Euroopan vihreä puolue tuomitsi yksimielisesti Suomessa vireillä olevat uudet ydinvoimahankkeet kokouksessaan Ljubljanassa Sloveniassa. Tänään hyväksytyssä kannanotossaan Euroopan vihreät kehoittivat Suomen hallitusta näkemään, että ydinvoimalla ei voida ratkaista ilmastonmuutosta.

Euroopan vihreiden mukaan ydinvoimalla on lisäksi tunnetut riskinsä. Niihin kuuluvat suuronnettomuuden mahdollisuus, ydinjäteongelma, ydinaseiden leviäminen ja ydinterrorismi sekä ympäristö- ja terveysuhkat.

– Otamme mielihyvin vastaan tuen eurooppalaisilta sisarpuolueiltamme. Ne ymmärtävät, että kansainvälinen ydinvoimateollisuus käyttää hyväkseen Suomen ilmapiiriä, joka antaa muille maille mahdollisuuden ulkoistaa ydinvoimantuotantoa Suomeen, paikalla ollut kansanedustaja Heidi Hautala sanoo.

Euroopan vihreä puolue kiinnittää huomiota siihen, että Suomen ydinvoimahankkeisiin liittyy vahva kansainvälinen kiinnostus ja että vanhentunut kaivoslaki on tehnyt Suomesta uraaninetsinnän kohteen. Euroopan vihreät myös ihmettelevät, että Olkiluodon kolmannen ydinreaktorin vakavista vastoinkäymisistä huolimatta Suomessa on vihreillä useita ydinvoimalahankkeita.

"Jos nämä suunnitelmat toteutetaan, Suomi tuottaisi muulle Euroopalle ydinvoimaa, ja huolehtisi muiden maiden puolesta niiden Suomessa sijaitsevien ydinvoimaloiden ydinjätteestä, jota jopa saatettaisiin tuoda Suomeen muualta", Euroopan vihreiden kannanotossa varoitetaan.

"Haluamme Euroopan ottavan ympäristövastuunsa vakavasti ja toteuttamaan vihreän energiavallankumouksen. Sanomme suomalaiselle ydinvoimalle 'ei kiitos'", kannanotossa todetaan.

– Suomen vihreät saavat eurooppalaiselta puolueeltaan tukea pyrkimykseileen energiatehokkuuden, energiansäästön ja uusiutuvan energian edistämiseen vaihtoehtona ydinvoimalle ja fossiilisille polttoaineille, Hautala kiittää.

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!