— Ville Niinistö

Toiset kannustavat ja ennaltaehkäisevät, toiset rankaisevat

Vihreät on tuonut esille painopisteenään sosiaali- ja terveysongelmien ratkaisemissa ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen merkityksen. Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamisessa olemme jo pitkään korostaneet sitä, että mitä joustavammin tuen saa ja mitä helpompaa se on yhdistää työntekoon, sitä kannustavampaa se on.

Kokoomus tuli kuntavaalien alla esille omalla näkemyksellään: sen mielestä ihmisten työpoissaoloihin ja sairauksiin puututaan leikkaamalla ensimmäisen sairauspäivärahan tuki pois. Erot kuvaavat aatteita: vihreät haluaa kannustaa ja ennaltaehkäistä, kokoomus rangaista. Sairauspäivärahan karenssi olisi tutkijoiden mukaan heikennys erityisesti pienituloisten, naisten ja nuorten asemaan.

Kokoomus uskoo ehdotuksensa vähentävän sairauspoissaoloja, joista osaa se pitää tarpeettomina. On kuitenkin täysin kohtuutonta, että jokainen sairaana oleva joutuu valitsemaan sairaana töihin menemisen ja tulonmenetyksen välillä vain sen takia. Suomessa on jo olemassa järjestelmät arvioida sairauspoissaolojen perusteita. Sitä varten ei ole syytä rangaista sairaita. Vihreiden mielestä työhyvinvointia, hygieniaa sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista parantamalla voidaan parhaiten vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa työssä jaksamista.

Kokoomuksen asenne on tuttu muistakin sosiaaliturvaan kysymyksistä. Puolueen piiristä on kuulunut puheenvuoroja, joissa halutaan heikentää alle 25-vuotiaiden nuorten työmarkkina-asemaa ja työsuhdeturvaa. Puolue sanoo kannustavansa ihmisiä työhön näillä ehdotuksillaan. Yksi asia minua kovasti ihmetyttää: miksi kokoomuksen mielestä hyvätuloisia kannustetaan verovähennyksillä ja verohelpotuksilla, mutta pienituloisia ja nuoria raipalla?

Ihminen reagoi positiivisiin taloudellisiin kannustimiin erityisesti pienituloisena, kun kyse on perustoimeentulosta. Hyvätuloisella niillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Oikeistolaiset tuntuvat kuitenkin rakentavan maailmansa niin, että huono-osaisuus on ihmisen oman toiminnan tuotos – ja siksi sen poistamiseksi on tehtävä huono-osaisuudesta entistäkin kurjempaa. Tälle ajattelulle ei ole tukea suomalaisissa syrjäytymiseen tai terveysongelmiin liittyvässä tutkimuksessa. Se vain johtaa syvenevään syrjäytymisvaaraan, jos tuen saamisesta tehdään ihmisarvoa alentavaa anomista – tätä on tutkinut esimerkiksi tutkimusprofessori Heikki Hiilamo.

Kokoomus on perustellut näkemystään sairauspäivärahan leikkauksesta sillä, että Ruotsissa vastaava järjestelmä on käytössä. Silloin se kuitenkin unohtaa, että maiden välillä on muitakin eroja. Ruotsissa sairauspäiväraha on kaikkiaan anteliaampi järjestelmä kuin Suomessa. Sosiaaliturva on kokonaisuus – ei voi olla niin, että Ruotsin mallista kopioidaan Suomeen vain ne harvat asiat, joissa ihmisen turva on Suomea heikompi huomioimatta Ruotsin yleisesti vahvempaa sosiaaliturvan verkkoa.

Jaa sivu: