— Ville Niinistö

Kohti kehysriihtä

Hallitus kokoontui tänään Säätytalolle tekemään hallituskauden puolivälitarkastelua. Tarkastelimme hallitusohjelman tähänastista toteutumista sekä teimme linjauksia kolmen viikon päästä pidettävään kehysriiheen. Siellä päätetään tarkemmista ratkaisuista talouteen, veroihin ja sopeutustarpeeseen.

Hallituksen linjaukset vaativat vielä tarkennuksia ja konkretiaa kehysriihen lähestyessä, mutta kokonaisuutena olen varsin tyytyväinen näihin raameihin, jotka puolivälitarkastelu kehysriihen päätöksille asetti. Hallitus haluaa rakenteellisin uudistuksin parantaa ihmisten mahdollisuuksia päästä työelämään ja edistää kestävää vihreää kasvua.

Jos tarkastellaan tämänhetkistä taloustilannetta kokonaisuutena, on selvää, että me tarvitsemme konkreettisia rakenteellisia uudistuksia, joilla kurotaan kiinni kestävyysvajetta. Jos riittäviä uudistuksia ei tehdä, menoja joudutaan leikkaamaan enemmän. Sitä me emme halua. Hallitusohjelma ja viime vuosien päätökset ovat jo johtaneet 5 miljardin euron sopeutustoimiin. On vaarana, että liiallinen juustohöylääminen tukahduttaa orastavan talouskasvun ja vaarantaa työllisyyttä. Mahdollisten menosopeutusten on tuettava talouden kestävää uudistamista. Katse on oltava tulevaisuuden kestävien näköalojen rakentamisessa.

Meidän on pystyttävä tekemään kohdennettuja investointeja sosiaalisesti oikeudenmukaisempaan hyvinvointimalliin ja ekologisesti kestävämpään talouteen. Talouteen saadaan liikkumavaraa vähentämällä ympäristölle haitallisia tukia ja tarkistamalla ympäristöverotusta. Hallitus valmistelee kehysriiheen vihreää kasvua vauhdittavia ratkaisuja. Ilmastolain valmistelu, uusi ilmasto- ja energiastrategia sekä EU:n valmistelu ilmastopolitiikan vauhdittamisesta tukevat vähäpäästöisen yhteiskunnan rakentamista.

Hallitus tekee kehysriihessä päätöksiä, jotka tukevat kasvuyrittäjyyttä, esimerkiksi rahastoista, jotka tukevat siemen- ja kasvuvaiheen yrityksiä. Nämä päätökset ovat oikein tervetulleita. Kasvu- ja siemenyrittäjyyden rahoituksen saannissa on puutteita, jotka hidastavat esimerkiksi juuri ympäristöteknologiaa kehittävien ja muiden tulevaisuusalojen yritysten kasvun edellytyksiä.

Sosiaaliturvan kannustinloukkujen purkamisen valmistelu kehysriiheen on keskeistä, jotta vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työnsaantia ja toimeentuloa parannetaan. Jokaisella pitää olla oikeus ja mahdollisuus mielekkään työn tekemiseen.

Joustava hoitoraha ja päivähoitomaksujen porrastus ovat puolestaan tervetulleita uudistuksia, jotka auttavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Niiden lisäksi meidän tulee kiinnittää huomiota isien ja äitien tasa-arvoon. Perhe-etuuksien on kannustettava molempien vanhempien osallisuuteen lastenhoidossa ja helpotettava paluuta joustavasti työmarkkinoille.

Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, ja sitä hallitus haluaa edistää. Perheellisen on nykyisin liian hankala tulla Suomeen töihin, koska korkeat tulorajat estävät perheen ottamisen mukaan. Näitä tulorajoja hallitus aikoo helpottaa. Lisäksi meidän pitäisi saada Suomessa opiskelleet jäämään tänne töihin. On purettava työllistymisen esteitä ja pidennettävä oleskeluluvan voimassaoloa valmistumisen jälkeen. Työikäisen väestön maahanmuutto parantaa huoltosuhdetta ja vähentää kestävyysvajetta.

Vihreille tärkeää on ollut, että opintorahaa ei heikennetä. Se ei vauhdita opintojen etenemistä, että opiskelijoita rangaistaisiin tai koulutuksen tasa-arvoa heikennettäisiin. Koulutuksen tasa-arvo on osa suomalaista menestystarinaa, jokaisen nuoren mahdollisuuksia hakeutua osaamisensa pohjalta koulutukseen sosiaalisesta taustasta riippumatta. Hallitus päättikin linjauksessaan valmistella tapoja parantaa opintotuen kannustavuutta ja opintojen etenemistä muin toimin. Parempi opinto-ohjaus ja koulutustarjonnan suunnittelu ovat parhaita tapoja varmistaa opintojen eteneminen. Opintotuen kannustavuutta parantaisi esimerkiksi se, että nopeasti valmistuva saisi osan opintolainasta leikatuksi.

Yksi kevään tärkeistä neuvotteluista koskee maataloustukien jatkoa, jonka hallitus haluaa turvata. Vihreille on tärkeää luoda vihreää kasvua ja edistää maaseutuelinkeinojen kannattavuutta: maaseutuelinkeinojen menestys on puhtaassa ruuantuotannossa, luomussa, ympäristöosaamisessa ja vähäpäästöisessä hajautetussa energiantuotannossa. Yhtenä viranomaistoimintaa tehostavana ja lupakäytäntöjä nopeuttavana toimenpiteenä ympäristöministeriössä arvioidaan mahdollisuuksia siirtää alueviranomaisilta osa maaseutuelinkeinojen lupaprosesseista kuntiin vaarantamatta ympäristönsuojelun tasoa.

 

Valtioneuvoston tiedote puolivälitarkastelusta

Jaa sivu: