hyväksytty puoluehallituksessa 16.3.2013

Linjapaperi pdf-tiedostona

1. Johdanto

Vihreille kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön lähtökohtana on jokaisen ihmisen oikeus ihmisarvoiseen elämään. Globaali köyhyys on ihmisoikeus- ja oikeudenmukaisuuskysymys, ja vastuu sen poistamisesta on yhteinen. Köyhyyden poistamisen, kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan tavoitteena on turvata hyvän elämän edellytykset niin nykyisille kuin tulevillekin sukupolville kaikkialla maailmassa.

Vihreille ihmisoikeusperustaisen kehitysyhteistyön lähtökohtana on yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksien toteutuminen. Tarpeiden täyttämisen sijaan korostetaan sitä, että ihmiset tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden puolesta. Poliittisten toimijoiden ja viranomaisten taas on tunnettava ihmisoikeusvelvoitteensa ja pantava ne toimeen.

Kehityspolitiikan toimintaympäristö on nopeasti muuttumassa globaalin talouden muuttuessa, maailmanlaajuisten ympäristöongelmien lisääntyessä ja ilmastonmuutoksen kiihtyessä. Äärimmäisen köyhyyden lisäksi on kiinnitettävä huomiota eriarvoisuuden kasvuun – kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Kehitystä ei enää ymmärretä pelkästään taloudellisen kasvun ja modernisaation näkökulmasta, ja kahtiajako kehittyneiden sekä kehitysmaiden välillä menettää merkitystään.

Vuosituhattavoitteiden jälkeen tarvitaan uudenlaista ymmärrystä kehityksen suunnasta ja yhteisistä vastuista. Vuoden 2015 jälkeisten uusien tavoitteiden on asetettava velvoitteita kaikille maille niiden erilaiset tilanteen huomioon ottaen. Ympäristö-, talous- ja sosiaalisen kehityksen ulottuvuudet on kytkettävä tiiviisti toisiinsa, ja niiden toteutumiselle on asetettava maakohtaiset mittarit.

Vuosituhattavoitteiden puutteista on otettava opiksi niin, että esimerkiksi ihmisarvoinen työ, turvallisuus ja hauraiden valtioiden tilanne otetaan huomioon. Lisäksi tarvitaan suuria rakenteellisia uudistuksia, jotka eivät tapahdu ilman kehittyneiden maiden mukaantuloa. Tällaisia ovat muun muassa pääomapaon, asevarustelun ja ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä kaupan sääntöjen uudistaminen. Köyhillä mailla ei saa maksattaa rikkaiden maiden kulutusjuhlien ekologista, taloudellista tai sosiaalista hintaa.

Kehitysyhteistyön toimeenpanossa kiinnitetään huomiota siihen, millaisia vaikutuksia toimenpiteillä on eri ihmisryhmien elämään ja miten syrjimättömyyden periaate toteutuu. Yksikään ohjelma, hanke tai yksityisen sektorin tuki ei saa tuottaa sivutuotteenaan ihmisten oikeuksien polkemista, ei vähemmistön eikä enemmistön. Suomalaisilla on myös opittavaa etelän kumppaneilta.

2. Johdonmukaisuus ja riittävä rahoitus

Kehitysyhteistyöllä voidaan tehdä paljon, mutta se ei yksin riitä. Kehityksen kannalta Suomen eri politiikanalojen johdonmukaisuus on tärkeää – epäjohdonmukaisilla päätöksillä voidaan vaikeuttaa kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista ja huonossa tapauksessa tehdä kehitysyhteistyön tulokset tyhjäksi. Samalla menee paljon työtä ja rahaa hukkaan. Suomen on siksi parannettava eri politiikan alojen kehityspoliittista johdonmukaisuutta. Esimerkiksi kauppa- ja elinkeinopolitiikassa ei saa tehdä päätöksiä, jotka toimivat globaaleja köyhyyden vähentämistavoitteita vastaan. Sama koskee myös vaikkapa maatalous- ja ympäristöpolitiikkaa.

Tuloksellista kehitysyhteistyötä ei tehdä ilman riittäviä resursseja. Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyövarat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä ja tästä on pidettävä kiinni.

Myös uusia rahoituslähteitä tarvitaan. Kansainvälinen rahoitusmarkkinavero tulee ottaa käyttöön, ja siitä kertyvät varat tulee ohjata kehitys- ja ilmastorahoitukseen. Lisäksi tulee edistää muiden uusien rahoituslähteiden käyttöönottoa. Päästökaupan huutokauppatulojen ohjaaminen kehitys- ja ilmastorahoitukseen on askel oikeaan suuntaan. Ilmasto- ja kehitysrahoitus tulisi pyrkiä erottamaan toisistaan, eikä ilmastorahoitusta saa ottaa kehitysavusta, vaan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön tulisi löytää uusia ja tehokkaita rahoituslähteitä. Näitä ovat muun muassa merenkulun polttoainemaksu ja fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen. Suomen on myös oltava aktiivinen veroparatiisien sulkemiseksi ja sääntelemättömään pääomapaon tukkimiseksi, eli sen varmistamiseksi ettei veropohjan heikkous estä kehitystä.

3. Inhimillinen hyvinvointi, ympäristö- ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Myös kehitysmaiden asukkailla on oikeus hyvään elämään ja elinympäristöön. Puhdas ilma ja vesi, ruokaturva ja oikeus maahan, ihmisarvoinen työ, terveydenhuolto ja peruskoulutus ovat edelleen kehityksen avainelementtejä. Samoin maailman meret ja metsät ovat elinkeinon lähde monille, ja ne pitää säilyttää elinvoimaisina ja lajistoltaan monimuotoisina.

Naisten aseman ja toimeentulon parantaminen on keskeistä köyhyyden poistamisessa ja elintason parantamisessa. Tyttöjen ja naisten koulutuksen edistäminen on arvokasta paitsi ihmisoikeusnäkökulmasta myös muiden kehitystavoitteiden toteuttamiseksi. Se on myös tärkein toimenpide maapallon väestönkasvun hillitsemiseksi.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia vahvistamalla vähennetään äiti- ja lapsikuolleisuutta, hillitään väestönkasvua ja ehkäistään HIV-tartuntoja. Kyse on laajasta kokonaisuudesta, joka pitää sisällään mm. mahdollisuuden turvalliseen raskaudenkeskeytykseen sekä puuttumisen haitallisiin perinteisiin ja väkivaltaan. HIV/AIDS:in sekä trooppisten infektioiden torjunnan ja hoidon on oltava myös köyhimpien ulottuvilla.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien toteutumiseen. Nuorten tulevaisuuden näkymien turvaaminen työ-, opiskelu-, asuin- ja osallistumismahdollisuuksia vahvistaen on tärkeä osa rauhan ja vakauden edistämistä. Puhdas juomavesi ja kunnollinen sanitaatio on turvattava kaikille maailman ihmisille.

Eriarvoisuutta torjutaan parhaiten kattavalla perusturvalla. Perustulon kaltaiset mahdollisimman laajat perusturvajärjestelmät tuovat turvaa maissa, joissa toimeentulosta ei ole varmuutta ja suuri osa työstä tehdään virallisen talouden ulkopuolella. Hyödyt ovat kustannuksiin verrattuna suuria. Suomen tukea tulee suunnata kumppanimaiden verojärjestelmien kehittämiseen, jotta maiden rahoituspohja paranee ja apuriippuvuus vähenee.

Luonnonvarojen kestävä ja oikeudenmukainen käyttö sekä ympäristönsuojelu ovat vihreän kehityspolitiikan lähtökohta. Kehitysmaat joutuvat monin eri tavoin kärsimään länsimaiden kulutuksen seurauksista. Ilmastokestävyys ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat kehitysyhteistyön keskeisiä tavoitteita. Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvään toimintaan on suunnattava lisärahoitusta, samoin vahinkojen korjaamiseen. Hätäavun lisäksi tulee rahoitusta suunnata eri maiden, alueiden ja väestöryhmien katastrofikestävyyden kasvattamiseen luonnonkatastrofien varalta. Se on paitsi taloudellisesti tehokkaampaa, myös ihmishenkiä, omaisuutta ja elinkeinoja suojelevaa toimintaa. Suomen tulee tehdä työtä ilmasto-oikeudenmukaisuuden eteen mm. vähentämällä omia kasvihuonekaasupäästöjään.

Ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteiden tulee hyödyttää tasapuolisesti eri väestöryhmiä. Luonnon monimuotoisuuden suojelulla ja maatalouden kehittämisellä sään ääri-ilmiöitä kestäväksi voidaan saavuttaa sopeutumisen lisäksi kestäviä elinkeinoja ja parempi ympäristön tila. Kehitysmaissa toteutettavat ilmastohankkeet eivät saa johtaa konflikteihin paikallisyhteisöjen kanssa, vaan heidän tulee olla hankkeiden ensisijaisia hyödynsaajia.

Yritysten toiminta tai valtioiden tekemät toimenpiteet eivät saa uhata ihmisten elinkeinoja, ympäristöä tai terveyttä. Tällaisia kehityksen nimissä tehtyjä kyseenalaisia hankkeita ovat muun muassa monet suurpadot, jotka ovat johtaneet ihmisten pakkosiirtoihin ja luonnonympäristön tuhoutumiseen. Trooppisten sademetsien suojelulla on kiire.

4. Oikeudenmukainen talous ja vastuullinen yritystoiminta

Suomen kehityspolitiikan lähtökohtana on vihreä, osallistava ja työllistävä talous. Bruttokansantuotteella mitattu kasvu ei ole kehityksen mittari, tarvitaan muita hyvinvoinnin ja kehityksen mittareita. Tavoitteena tulee olla tasa-arvoinen hyvinvoinnin lisääminen luonnon kantokyvyn rajoissa.

Viime aikoina etelän kansalaisyhteiskunta on esittänyt kovaa kritiikkiä vihreä talous -termiä kohtaan, sillä sen on koettu unohtavan talouden sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. On pidettävä huoli siitä, ettei vihreän talouden nimissä tehdä viherpesua tai hankkeita, jotka huonontavat kehitysmaiden paikallisyhteisöjen elinehtoja tai polkevat ihmisoikeuksia. Tällaisia voivat olla muun muassa ilmastosopimuksen alaiset Clean Development Mechanism -hankkeet.

Huomiota on kiinnitettävä työpaikkojen luomiseen tasa-arvoisesti. Työn on oltava syrjimätöntä, siitä on saatava riittävä toimeentulo, työolosuhteiden on oltava asialliset ja työntekijöiden järjestäytymisen on oltava mahdollista.

Suomalaisyritysten on toimittava kehitysmaissa vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Erityistä huomiota tulee kiinnittää suuren mittaluokan investointien vaikutuksiin kohdemaissa sekä yritysten verosuunnitteluun. Suomen tulee edistää sitovia kansainvälisiä ja EU-tason yritysvastuunormeja ja tukea niiden toimeenpanoa. Suomalaisten suuryritysten läpinäkyvyyttä tulee edistää raportointivaatimuksia lisäämällä. Valitukset suomalaisyritysten vastuuttomasta toiminnasta kehitysmaissa pitää pystyä käsittelemään tehokkaasti OECD:n yhteyselimessä.

Valtionyritysten tulee olla vastuullisuuskysymyksissä edelläkävijöitä. Kehitysmaiden kannalta huomiota tulee kiinnittää verotuksen lisäksi myös tuotantoketjun eettisyyteen ja läpinäkyvyyteen. Julkisen sektorin ja valtionyritysten tulee huolehtia hankintojensa eettisyydestä esimerkiksi käyttämällä reilun kaupan tuotteita, jotta reilun kaupan järjestelmä olisi saavutettavissa mahdollisimman monille tuottajille. Suomen tulee tukea köyhiä hyödyttävien innovaatioiden ja vihreän liiketoiminnan syntyä. Maataloudessa monella kehitysmaalla on vähintään suhteellinen etu, mutta kansainväliset kauppapoliittiset ratkaisut vähentävät maataloudessa piileviä mahdollisuuksia luoda hyvinvointia ja vähentää köyhyyttä. Suomen on tuettava reiluja kauppasopimuksia, vahvistettava kehitysmaiden kauppaneuvottelukapasiteettia ja tuettava kauppasopimusten toimeenpanoa.

Suuryritykset ja kansainväliset rahoittajat eivät saa syyllistyä maakaappauksiin, jotka rajoittavat paikallisten ihmisten maankäyttöoikeuksia ja uhkaavat pienviljelijöiden ruokaturvaa. Erityisesti on turvattava maaseudun naisten oikeudet, sillä naiset tekevät yli puolet globaalin ruoantuotannon työstä, mutta omistavat maatalousmaasta vain prosentin.

5. Kansalaiset ja demokratia

Kehitysyhteistyön yhtenä tavoitteena tulee olla rauhan ja vakauden edistäminen maailmassa. Vähimmillään se tarkoittaa do no harm -periaatteen noudattamista eli sitä, ettei tehdä sellaista, mistä voi olla haittaa. Pyrkimyksenä tulee kuitenkin olla aktiivinen vakauden lisääminen. Väkivaltaiset konfliktit ovat vakavin kehityksen este useissa maissa. Toimivalla demokratialla ja vahvalla kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen rooli konfliktien ennaltaehkäisyssä, ne tarjoavat väkivallattoman tavan ristiriitojen ratkaisuun. Useimmat Suomen kehitysyhteistyön kohdemaat ovat valtioita, joiden väestö koostuu monista eri etnisistä ryhmistä, joiden välillä saattaa esiintyä myös voimakasta kilpailua taloudellisesta ja poliittisesta vaikutusvallasta. Kehitysohjelmien ja hankkeiden suunnittelussa tulee huomioida nämä väestölliset tosiasiat ja pyrkiä ehkäisemään haitallisen kilpailun, syrjinnän ja konfliktien syntymistä.

Paikallisten demokraattisten instituutioiden - eli puolueiden, kansanedustuslaitoksen, riippumattoman oikeuslaitoksen ja median - ja toimivan poliittisen järjestelmän vahvistaminen on vakauden säilyttämiseen oleellinen keino. Kansanvalta takaa, että kehitys on kestävämpää, ja että kehityksen hyödyt jakaantuvat yhteiskunnassa tasaisemmin. Demokratia ja ihmisoikeudet tukevat toisiaan.

Demokratiaa ei ole ilman toimivaa demokraattista järjestelmää ja poliittisia instituutioita. Demokratian tukeminen vaatii myös sen poliittisten elementtien tukemista eikä vain teknisesti hyvää hallintoa. Demokratian tukeminen ei tarkoita sen mekaanista viemistä vaan ennemminkin sen juurtumisen tukemista – kansanvalta voi nousta vain paikallisista tarpeista ja taustoista. Kehitysyhteistyön on tietysti tuettava hyvää hallintoa kohdemaissa ja kaiken oman toiminnan tulee olla avointa, korruptoitumatonta ja demokraattisessa hallinnassa. Hankkeet ja kehitysprosessit tulee toteuttaa siten, että paikallinen demokraattinen omistajuus vahvistuu.

Ihmiset ovat parhaita asiantuntijoita omien tarpeidensa määrittelyssä. Siksi kansalaisten ja kansalaisyhteiskuntien vahvistamisen tuleekin olla Suomen kehitysyhteistyössä tärkeässä asemassa. Suomen ei pidä tukea kansalaisyhteiskuntia selvästi alistavia hallituksia, vaan tarpeen vaatiessa tukea on kanavoitava entistä vahvemmin hallituksilta ihmisoikeuksien puolustajille. Suomen kehityspolitiikassa kiinnitetään huomiota siihen, että demokratiaa toteutetaan tasapuolisesti ja kaikki osalliset voivat aidosti vaikuttaa päätöksentekoon. Erityishuomiota täytyy usein kiinnittää siihen, että kaikkien sukupuolten, vähemmistöjen, alkuperäiskansoihin kuuluvien ja vammaisten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti. Kehitysyhteistyöllä tavoitellaan paitsi eriarvoisuuden poistamista maiden välillä, myös maiden sisällä. Syrjinnän ehkäisyn on oltava läpileikkaava periaate kaikessa kehitysyhteistyössä.

6. Suomen kehitysyhteistyön toteutus

Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön kohdemaita ovat perinteisesti olleet YK:n köyhimpien maiden ryhmään luokittelemat kehitysmaat.Tätä priorisointia on syytä noudattaa jatkossakin muun muassa siksi, että kehitysavun pirstaloituminen on edelleen yksi Suomen kehitysyhteistyön haasteista. Kohdemaita ei voi olla liikaa, sillä jos kehitysyhteistyötä halutaan tehdä paikallisista lähtökohdista, avun kohde on tunnettava hyvin. Myös budjettituki on hyvä keino vähentää avun pirstaleisuutta ja lisätä kumppanimaan omistajuutta.

Samalla on kuitenkin tarpeen ottaa huomioon se tosiasia, että yli puolet maapallon köyhimmistä asukkaista asuu nykyisin suurissa nopeasti teollistuvissa vauraammissa kehitysmaissa. Suomen tulee ajaa sitä, että vaurastuvat maat ottavat enemmän vastuuta köyhyyden poistamisesta omissa maissaan.

Kansalaisjärjestöjen toimintaa ei tule rajata tiettyihin kohdemaihin tai toimintasektoreihin, vaan niiden tulee voida solmia kumppanuuksia ja toteuttaa hankkeita omien vahvuuksiensa ja osaamisensa mukaisesti.

Kehitysyhteistyön toteutuksen tehokas ja ammattitaitoinen seuranta ja evaluointi on tärkeä väline toiminnan laadun parantamisessa. Seurannassa ja evaluoinnissa tulee hyödyntää tehokkaasti kehitystutkijoiden ja muiden tieteenalojen asiantuntijoiden osaamista. Kehitysmaiden oman kehitystutkimuksen tukeminen hyödyttää myös Suomen oman kehitysyhteistyön arviointia.

Ihmisillä sekä Suomessa että kumppanimaissa on oikeus tietää mitä kehitysyhteistyörahoilla tehdään. Kehitysyhteistyötä koskevan viestinnän ja kehityskasvatuksen tulee olla avointa, keskustelevaa ja vuorovaikutteista, ja siinä tulee näkyä myös kohdeyhteisöjen palaute ja näkemykset.

Kehitysyhteistyötä toteuttavia järjestöjä tulee kannustaa keskinäiseen yhteistyöhön ja jakamaan tietoa parhaista käytännöistä, jotta luotuja toimintamalleja voidaan hyödyntää myös muissa hankkeissa. Suomalaiset kansalaisjärjestöt eivät ole kuitenkaan pelkkiä toimeenpanijoita, vaan ne ovat tärkeässä osassa myös kumppanimaiden demokraattisten järjestelmien kehittämisessä.

 

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!