« takaisin kuntalistaan

Kauniaisten Vihreät

Kauniaisten Vihreät vaikuttavat hyvän ympäristön, ihmisläheisten palveluiden ja avoimemman päätöksenteon puolesta.

Ajamamme muutoksen tuulet siivittivät Kauniaisten Vihreät syksyllä 2008 vaalivoittoon, jonka vaikutus Kauniaisten päätöksenteossa näkyy jo nyt.

Olemme kokoistamme vaikuttavampi valtuustoryhmä ja tavoitteemme on kasvaa yhdeksi Kauniaisen suurista puolueista.

Myös uusintavaaleissa teemojamme ovat mm. ympäristö, palvelut sekä avoimuuden lisääminen.

Tutustu Kauniaisten Vihreiden verkkosivuihin

 

 

 

Kauniaisten vihreät kunnallisvaaliehdokkaat

 

41 Antskog-Karstinen, Anita
ekonomi, valtuutettu.

"Kaupunkia tulee kehittää kaunista vanhaa ympäristöä arvostaen. Tutut rakennukset ja pihapiirit sekä isot vanhat puut tulee säilyttää. Nykyisiä luontoalueita ei saa pienentää."

42 Furman, Beryl
kuvataiteilija

"Tulevaisuus on jo täällä ilmastonmuutoksineen ja epidemioneen. Muuttaaksemme kehityksen suuntaa tarvitaan tekoja eikä vain optimismia. Kauniaislaisilla olisi kaikki käytännön mahdollisuudet olla tulevaisuuden pelastajien etujoukkona."

43 Holm, Marketta
eläkeläinen, varavaltuutettu

"Minulle tärkeitä asioita ovat kulttuuriympäristön säilyttäminen ja kunnioittaminen, sekä lasten ja vanhusten henkinen ja fyysinen hyvinvointi."

44 Muukkonen, Pauli
arkistonhoitaja, opiskelija
www.myspace.com/green4council

"Tulevaisuuden vihreä kaupunki voidaan rakentaa jo nyt, miksi siis jättäisimme huomiselle sitä minkä voimme hyvin tehdä jo tänään?

45 Pesonen, Juha
kasvatustieteiden maisteri, valtuuston II vpj
www.vihreatehdokkaat.fi/juha.pesonen

"Kauniaisista on kehitettävä houkutteleva kotikaupunki myös nuorille aikuisille ja heidän lapsilleen. Kaksiot ja kolmiot, julkinen liikenne ja kaupungin vihreys on huomioitava kaavoituksessa."

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!