— Ville Niinistö

Sinille

Tervetuloa kotiin Sini Saarela! Olen iloinen siitä, että kansainvälisen merioikeuden kannalta kyseenalainen pidätyksesi Venäjällä päättyi nopeammin kuin miltä jossain vaiheessa näytti. Suomessa on keskusteltu paljon arktiseen öljynporaukseen liittyvistä riskeistä sinun ansiostasi.

Samoin on keskusteltu siitä, mikä on oikea tapa kiinnittää ihmisten huomiota aikamme suuriin ympäristökriiseihin. Tällaisessa keskustelussa yleensä paljastuu varsin nopeasti keskustelijoiden suhtautuminen ihmisen vastuuseen oman toimintansa seurauksista.

Sinä olet kunnioitettavasti osoittanut valmiutta kantaa täyden oikeudellisen vastuun omista teoistasi, samalla kun olet kiinnittänyt ihmisten huomiota Arktiksen herkän luonnon turvaamiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sen sijaan lastemme hyvinvointia uhkaavia hiilidioksidipäästöjä tupruttelevien valtioiden ja yhtiöiden näyttää olevan paljon vaikeampi tunnistaa omaa vastuutaan.

Ihminen usein ajattelee olevansa oppiva eläin, joka kykenee tunnistamaan asioiden syy-seuraussuhteita. Viimeiset vuosisadat olemme kaivaneet - yhä enemmän, yhä syvemmältä ja yhä riskialttiimmista paikoista - fossiilisia polttoaineita taloutemme energianlähteeksi. Tuloksena on yhä kiihtyvä ilmastonmuutos, muiden ympäristöhaittojen lisäksi. Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen äärimmäisten sääilmiöiden kannalta siedettävälle tasolle alle kahteen asteeseen edellyttää yhä kunnianhimoisempia päästövähennystavoitteita kaikilta mailta.

Erityisesti luonnoltaan herkkä arktinen napa-alue lämpenee, kaksi kertaa nopeampaa tahtia kuin koko maapallomme. Nykyarvion mukaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi on jätettävä jo löydetyistä fossiilisista luonnonvaroista neljä viidesosaa hyödyntämättä. Erityisesti näin pitäisi toimia siellä, missä öljyonnettomuuden ympäristöriskit ovat kohtuuttomat. Jos jossain näin pitäisi toimia, on se arktinen alue.

Haaste ei ole mahdoton. Ihmiskunta käyttää yhä vuosittain 400 miljardia dollaria fossiilisten polttoaineiden käytön tukemiseen. Ilmastonmuutoksen aiheuttama taloudellinen hinta siitä, että emme tee mitään, on huomattavasti suurempi kuin vähäpäästöisen yhteiskunnan rakentamisesta aiheutuva kustannus.

Opetus ihmisen toiminnan haitallisista vaikutuksista ei saa olla se, että hyödynnämme niitä vain yhä suuremmalla riskillä vauhdittaaksemme ympäristökatastrofia. Jos näin käy, on se surullinen esimerkki ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää oman toimintansa seurauksia.

Ympäristöministerinä tehtäväni on varmistaa, että Suomen valtio omalta osaltaan edistää arktisen herkän luonnon suojelua sekä kunnianhimoisen ilmastosopimuksen ja päästövähennysten aikaansaamista. Siksi keväällä 2014 järjestämmekin kansainvälisen kokouksen Helsingissä Jäämeren luonnonsuojeluverkoston perustamiseksi. Kotimaassa valmistelemme ilmastolakia ja kansainvälisesti neuvottelemme uusista tiukemmista päästövähennystavoitteista vuodelle 2030.

Olen usein kokenut riittämättömyyden tunnetta siksi että ympäristökriisien ratkaiseminen ei nouse riittävän korkealle suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Puolueet ovat hiljaa, julkisuutta ei kiinnosta. Ihmiselle ja ympäristölle kestävän talouden rakentaminen on aikamme suuri kysymys, mutta silti siitä ollaan monilla tahoilla hiljaa, välinpitämättömiä. Aivan kuin vaitiolo voisi poistaa vastuumme tai silmien sulkeminen estää ympäristön tuhoutumista.

Ympäristöriskien ratkaisemisessa on kyse ihmisen valinnasta: joko me kannamme vastuuta oman toimintamme seuraamuksista, tai sitten syystä tai toisesta jätämme sen tekemättä. Minä olen tullut politiikkaan kantamaan tätä vastuuta ja saan siihen voimaa siitä, että näen ympäröivässä yhteiskunnassa ihmisiä omalla vilpittömällä ja sydämellisellä toiminnallaan nousemassa välinpitämättömyyden yläpuolelle.

Sinä, Sini, olet sen osaltasi tehnyt. Kiitos siitä.

Jaa sivu: