Löydä ehdokkaasi

Vihreillä on näissä vaaleissa enemmän ehdokkaita kuin koskaan ympäri Suomen. Löydä oma ehdokkaasi!

Olli-Poika Parviainen

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja

Olen 34-vuotias pienen lapsen isä ja kansanedustaja. Paiskin hommia sen eteen, että saisimme meille ja tuleville sukupolville entistäkin paremman Suomen. Suomen, joka on kansainvälinen ja jossa luonto on puhdasta ja ihmiset yhdenvertaisia. Suomen, jossa arki on turvallista ja sujuvaa ja koulutus maailman huippua. Suomen, jossa hyvä elämä on kaikkien ulottuvilla.

Nuoruuteni asuin Raumalla, ensin isäni kanssa ja myöhemmin uusioperheessä. Tampereelle muutin vuonna 2000 sitten opintojen perässä, ja koin saman tien olevani kotonani. Koulutukseltani olen medianomi ammattikorkeakoulusta ja gradua vaille valmis informaatiotutkimuksen maisteri.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen tempaisi minut aikoinaan mukaansa puolivahingossa. Perustin vuonna 2003 ystävien kanssa Vihreiden nuorten paikallisyhdistyksen Tampereelle. Vihreän järjestötoiminnan lisäksi tutuiksi tulivat mm. Maan ystävien ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen työ.

Ennen eduskuntaan tuloani olen työskennellyt mm. Tampereen apulaispormestarina, rautakaupassa, Oras Tynkkysen avustajana, Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan pääsihteerinä, pelialan yrittäjänä ja pyörätuolia työntävänä henkilökohtaisena avustajana. Politiikassa olen työskennellyt mm. työllisyyden, kulttuurin, koulutuksen, ympäristönsuojelun ja tietoyhteiskunnan kehittämisen parissa.

Vapaa-ajallani rentoudun läheisteni seurassa tai sekalaisia asioita harrastaen: puuhastelen lapsemme kanssa ja luen mielelläni monenlaista kirjallisuutta aina historiasta science fictioniin. Olen aktiivinen musiikin kuuntelija, vinyylilevyjen keräilijä ja elokuvien ystävä, innokas luonnon ja tähtitaivaan tarkkailija, polkupyöräilijä ja peliharrastaja.

 

Jaa sivu: