Vihreä eduskuntaryhmä syksyn taloushaasteista: Työ kannattavaksi, työpaikkoja vihreällä elvytyksellä

Uusien työpaikkojen luominen on tärkein peruste, kun hallitus päättää tulevista elvytystoimista. Hyvä työllisyys tarkoittaa hyviä verotuloja ja hyviä palveluita. Toinen painava peruste rahojen käytölle on se, että niillä saadaan rakennettua vihreää taloutta.

- Liikenneinvestoinneissa on tärkeää, että vähintään puolet potista sijoitetaan raideliikenteeseen. Homekoulujen korjaaminen puolestaan on tärkeä investointi ihmisten terveyteen. Samalla luodaan työpaikkoja rakennusalalle ja myös parannetaan rakennusten energiatehokkuutta, sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ryhmän kesäkokouksessa Asikkalassa.

- Haluamme myös edistää sähkön pientuotantoa. Monissa maissa on jo käytössä ns. sähkön nettolaskutus. Jos omakotitalon asukas tai maanviljelijä tuottaa itse sähköä esimerkiksi aurinkopaneeleilla, verkkoon syötetyn sähkön voi vähentää laskusta ja säästää selvää rahaa. Sähkön pientuotannon asennus- ja tukipalvelut loisivat nopeasti työpaikkoja ympäri Suomea, Tynkkynen sanoi.

Työn vastaanottaminen ei ole edelleenkään aina kannattavaa, vaikka työllistymisen esteitä on viimeisen kymmenen vuoden aikana purettu. Näin on erityisesti silloin, kun työtön on saamassa pienipalkkaisen työn tai satunnaisia työkeikkoja.

- Työllisyysasteen nostamisen kannalta tärkeintä on poistaa kaikki työn tekemisen ja vastaanottamisen esteet. Työtulojen ja sosiaaliturvan nykyistä parempi yhteensovittaminen sekä nostaa työllisyysastetta että poistaa köyhyyttä kaikkein tehokkaimmin, sanoi ryhmän varapuheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Vihreä eduskuntaryhmä haluaa rakenneriiheen esityksiä siitä, kuinka kasvattaa työttömän käteen jääviä tuloja erilaisissa tilanteissa. Työttömän pitäisi saada ansaita vapaasti muutamia satoja euroja ilman että se pienentää heti korvauksia tai tukia.

Lisäksi Vihreiden tavoitteena on ottaa käyttöön työttömän verokortti. Sen idea on, että satunnainen keikkatyö ei viivästyttäisi työttömyyskorvausta ja jättäisi työntekijää viikoiksi vaille tuloja.

– Työttömän verokortin ja pienen vapaan tulon yhdistelmä tekisi satunnaisten keikkahommien tekemisen selvästi houkuttavammaksi ja nostaisi työllisyysastetta. Jos työtön voisi ottaa satunnaisen työkeikan vastaan, se voisi johtaa myös pysyvämpään työllistymiseen. Tärkeää on myös mahdollisuus pitää ammattitaitoa yllä, totesi Alanko-Kahiluoto.

Vihreä eduskuntaryhmä on huolissaan kasvavasta nuorisotyöttömyydessä. Yrityksistä huolimatta nuorisotakuun tavoitteesta ollaan edelleen selvästi jäljessä. Alle 25-vuotiaista työttömistä vain noin 75 prosentille on voitu osoittaa koulutus-, työ- tai harjoittelupaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyydestä.

- Nämä rakenne-ehdotukset helpottavat myös nuorten työttömien tilannetta. Yleinen arvio kuitenkin on, että nuorisotakuuta on vaikea toteuttaa, ellei resursseja ja ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätä. Meidän kannattaa kouluttaa tulevaisuuden osaajia, joille riittää työtä myös tulevina vuosikymmeninä, sanoi ryhmän varapuheenjohtaja Jani Toivola.

Jaa sivu: