Vihreät ehdokasnaiset äitienpäivän aattona: Suomen asetettava sekä nais- että miesehdokas EU-komissaariksi

Yli puolet EU:n kansalaisista on naisia. Tämä ei kuitenkaan näy Euroopan poliittisilla johtopaikoilla. Europarlamentaarikoista ja nykyisistä komissaareista noin kolmannes, valtionpäämiehistä ainoastaan 5/28 ja jäsenmaiden parlamenttien kansanedustajista keskimäärin alle neljännes on naisia.

Samaan aikaan Suomessa sukupuolten välinen palkkaero on edelleen 20 prosenttia: naisen euro on yhä 80 senttiä. Julkilausumista ja ylevistä tavoitteista huolimatta palkkaerot eivät ole kaventuneet.

Sekä kotimaassa että koko Euroopan unionissa tarvitaan määrätietoista työtä tasa-arvon toteutumiseksi poliittisessa päätöksenteossa sekä työmarkkinoilla.

Me kaikki vihreät naisehdokkaat vaadimme:

- Suomen ja muiden EU:n jäsenmaiden tulee esittää komissaarin tehtävään sekä nais- että miesehdokasta.

- Sukupuolivaikutusten arviointi otetaan käyttöön kaikilla päätöksenteon tasoilla.

- Sukupuolesta riippumatta samasta työstä maksetaan sama palkka.

- Sukupuoleen perustuvan syrjinnän on loputtava työmarkkinoilla.

- Vanhemmuuden kustannukset on tasattava kaikkien työnantajien kesken.

- Vanhempainvapaat tulee jakaa tasaisesti molempien vanhempien kesken.

 

Äitienpäivän 2014 aattona,

Outi Alanko-Kahiluoto

Anne Bland

Tarja Cronberg

Satu Haapanen

Heidi Hautala

Hanna Holopainen

Saara Ilvessalo

Sirpa "Siru" Kauppinen

Tuuli Kousa

Maria Ohisalo

Anni Sinnemäki

Johanna Sumuvuori

 

 

Jaa sivu: