— Ville Niinistö

Nyt maailma tarvitsee tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja ilmastonsuojelun puolustajia

Ville Niinistö

Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksella on merkitystä koko maailman ja Suomenkin tulevaisuudelle. Tuleva presidentti Donald Trump on kampanjassaan puhunut väheksyvästi vähemmistöistä, naisten asemasta, ihmisoikeuksista ja ilmastonsuojelusta. Näillä näkemyksillä voi olla vaikutusta myös tulevan hallinnon ulkopolitiikkaan, vaikka Trump vakuutti kiitospuheessaan pyrkimystään olla kokoava presidentti.

Maailma tarvitsee juuri nyt tasa-arvon, ihmisoikeuksien, sivistyksen ja ilmastonsuojelun puolustajia. Nyt, jos koskaan. Meidän suomalaisten on oltava sellainen voima. Suomen on ulkopolitiikassaan puolustettava kestäviä arvoja, jotka voivat joutua koetukselle. Meidän on oltava omilla teoillamme se toivo paremmasta huomisesta, mitä me haluamme rakentaa maailmassa.

Donald Trumpin väheksyvät näkemykset ilmastonmuutoksen torjunnasta aiheuttavat vakavimman haasteen kansainväliselle yhteistyölle.

Juuri nyt, kun kaikki maailman maat on saatu sitoutumaan ilmastotoimiin, ei ole varaa takapakkeihin tai toimien hidastamiseen. Muutoin emme voi turvata elinkelpoista planeettaa tuleville sukupolville. Kansainvälisen yhteisön on osoitettava Pariisin sopimuksen ja ilmastonsuojelun suuri merkitys myös Yhdysvaltain uudelle hallinnolle.

Presidenttiehdokkaana Trumpin lausunnot jättivät epäselväksi hänen sitoutumisensa ulkopolitiikassaan Yhdysvaltain ja EU-maiden tiiviisiin suhteisiin. Toisaalta hänen populistisen vaalikampanjansa menestys on myös Euroopan maille uusi muistutus siitä kuinka länsimaiden poliittisen järjestelmän on kyettävä vastaamaan kansalaistensa huoliin.

Liberaalinen edistys voi voittaa populismin vain sillä, että se vastaa ihmisten arjen huoliin omasta ja läheistensä tulevaisuudesta. Ihmisten huolet eriarvoisuudesta, työttömyydestä ja omista vaikuttamisen mahdollisuuksistaan on otettava vakavasti. On luotava järjen ja sydämen liitto edistyksen puolesta. Populismi herättää tunteita. Ne ovat vain hajottavaa, repivää, rikkovaa tunnetta. Moni valitsee ne silti – vaikka se ei tarjoaisikaan vastauksia. Todennäköisesti he valitsevat näin siksi, että ovat kyllästyneet vallan etääntymiseen ja päättäjien selän kääntymiseen pois tavallisten ihmisten arjen kohtaloista.

Siksi populismia ei voiteta eliitin tuella, rahoittajilla tai asiantuntijoilla, vaan päättäjien rohkeudella kohdata omasta ja perheensä tulevaisuudesta huolissaan olevat ihmiset. Siihen tarvitaan sydämestä tulevaa sivistystä. Vain silloin edistys saa omat tukijansa, ihmisten enemmistön liikkeelle – ei laimeilla kabinettien kompromisseilla.

Suomen ja EU-maiden on muutettava suuntaa sellaiseksi, jossa jokaisella ihmisellä on toivoa omasta tulevaisuudestaan. Siksi on tavoiteltava inhimillistä ja reilua hyvinvointivaltion uudistamista. Työllisyyden, koulutuksen ja eriarvoisuuden torjumisen on noustava korkeammalla hallitusten linjauksissa myös Suomessa. Suomen ja EU:n oltava vakauden ja hyvinvoinnin majakka tässä epävarmassa maailmassa.

Tässä on Sipilän hallituksellakin vakava itsetutkiskelun paikka. Maan johtaminen on ihmisten johtamista, missä on valettava ihmisten välistä luottamusta toisiinsa ja yhteiseen tulevaisuuteemme. Hyvä hallitus pitää huolen siitä, että jokaisella ihmisellä on arjessaan toivoa paremmasta huomisesta.