätoista eri paikkakunnalla järjestetyssä tapahtumassa muistutettiin, että eläinten hyvinvoinnissa on Suomessa vielä paljon parannettavaa.

Vihreiden tavoitteena on, että eläinten hyvinvointi ja mahdollisuus lajityypilliseen, elämisen arvoiseen elämään turvataan nykyistä paremmin. 

Eläinpoliittisissa linjapaperissa esitetään monia, eläinten asemaa parantavia toiveita ja vaatimuksia. 

Linjapaperin vaatimuksia ovat muun muassa eläinsuojelulainsäädännön tiukentaminen, kuntien eläinsuojeluvastuun korostaminen, eläinkokeista ja turkistarhauksesta luopuminen, rinnakkaiseloon perustuvan suurpetopolitiikan kannattaminen sekä eläinten yksilöarvon kunnioittaminen tuotanto-oloissa.

Vaatimukset eivät ole Vihreiden politiikassa uusia, mutta nyt ne on koottu yhdeksi, selkeäksi, puoluehallituksen hyväksymäksi linjapaperiksi. Siten se on asiakirja, jonka tavoitteita Vihreät ovat sitoutuneet ajamaan niin kunnallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Siten ääni Vihreille on myös ääni hyvän, kestävän ja eettisen eläinpolitiikan puolesta.

Lue eläinpoliittinen linjapaperi kokonaisuudessaan »

Jaa sivu: