— Ville Niinistö

Tartutaan hetkeen

Tänään, vuoden 2012 itsenäisyyspäivänä, olen Qatarin Dohassa YK:n ilmastoneuvotteluissa. Neuvottelut ovat olleet kiivaita; tämän päivän olen käyttänyt aamusta iltaan neuvotteluhuoneissa, kädet savessa tehden sitä mitä varten tänne tultiin – etsien ratkaisuja. Sain kunnian johtaa yhdessä Espanjan kanssa EU:n sisäisiä neuvotteluja eräistä EU:n kannalta vaikeimmista kysymyksistä. Työ on ollut vaikeaa, mutta välttämätöntä.

Täällä edessämme on haaste, jonka on vähintään yhtä suuri kuin kansallisen eheyttämisen aikana 20-luvulla, kansallisen olemassaolokamppailun hetkinä 40-luvulla tai jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion rakennusvaiheen vuosikymmeninä sotien jälkeen. Tämä haaste on kuitenkin maailmanlaajuinen. Se koskee koko ihmiskunnan, koko sivilisaatiomme, selviämisen edellytyksiä.

Ilmastonmuutos on täällä ja se on peruuttamaton. Tieteen valossa on yksiselitteistä, että meidän tulee vähentää kasvihuonepäästöjämme dramaattisesti, jos haluamme estää planeetan kuumenemisen katastrofaalisesti yli kahdella asteella. Vuosisadan puoliväliin mennessä teollisuusmaiden kasvihuonepäästöt on painettava lähelle nollaa. Vähintään neljä viidesosaa kaikista tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista on jätettävä maan uumeniin. Se on kallista ja vaikeaa, mutta tekemättä jättämisen hinta on hirvittävän paljon suurempi kuin tekojen.

Suomalaiset ovat kerta toisensa jälkeen kyenneet tekemään vaikeissa oloissa oikeita ja tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja. Jos köyhä ja maatalousvaltainen Suomi kykeni 1800-luvulla rakentamaan kansakoulun ja rautatiet, jos sodasta toipuva kansa kykeni luomaan jälleenrakennuksen ihmeen ja hyvinvointivaltion, miten voimme perustella lapsillemme, että sillä kapealla kohtalon vuosien vyöhykkeellä, jolloin meillä oli vielä mahdollisuus estää katastrofi, emme sitä tehneet?

Jos Suomen itsenäisyyden kohtalonhetkinä, maamme vaikeina vuosina, olisi sanottu ”tämä on liian kallista”, olisiko sen varjolla jätetty tekemättä se, mikä ymmärrettiin selviämisen kannalta välttämättömäksi? Ei. Suomalaiset ovat osanneet tarttua hetkeen. Uskon ja luotan, että löydämme sen rohkeuden nytkin.

Täällä Dohassa on nähty monia valopilkkuja vaikean tilanteen keskellä. On selkeä ymmärrys uuden, vuoden 2020 jälkeisen ilmastosopimuksen tarpeesta, joka tehtäisiin vuonna 2015 ja jossa kaikki ovat mukana. On lukuisia aloitteita, joilla voidaan käytännössä edistää vähähiilisen yhteiskunnan rakentamista. On lähes kaikkien tunnustama tarve nostaa päästövähennysten kunnianhimon tasoa jo ennen vuotta 2020 ja sitoutua siihen, että tätä varten luodaan mekanismit. Henkilökohtaisesti teen kaikkeni, että saamme täältä näitä tavoitteita palvelevan tuloksen ulos.

Työtä ei ole pelätty Suomessa ennenkään. Olemme kyenneet työllisyyden, talouden ja vakauden nimissä kunnianhimoisiin kokonaisratkaisuihin, joihin koko yhteiskunta on lähtenyt mukaan. Samaa toivon etujärjestöiltä, puolueilta, yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnalta tänään. Meillä on jo teknologia, tieto ja taito, jonka tarvitsemme rakentaaksemme hiilineutraalin yhteiskunnan vuoteen 2050 mennessä. Enää tarvitaan kunnianhimoa ja tahtoa. Tänään tarvitsemme uutta ilmastokonsensusta, ilmastopoliittista kokonaisratkaisua, jotta työtä ja hyvinvointia riittää Suomessa myös tuleville sukupolville.

Toivotan meille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää, uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta tarttua hetkeen.

 

Lisää kirjoituksia ja tietoa Dohasta: www.vihreat.fi/doha2012

 

Jaa sivu: