Hyvinvoinnin säilyttäminen tulevaisuudessa on mahdollista vain, jos tuotanto ja kulutus muuttuvat ekotehokkaammiksi. Koko talousjärjestelmä on muutettava ympäristön kannalta kestäväksi. Se edellyttää konkreettisten ja jatkuvien tavoitteiden asettamista luonnonvarojen ja energian käytön vähentämiseksi. Teknologisen kehityksen myötä tuotteisiin ja palveluihin tarvitaan murto-osa nykyisin kuluvasta raaka-ainemäärästä. Uusi teknologia ei kuitenkaan yksin riitä, tarvitaan myös yhteiskunnallista ohjausta, vastuullista liiketoimintaa ja kulutustottumusten muutoksia. Kestävän yhteiskunnan rakentaminen ei vaadi hyvinvoinnin vähentämistä, vaan kattavaa rakennemuutosta, jossa ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys kulkevat käsi kädessä.

Ekologisen rakennemuutoksen keskeinen väline on verotuksen suuntaaminen aineelliseen kulutukseen ja luonnon kuormittamiseen. Nykyisen talouden perustava ympäristöongelma on, että ympäristöhaitat eivät sisälly hintoihin. Esimerkiksi päästökaupalla ja ekologisella verouudistuksella voidaan edistää kierrätystä, vähentää erityisesti uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä sekä lisätä tuotteiden ja energiankulutuksen ekotehokkuutta.

Hyvä verotusjärjestelmä tasaa tulonjakoa ja on rakenteeltaan yksinkertainen ja kannustava. Ekologisen verouudistuksen myötä työn verotusta voidaan asteittain vähentää, jolloin kannattavuus lisääntyy. Kun tämän lisäksi perustuloon pohjautuvassa järjestelmässä työ ja sosiaaliturva sovitetaan paremmin yhteen, on työn tekeminen aina kannattavaa.

Työllisyyden parantaminen on kansantalouden ja hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeä tavoite. Ekologinen verouudistus ja perustulo parantavat työllisyyttä. Tätä tukee myös monipuolinen elinkeinoelämä, joka sisältää erilaisia yrittäjyyden muotoja. Esimerkiksi pien- ja perheyrittäjien sekä osuuskuntien toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä on parannettava ja löydettävä uusia ja kannattavia ammatteja ja palveluita. Suomessa pitäisi tehdä mahdolliseksi yleishyödyllisten yhtiöiden perustaminen.

Globaalissa taloudessa menestyminen edellyttää uskallusta olla edelläkävijä. Suomen on määrätietoisesti panostettava voimakkaassa kasvussa olevaan puhtaan teknologian alaan, palveluelinkeinoihin ja luovaan talouteen. On hyödynnettävä omia vahvuuksia, kuten sosiaalisesti tasa-arvoista ja laadukasta koulutusjärjestelmää sekä vahvaa kulttuuria ja sivistystä. Esimerkki suomalaisesta menestystarinasta on ainutlaatuinen kirjastolaitos. Osaava työntekijä on ja tulee olemaan Suomen paras vahvuus kansainvälisessä taloudessa.

Vastuu palveluiden järjestämisestä on säilytettävä julkisena. Julkisten palvelujen tarjoamisessa ei ole tärkeintä se, miten ne tuotetaan vaan niiden vaikutus ihmisten elämänlaatuun, ympäristöön ja yleiseen hyvinvointiin. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi tuotettuja palveluita on oltava tarjolla monipuolisesti vastaamassa erilaisten ihmisten erilaisiin tarpeisiin. Kuntien tärkeimmissä lakisääteisissä palveluissa on kuitenkin toiminnan varmuuden takaamiseksi panostettava ensisijaisesti kuntien omaan, pitkäjänteiseen palvelutuotantoon.

Toimivassa yhteiskunnassa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tukevat toisiaan. Laaja julkinen sektori tasaa tuloeroja, lisää kansalaisten välistä tasa-arvoa ja toimii sosiaalisena turvaverkkona. Sen rakentamalle kestävälle pohjalle tulee luoda osaamiseen ja luovuuteen perustuvaa yrittämisen kulttuuria. Kolmannella sektorilla taas toimii paljon voittoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä järjestöjä, jotka myös tuottavat kuntalaisille palveluita. Niiden asema on turvattava, ja niissä toimivien tuhansien vapaaehtoisten ihmisten työn arvo on tunnustettava, jotta ne voivat menestyä kilpailussa. Julkisten hankintojen tulee suosia ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä tuotteita ja palveluita, kuten uusiutuvaa energiaa, luomua ja reilua kauppaa.

Euroopan unionin sisämarkkinoiden ongelmat on ratkaistava. Tavaroiden, palvelujen, pääomien ja ihmisten vapaa liikkuminen on parantanut Euroopan sosiaalisen suojelun vähimmäisvaatimuksia ja tasa-arvopolitiikkaa. Toisaalta vapaan liikkumisen periaate on esimerkiksi rajoittanut valtioiden mahdollisuuksia kansanterveyttä korostavaan alkoholipolitiikkaan. Unionin toimivallan kasvu julkisissa peruspalveluissa ei ole suotavaa, vaan ne on pidettävä kansallisessa päätösvallassa.

Globaali talous tarvitsee ohjausta. Vapaakaupan puolustajat ajavat talousmallia, joka ei välitä ympäristöstä, kärjistää tuloeroja entisestään ja käyttää hyväkseen kilpailuaseman vinoutumia. Sääntelemätön vapaakauppa ei ole yhdenkään kansan etujen mukaista ulosmitatessaan hetkellistä hyötyä. Aitoa vapaakauppaa ei ole, sillä sen kannattajat puolustavat usein tulleja ja vientitukea oman maansa talouden suojaamiseksi. Samojen sääntöjen tulee koskea kaikkia maita - ottaen kuitenkin huomioon lähtötilanteiden erilaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet. Kansainvälistä valuutansiirtoa tulee säädellä esimerkiksi Tobinin veron kaltaisella mekanismilla.

Maailmankaupan säännöt eivät saa rajoittaa valtioiden mahdollisuuksia vastata kansalaisten hyvinvoinnista. Kansainvälistä talousjärjestelmää on kehitettävä oikeudenmukaisuuden pohjalta, esimerkiksi HIV-lääkkeiden ja tartuntatautien rokotteiden tulee olla edullisesti saatavilla kaikkialla. Työntekijöiden oikeuksia on parannettava maailmanlaajuisesti. Reilumpi ja kestävämpi talouden globalisaatio antaa valtioille nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata omien työmarkkinoidensa rakennemuutoksiin. Tällöin paranevat myös Suomen edellytykset pitkäjänteiseen ja sosiaalisesti kestävään työllisyyspolitiikkaan.

Jaa sivu: