Heino, Johan
myyntijohtaja, yrittäjä
ehdokasnumero kunnallisvaaleissa: 12
ehdokasnumero maakuntavaaleissa: 551

Olen 51-vuotias vihreä kainuulainen Vihreä ehdokas. Tuplavihreä siksi, että muutimme vaimoni ja irlanninsusikoiramme Pellen kanssa tänne Askaan viime vuoden marraskuun viimeinen päivä Helsingin Oulunkylästä. Elämänmuutos oli suuri, mutta tarkkaan harkittu – saimme kerta kaikkiaan mittamme täyteen pääkaupungissa asumisesta. Lapset asustavat edelleen Stadissa, vanhemmat jo perheellisiä ja nuorin aloitti opiskelut Helsingin yliopistossa nyt syksyllä.

Työkseni teen etätöinä kirjapainon myyntijohtajan hommia täältä kairasta käsin ja lisäksi toimin yrittäjänä. Perustimme pienen matkailuyrityksen vanhan kyläkoulun tiloihin, majoitusta ympäri vuoden ja kesäkahvila luomu- ja reilun kaupan tuotteineen toukokuusta syyskuun loppuun (www.aska.fi). Kaikessa toiminnassamme pyrimme kestävään kehitykseen: kierrätystä, paikallisia tuotteita, aktiviteetit ovat motorisoimattomia ja opastusta ja ohjausta saa tarvittaessa.

Itselleni tärkeinä asioina näen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja siten edes mahdollisuuden toimia ekologisia arvoja korostavassa matkailuyrityksessämme. Kanavat maailmalle on osin luotu ja niitä koko ajan parannetaan, mutta hakkuuaukeita ja harvennushakkuiden risukasoja en saa tänne ketään katselemaan. Tuskin ovat matkaajat kiinnostuneet mammuttimaisista kaivosalueistakaan, joten toivo saada edes joitain riittävän suuria metsäalueita säästymään kiireettömään samoiluun ja pelkkään oleskeluun on elinehtomme.

Syrjäseutujen palvelut on suurelta osin ajettu alas ja kunnan säästöbudjetti leikkaa lopunkin ilon elämästä. Täälläkin kuitenkin eletään ja yhdenvertaisuuden vuoksi taistelen elinolosuhteiden säilymisen puolesta, valtuustossa tai sen ulkopuolella. Häpeä olisi häätää nämä elämänsä kunnalle ja maakunnalle uhranneet seniorikansalaiset asumaan hoitolaitoksiin ja pois kotikonnuilta! Nuoriso toki on lähdössä heti, kun kykenee: usko kotikunnan tulevaisuuteen on mennyt. Ja heidän mukanaan menee toivokin – jos annamme tämän tapahtua. Meidän on taattava palvelut ja mahdollistettava kestävä yritystoiminta ja alkutuotanto kunnassamme, luonnon puhtaus ja luomutuotanto voivat luoda koko maakuntaan huomattavasti enemmän pysyviä työpaikkoja kuin lyhytnäköinen luonnon riistäminen kaivostoiminnan tai metsien kiihtyvien hakkuiden muodossa.

Meillä on täällä vielä luonto, sitä ei voi edes tuoda. Matkailijoita sen sijaan mahtuu sekaan vielä lisää, kunhan emme sullo kaikkia hiihtokeskusten turistihelvettiin. Aito asia on aina aitoa – miksemme tarjoa sitä kaiken krääsän ja hömpän sijaan?

Ilmoitus vaalirahoituksesta: kampanjabudjettini on nolla euroa.


Nykänen, Riitta
ympäristökasvattaja
ehdokasnumero kunnallisvaaleissa: 13
ehdokasnumero maakuntavaaleissa: 566

Ympäristökasvattajana teen työtä, jonka tavoitteena on ymmärrys, että luonto ja luonnonvarat ylläpitävät kaikkea ihmistoimintaa syömisestä pörssiin. Elämä on riippuvaista luonnon järjestelmien toiminnasta ja luonnonvarojen riittävyydestä. Maapallon varat ovat rajalliset, rajaton kasvu on mahdotonta.

Kunnan elinvoimaisuutta kehitettäessä on nojattava muihinkin arvoihin kuin taloudelliseen voittoon. Tyytyväiset kuntalaiset ovat kunnan paras vara. Selviytymiskeinoja suunniteltaessa kannattaa voimia sijoittaa luovien pienen mittakaavan ratkaisujen kehittämiseen eikä aina aloittaa siitä, miten voisi keskittää. Kainuussa kylät ja niiden toiminta ovat avainasemassa.

Pitääkö tuotteistaa tehokkaammin siniset vaarat, muikut ja petokuvaus? Syrjäseudut elämysmaaksi, makkaranpolton ja moottorikelkkasafarien tantereeksi? Vai antaa syrjä-Suomen vanheta kalaverkkoineen ja myydä Kanarian matkojensa rahoittamiseksi marjoja. Vai olisiko luotavissa toimiva, maan elävänä pitävä elämän malli, joka tarjoaisi tekemisen iloa, laatua, elämän hallintaa ja yhteyttä kokonaisuuteen ylimmiksi arvoiksi taloudellisen voiton sijaan?

Ilmoitus vaalirahoituksesta: kampanjabudjettini on nolla euroa.

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!