— Ville Niinistö

Ilmastopaneelilla vauhtia päästöjen vähentämiseen

Eilen 23 yliopistoa ja tutkimuslaitosta sai pyynnön ehdottaa henkilöä kansalliseen tieteelliseen ilmastopaneeliin. Sen tavoitteena on muun muassa tuoda tiede takaisin ilmastokeskusteluun sekä osaltaan pohtia, millainen voisi olla Suomen ilmastolaki. Ilmastopaneelin avulla hallitus haluaa nostaa Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimoa ja ilmastotieteen asemaa julkisessa keskustelussa.

Paneeliin valitaan 8–10 jäsentä. Paneeliin valittavilla henkilöillä tulee olla tohtorin tutkinto relevantilta alalta ja näyttöä tutkimuksen soveltamisesta käytännön ongelmien ratkaisuun. Paneelilta toivotaankin osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun, joten heiltä odotetaan myös laaja-alaista kokemusta ja yhteiskuntaelämän tuntemusta sekä kykyä työskennellä monitieteisellä otteella.

Paneelin yhtenä tehtävänä on arvioida millaisia toimia Suomen tulee tehdä, jotta se voi omalta osaltaan saavuttaa kustannustehokkaasti tavoitteet joihin on jo sitouduttu. Sen lisäksi se arvioi, ovatko päästövähennystavoitteet tarpeeksi kunnianhimoiset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Päästökaupan ulkopuolisen sektorin kattava ilmastolaki valmistellaan tällä hallituskaudella ja hallitus tekee siitä erillisen päätöksen. Paneeli osallistuu tämän lain valmisteluun.

Hallitusohjelma antaa hyvät eväät tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Se linjaa, että Suomesta tehdään hiilineutraali yhteiskuntaa. Lisäksi hallitusohjelman pohjalta arvioidaan ryhtyykö Suomi kannattamaan EU:n päästövähennystavoitteen nostamista 20 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä myös yksipuolisena toimena. Tämä tarkoittaisi Suomen tavoitteen nostamista 16 prosentista noin 23 prosenttiin. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitsemisen rinnalla edistää vihreää taloutta ja uusien työpaikkojen syntyä Suomeen.

On sekä ympäristön että talouden kannalta järkevää, että Suomen ilmastopolitiikkaa tehdään johdonmukaisesti sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ilmastopaneeli ja ilmastolaki ovat hyviä askelia kohti tällaista johdonmukaista politiikkaa.

 

Jaa sivu: