Johanna Karimäki: Liikuntaa tarvitaan kaiken ikää

20.11.2018

Vihreiden kansanedustaja Johanna Karimäki korostaa, että on liikunnallinen elämäntapa on tärkeä arvo ja liikunta toimii hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä. Karimäki piti Vihreiden ryhmäpuheen liikuntapoliittisen selonteon käsittelyssä 20.11.2018

– Suomi on maa, jossa lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa ja kehittyä lajissa, jota rakastaa. Monet harrastukset ovat pienituloisille perheille liian kalliita. Vähävaraisten lasten harrastamista onkin tuettava korvamerkityin varoin, Karimäki sanoo.

Vihreät haluavat panostaa myös koulujen aamu- ja iltapäiväkerhoihin. Vihreät alentaisivat kerhotoiminnan maksuja, vapauttaisivat pienituloiset maksuista ja lisäisivät yhteistyötä koulujen sekä liikunta- ja taidejärjestöjen kanssa. Myös koululiikunnan kautta on tärkeää tutustua eri lajeihin.

– Liikkuva koulu -ohjelma on tuonut tunnin liikuntaa peruskoululaisen päivään. Se on laajennettava kaikkiin kouluihin, myös toiselle asteelle ja korkeakouluihin. Erityisesti ammatillisissa oppilaitoksissa poikien liikkumisen määrä on hälyttävän pientä, Karimäki sanoo.

Liikunnan yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät toteudu kaikilta osin. Vammaisten liikuntamahdollisuuksia tulee tukea helpottamalla liikuntaan tarvittavien apuvälineiden saatavuutta, mahdollistamalla henkilökohtainen apu ja varmistamalla liikuntapaikkojen esteettömyys. Ikäihmisten liikuntaa on lisättävä palvelutaloissa, kotipalveluissa ja senioreiden liikuntaharrastuksissa. 

Liikuntapaikkarakentamisen tuen lisääminen on tervetullut ehdotus. On myös huomattava, että yhä enemmän halutaan liikkua omatoimisesti ulkona.

– Ulkoilu ja retkeily on merkittävää arjen liikuntaa. On turvattava lähimetsät ja puistot kaupunkisuunnittelussa, on vaalittava kansallispuistoja retkeilyyn. Myös toimivat kulkureitit, kaupunkipyörät ja joukkoliikenne lisäävät arjen liikuttavuutta, Karimäki sanoo.

Lue puhe kokonaisuudessaan.