Yhteiskunnan reiluus mitataan arjen hyvinvoinnissa. Jokaisella on oikeus hyvään ja turvalliseen arkeen. Se tarkoittaa esimerkiksi riittävää toimeentuloa, oikeutta hyvään terveydenhuoltoon ja koulutukseen, sekä työn ja muun elämän sujuvaa yhteensovittamista. Tavoitteena tulee olla sellainen politiikka, jossa ongelmia ei ratkaista, vaan ne ehkäistään. Se tarkoittaa ennakoivaa toimintaa ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Samalla on lisättävä ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Hyvässä yhteiskunnassa on tilaa ja tarvetta erilaisille ihmisille. Ihmisten jako työllisiin ja työttömiin syyllistää tarpeettomasti ilman vakituista työtä olevat ja syystä tai toisesta sosiaaliturvan varassa elävät. On myös paljon yhteiskunnalle arvokasta työtä, jota tälläkin hetkellä tehdään ilman palkkaa. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu myös kohtuullisen elämän takaava perustoimentulo. Tämä oikeus kuuluu kaikille työmarkkinoiden ulkopuolisille väestöryhmille - niin opiskelijoille, lapsiperheille kuin eläkeläisillekin. Köyhyys Suomessa on lisääntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana voimakkaasti. Eriarvoisuuden kierre on katkaistava ja köyhyyden poistaminen otettava keskeiseksi tavoitteeksi. Asunnottomuus on yhteiskunnan häpeäpilkku.

Tavoitteeksi on otettava terveydellinen tasa-arvo, jossa henkinen ja fyysinen hyvinvointi ei riipu taloudellisesta tilanteesta. Julkisen vallan on luotava edellytykset oman terveyden vaalimiselle. Tulojen niukkuus ei saa johtaa siihen, ettei ihmisillä ole varaa harrastaa tai syödä terveellisesti. Terveyspalveluiden tasapuolisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja niiden demokraattista ohjausta on parannettava. Varsinkin lasten ja nuorten terveydenhuoltoon on panostettava terveyserojen vähentämiseksi. Vaikeasti sairaiden mahdollisuuksia olla täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä on jatkuvasti edistettävä. Potilaiden omaa osuutta terveydenhuollon maksuista ei saa lisätä.

Terveyspolitiikassa on korostettava ennaltaehkäisyä. Esimerkiksi arkiliikuntaan kannustaminen, huolehtiminen työssä jaksamisesta tai ennalta ehkäisevä mielenterveystyö ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin toimiva terveydenhuolto. Ne parantavat elämänlaatua ja vähentävät terveysongelmien kasautumista. Tämä on erityisen tärkeää väestön ikääntymisen aiheuttamien terveydenhuollon erityistarpeiden vuoksi.

Koulutus ja sivistys ovat perusoikeuksia, joiden on oltava tasavertaisesti jokaisen saavutettavissa. Koulutus on tärkeää myös yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Siksi koulutuksen on oltava maksutonta peruskoulusta korkeakouluihin, ja opiskelijoille on varmistettava riittävä taloudellinen toimeentulo ilman pakkoa samanaikaiseen ansiotyöhön tai lainanottoon. Kaikilla koulutuksen asteilla on oltava riittävät resurssit laadukkaaseen, erilaiset oppijat huomioon ottavaan, koulutukseen. Koulutuksellinen tasa-arvo on myös kilpailuvaltti, koska pienellä maalla ei ole varaa hukata osaamispotentiaalia.

Jokaiselle lapselle tulee tarjota hyvä varhaiskasvatus. Pohjoismaiden neuvolapalvelut ovat ainutlaatuisia, ja niitä sekä päivähoitoa että perhepalveluita on edelleen kehitettävä ennen kaikkea lasten tarpeiden näkökulmasta.

Laadukas ja laajamittainen koulutus on suomalaisen yhteiskunnan menestystarina. Peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen on annettava jokaiselle nuorelle erilaisia mahdollisuuksia myöhempiin koulutusvalintoihin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kaikenikäisten maahanmuuttajien mahdollisuuksiin kouluttautua ja työllistyä. Samoin lisähuomiota tarvitsevat ne nuoret, joilla on vaikeuksia suoriutua perus- tai ammattikoulutuksesta. Yhteiskunnan eri ammateille osoittama arvostus ohjaa nuorten hakeutumista myös ammatillisille aloille. Lisäksi koulutustarjonta ja työmarkkinoiden tarpeet on sovitettava yhteen nykyistä paremmin. Vapaa sivistystyö ja vaihtoehtopedagogiikka tuovat arvokkaan lisän koulutustarjontaan, ja niiden toimintaedellytyksiä tulee tukea. Kaikenikäisten aikuisten koulutus on arvokasta elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille on taattava riittävät resurssit ja toiminnallinen itsenäisyys. Tutkimuksenvapaus on keskeinen periaate, jota on kunnioitettava vastaisuudessakin. Koulutuksella ja tieteellä on erityinen arvonsa kulttuurillisen sivistyksen luojana, eikä niitä tule pakottaa tuloksellisuuden ja markkinoiden säänneltäväksi. Toisaalta koulutus ja tiede ovat merkittäviä hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Kansalliseen taloudelliseen menestykseen johtavaa osaamista syntyy, kun opiskelijoille ja tutkijoille tarjotaan tilaa luovuuteen ja oppimiseen. Suomalaisen korkeakoulupolitiikan on myös aktiivisesti tuettava eurooppalaisen koreakoulualueen rakentamista sekä tieteen ja sivistyksen asemaa Euroopassa. Opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta on edistettävä, sillä se lisää tiedonvaihtoa ja kulttuurista ymmärrystä.

Kulttuuri ja taide ovat sekä yhteiskunnallinen itseisarvo että väline hyvään elämään. Kulttuuripolitiikan arvot ovat monimuotoisuus, vapaus, tasa-arvo, vastuullisuus ja jatkuvuus. Taidetta tulee olla mahdollisuus luoda ja harrastaa monista eri lähtökohdista eikä yhteiskunnan tule säädellä sen sisältöjä. Valtion on kannettava vastuunsa kulttuurin rahoituksesta, eikä sitä ei tule jättää kaupallisuuden tai hyväntekeväisyyden varaan. Kaikilla on oikeus kulttuuriin.

Jaa sivu: