”Johanna ei pidättele ilmaisuaan” – Pekka Haavisto ja Johanna Sumuvuori jakavat samat arvot, mutta ovat työkavereina toistensa vastakappaleita
Ulkoministeri Pekka Haavisto ja poliittinen valtiosihteeri Johanna Sumuvuori ovat molemmat ulkopolitiikan ja rauhan asialla, mutta kollegoina erilaisia: Haavisto on kärsivällinen kuuntelija, kun taas Sumuvuori huomauttaa oitis, jos keskusteluissa valutaan jargoniin, jossa ei ole mitään järkeä.
Ketkä?
- Pekka Haavisto, ulkoministeri vuodesta 2019. Ollut keskeinen hahmo Vihreiden synnyssä. Kehitysministeri, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri, kansanedustaja, presidenttiehdokas vuosina 2012 ja 2018 sekä YK:n ja EU:n rauhanvälittäjä ja ympäristöasiantuntija.
- Johanna ”Nanna” Sumuvuori, poliittinen valtiosihteeri vuodesta 2019. Vihreiden kansanedustaja 2006–2011 ja Helsingin kaupunginvaltuutettu 2001–2016. Siirtyi valtiosihteerin tehtävään Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistövirkamiehen tehtävästä.
|
Suorasukainen ja pitkäpinnainen Pekka Johannasta: ”Kun mietin nimiä valtiosihteerin tehtävään, Johanna tuli heti mieleen. Olimme tehneet töitä yhdessä, Johanna oli työskennellyt ulkoministeriössä kehitysyhteistyön parissa ja viimeisimpänä ulkoasiainhallinnossa. Lisäksi tiesin, että Johanna on itseohjautuva ihminen, joka osaa napata ministeriltä putoavia palloja. Niitä on välillä runsaastikin. Johannalla on pohjalaisen suorasukainen tättärää-tyyli – hän ei pidättele ilmaisuaan. Ulkopolitiikassa upotaan helposti jargoniin, ja silloin Johanna sanoo heti, että tässä ei ole mitään järkeä tai että tässähän ei sanota nyt yhtään mitään. Suorasukaisuus on hallinnossa poikkeava mutta erittäin hyvä piirre.” Johanna Pekasta: ”Arvostan Pekan kärsivällisyyttä ja pitkän pelin näkemystä. Olen itse kärsimättömämpi. Minun on pitänyt kehittää sitä puolta itsessäni, sillä politiikassa ei ole pikavoittoja. Pekka on myös utelias ja kuuntelee erilaisia ihmisiä, eikä arvota etukäteen, kenen mielipide on arvokas. Vaikka ulkoministerin tehtävä on vakava, Pekka on todella hauska ihminen. Hän näkee terävästi arkitodellisuuden koomiset piirteet. Nauraminen on tärkeää, sillä muuten kaikki voisi käydä liian raskaaksi. Tässä työssä on paljon vaikeitakin hetkiä. Huumori on myös salainen pakopaikkani, jos tilanne tuntuu liian pompöösiltä.” |
Kiinnostus kansainvälisiin asioihin yhdisti
Se hahmo, joka pyöri aina Helsingin Vihreissä ja musiikkipiireissä. Sellaisena Johanna Sumuvuori muistaa Pekka Haaviston ennen kuin tutustui häneen.
”Seurasin Pekan uraa, sillä hän oli kiinnostunut samoista rauhan kysymyksistä kuin minä. Lisäksi luin hänen interrail-kirjojaan ja tiesin punktaustani takia, että Pekka oli kustantanut Rumba-lehteä”, Johanna Sumuvuori muistelee.
”Käytin tuolloin Converse-tossuja ja muistan Johannan myöhemmin sanoneen, että ne olivat tehneet vaikutelman katu-uskottavuudesta”, Pekka Haavisto sanoo.
Pekka Haavisto
”Joo, niin taisi ollakin!” Sumuvuori nauraa.
Haavisto ja Sumuvuori tutustuivat lopulta eduskunnassa työskennellessään kansanedustajina samaan aikaan vuodesta 2007. Molemmat jakoivat kiinnostuksen ulkopolitiikkaan ja kansainvälisiin asioihin ja olivat aktiivisia Euroopan vihreissä.
”Kansainvälisten asioiden harrastajia on puolueessa rajallisesti, joten se teki minuun Johannassa vaikutuksen. Lisäksi opin heti, että Johanna on punkkari Pohjanmaalta”, Haavisto sanoo.
”Punkkarius on sellainen asia, että vaikka elämä etenee, se sama tekemisen meininki ja asenne säilyy. Asioille voi aina tehdä jotakin!” Sumuvuori lisää.
Kesällä 2019 kaksikosta tuli työpari. Tuolloin Haavisto valittiin ulkoministeriksi ja Sumuvuori hänen valtiosihteerikseen. Sumuvuori siirtyi valtiosihteeriksi Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistövirkamiehen tehtävästä.
”Oli jännittävää, kun Pekka soitti minulle Lontooseen. Olin ollut muutaman vuoden aktiivipolitiikasta pois ja aluksi jopa hieman kauhuissani, olenko aivan virkamiehistynyt! Oma pää piti kalibroida takaisin poliittiseen toimenkuvaan.”
Intensiivisiä työpäiviä ja suuria tunteita
Ulkoministerin työ on kansalaisille näkyvämpää, kun poliittinen valtiosihteeri taas työskentelee taustajoukoissa. Sumuvuori muun muassa seuraa hallitusohjelman etenemistä, työskentelee muiden ministereiden ja virkamiesten kanssa sekä tekee sijaistuksia hallituksen iltakouluissa ministerin ollessa matkoilla.
”Tehtäväni on seurata, että asiat etenevät ministeriössä konkreettisesti ministerin toivomaan suuntaan. Olen saanut itsenäisen roolin, minkä koen tärkeäksi. Jos ministeri mikromanageeraisi jokaisen asian, se olisi hankalaa”, Sumuvuori sanoo.
Johanna Sumuvuori
Valtiosihteeristä on ministerille suurta hyötyä.
”Ministerin työn ongelma on, että kalenterit muuttuvat jatkuvasti ja pitkien prosessien, kuten Afrikka-strategian tai ihmissoikeusselonteon, systemaattinen seuraaminen on vaikeaa. Valtiosihteeri seuraa asioiden pitkää kaarta”, Haavisto kertoo.
Ulkoministeriö sijaitsee Helsingin Katajanokalla – tosin korona-aikana ulkoministeriökin siirtyi Skypeen. Tavallisesti työpari tapaa viikoittain esimerkiksi eduskuntaryhmän ja hallitusryhmän kokouksissa sekä kabinettipalavereissa.
Ulkoministeri pitää jatkuvasti yhteyttä tiimiinsä sähköpostein ja viestein.
”Välillä saatan jakaa senkin, millä fiiliksillä tapaamiset muiden päättäjien kanssa ovat menneet, jotta kaikilla olisi sama käsitys tilanteista. Esimerkiksi kriisitilanteissa käy usein niin, että liikkeellä on paljon toisistaan poikkeavia analyyseja. Analyysirohmuna yritän haalia kaikki analyysit kasaan ja sulattaa niistä kokonaiskuvan”, Haavisto sanoo.
Haaviston ja Sumuvuoren arkeen liittyy paljon haastavia hetkiä. Kriisitilanteissa kaikki kokoontuvat ministeriöön ja valot palavat yötä päivää. Noita intensiivisiä hetkiä Haavisto on vanginnut muistoiksi valokuviin.
Viimeisin kriisitilanne koski Afganistanin evakuointeja. Eräänä aamuna ulkoministeri heräsi mieleenpainuvaan puheluun.
”Erityisedustaja Jussi Tanner soitti seitsemältä aamulla ja kysyi, onko minulla yhteyksiä Talebaniin. Kabulin lentokentällä oli bussillinen ihmisiä valmiina evakuoitavaksi – vain tien edessä oleva puomi pitäisi saada nostettua. Siitä alkoi hektinen päivä, kun soittelin puheluita ja yritin selvittää, miten Talebaniin saadaan yhteys. Ja onnistuihan se lopulta”, Haavisto kertoo.
Afganistanin tilanne vyöryi työpäiviin kokonaisvaltaisesti. Ulkoministeriöön tulvi viestejä suoraan hädän keskeltä. Sumuvuori muistaa erityisesti erään nuoren naisen kiitosviestin, joka oli täynnä sydänemojeita. ”Emojit osoittivat niin konkreettisesti kahden eri maailman samanlaisuudet ja etäisyydet. Se tuntui epätodelliselta ja sydäntä särkevältä”, Sumuvuori sanoo.
On luonnollista, että työtilanteet aiheuttavat tunteita. Haavistokin herkistyi eräässä elokuisessa tiedotustilaisuudessa kertoessaan Kabulin-kentän tilanteesta. Heti seuraavassa tilanteessa on kuitenkin osattava tehdä päätöksiä – eikä niitä voi tehdä tunteella.
”Paineiden kasvaessa fokusoidun jakamalla päätökset pienempiin osiin”, Haavisto avaa.
Lopulta Suomi onnistui evakuoimaan kolmen viikon aikana yli 400 henkilöä turvaan. Evakuointi oli suuri ponnistus ja yhteistyö kotimaan ja kansainvälisten toimijoiden sekä ulkoministeriön eri osastojen välillä. ”Oli hienoa, miten Suomi pystyi maana siihen niin nopeasti”, Sumuvuori sanoo.
Toinen iso puristus ja onnistuminen oli etäkoulun järjestäminen Syyrian al-Holin leirin suomalaislapsille. Aloite tuli ulkoministeriöstä, etäkoulun rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö ja käytännön järjestelyt hoiti Kansanvalistusseura.
Suomalaiset lapset saivat salassa opetusta äitiensä puhelimien välityksellä suomalaisilta opettajilta. Koska kaikki piti pitää salassa, vaati hankkeen läpivieminen pitkää pinnaa. Noissa hetkissä työ tuntuu kuitenkin erityisen merkitykselliseltä.
”Kun minulta kysytään, millaista ihmisoikeuspainotteinen ulkopolitiikka käytännössä on, sanon, että esimerkiksi juuri tätä”, Sumuvuori sanoo.
Kulttuurin tukemista, rauhanvälitystä ja ilmastotoimia
Työn hektisestä luonteesta huolimatta työpari ehtii vaihtaa viikoittain kulttuurikuulumiset eli luetut kirjat ja nähdyt esitykset.
”Johanna jakaa välillä kirjoista hyviä, kuvaavia sitaatteja, kuten että lusikat seisovat jugurttipurkeissa… Ei, miten se menikään?”, Haavisto sanoo. 
”Jogurttipurkit kaatuilivat lusikoiden painosta”, Sumuvuori täydentää.
Kulttuuri on työparille yhteinen ja rakas asia, joka heijastuu työhönkin.
”Korona-aikana luovat alat ovat kärsineet paljon. Pekka on antanut minun käyttää työaikaani siihen, että pohdin yhdessä hallituskumppaneiden kanssa koronatukia aloille. Haluamme pitää kulttuurin puolia”, Sumuvuori sanoo.
Työparin yhteinen tavoite on vahvistaa kansainvälistä ajattelua Vihreiden sisällä. Haavisto on järjestänyt nuorille vihreille kansainvälisen politiikan viikonloppuja.
Samaan teemaan liittyy yhteinen suuri unelma: maapallon lämpenemisen pysäyttäminen.
”Siihen Suomi ei pysty yksin – tarvitaan oikeanlaista politiikkaa sekä EU- ja globaalitason vaikuttamista. Minulla on kotona 12-vuotias lapsi, joka tietää Greta Thunbergin, joten mietin siksikin tätä asiaa paljon”, Sumuvuori sanoo.
Onneksi pitkälle poliitikonuralle mahtuu myös saavutettuja haaveita. Sumuvuori nimeää sen, että ihmisoikeudet on nostettu vahvemmin osaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Haavisto puolestaan nostaa esiin ilmastoasiat.
”Kun Vihreät aloitti, ilmastoasiat olivat maailmanjohtajien pöydissä marginaalinen asia. Nyt se on ykkönen. Se on mieletön läpimurto. Välillä minun on nipistettävä itseäni, kun tajuan sen. Olen nyt päässyt keskustelemaan niin Kiinan kuin Intian ulkoministereiden kanssa vihreästä siirtymästä”, Haavisto sanoo.
Eikä rauhan politiikan edistäminen ole kadonnut mihinkään. Se on asia, joka on yhdistänyt kaksikkoa jo vuosia – jo ennen kuin he tunsivat toisiaan.
Lontoossa asuessaan Sumuvuori seurasi läheltä brexitiä ja yhteiskunnallisen keskustelun jakautumista. Se osoitti Suomen vahvuudet.
”Suomessa on mahdollisuus käydä vapaata yhteiskunnallista keskustelua erilaisten ihmisten kanssa, vaikka asiat polarisoituisivat. Toivon, että seuraavissakin vaaleissa tämä toteutuisi”, Sumuvuori sanoo.
”Tuo on hirveän hyvä!” Haavisto sanoo.
”Viime vaalien aikaan monet kommentoivat, uskaltavatko lähteä ehdokkaiksi, vai kärsiikö siitä perhe tai saako itse somevihat niskaan. Unelmani olisi maailma, jossa ihmisten ei tarvitsisi politiikkaan osallistuakseen miettiä näitä asioita, vaan politiikka olisi turvallinen tila ja kynnys lähteä mukaan matala. Muuten väki vähenee ja jäljelle jäävät vain sarvikuonopoliitikot”, Haavisto jatkaa.
”Se on iso demokratiakysymys”, Sumuvuori sanoo.
Teksti: Ella Pesonen
Kuvat: Kirsi-Marja Savola
Työpari-juttusarjassa esittelemme yhdessä työskenteleviä kaksikkoja – heidän suhdettaan ja yhteistyön voimaa.
Lue lisää:
Vihreät - De Gröna