< takaisin sinkkusivulle

Politiikassa ei ajeta vain kaltaistensa etuja

Muistan nuorena sinkkuna päättäneeni, että muistan aina isonakin olleeni ihan kelpo päättäjä, täyspäinen ihminen ja oikea nainen, vaikka en elänytkään perheessä. Olin aika pöyristynyt kun vaalikentillä törmäsin ihmisiin, jotka kertoivat äänestävänsä periaatteesta vain ihmisiä, joilla on lapsia: fiksu ihminen kykenee mielestäni sekä empatiaan että useiden näkökulmien punnintaan ilman omaa perstuntumaakin.

En todellakaan halua, että ihmiset olisivat politiikassa ajamassa vain kaltaistensa etua ja asiaa - olivat ne kaltaiset sitten sinkkuja tai perheellisiä. Nyt kun minulla on pieni lapsi, huomaan samaa elämänvaihetta elävistä ihmisistä, että monet heistä luulevat juuri tämän elämänvaiheen olevan se tavallinen perhe-elämä ja normi. Ei se ole. Ei ole normia, eikä yhtä tiettyä tavallista oikeaa perhe-elämää.

Minusta ihminen voi elää hyvän ja täyden elämän myös ilman puolisoa ja lasta. Äitiys ei välttämättä myöskään auta ymmärtämään muita äitejä - käykää vaikka Vauva-lehden keskustelufoorumilla, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

Rosa Meriläinen

Kestosinkun tarina

Sinkkutarinan kertominen ei ole kovin helppoa: minusta yksin eläminen on ollut ihan normaali elämisen tapa, eikä mieleen tule juuri mitään, kun mietin mahdollisia epäoikeudenmukaisuuksia liittyen sinkkuna olemiseen. Minusta on siis ihan tavallista että elää yksin ja että perhe ei ole se mitä kaikkien pitäisi tavoitella. Perheen haluavat osaavat toki sellaisen perustaa eikä heidän sitäkään tarvitse mielestäni kenellekään perustella.

Lähinnä hankaluutena on ollut yhden ihmisen tulot yhdistettynä pätkä- ja pienipalkkaiseen työhön. Laskut juoksevat tasaisesti ja tulot ovat usein epätasaisia olosuhdemuutosten takia. Perustulo olisi ollut erittäin tervetullut jo pitkän aikaa sitten. Niin ja edullisia asuntoja saisi olla saatavilla vähän nykyistä helpommin.

Olen ollut laiska etsimään kumppania. Pitkittyessään sinkkuna olemisesta tietysti tulee se arkinen olotila. Yksin oleminen on jopa ihan siedettävää ainakin silloin kun ei ole ketään ketä kaivata. Olen kyllä miettinyt meneväni jollekin parisuhdekurssille mutta eihän sellaiselle viitsi yksin mennä...

Juha Hakulinen

Yksinäinen joulu

Olen elänyt suurimman osan aikuisuuttani sinkkuna. Erosin kun poikani oli 3-vuotias. Lapsen kanssa on hyvä elää, koska silloin ei tunne olevansa yksinäinen: on joku josta huolehtia. Samoin olen aina nauttinut vapaudestani, kun poikani on ollut isänsä luona – ja siellä hän oli paljon.

Pahimpia sinkkuuskokemuksiani ovat yksinäiset joulut. Olen aina ollut jouluihminen: leipominen, siivous, koristelu ja lähimpien lahjominen ovat tärkeitä asioita. Eron jälkeen päätimme, että poika saa olla vuorotellen kummankin vanhempansa luona jouluna.

Ensimmäinen yksinäinen joulu oli pahin. Kun ei saa olla joulua oman lapsensa kanssa, ei oikein halua olla kenenkään muunkaan kanssa. Lapsi ja lapsen mieli kuuluvat jouluun ja jos on erossa omastaan, ei mikään voi sitä korvata. Tuska oli niin suuri, että joinain jouluina kieltäydyin tapaamasta yhtään ketään.

Aikaa myöten marttyyrius hellitti. Ja nyt poikani, joka on jo aikuinen, valitsee yhä useammin minut jouluseurakseen, koska hänen isällään on uusi perhe. Viime jouluna hän tuli luokseni Thaimaahan ja matkustimme yhdessä pienelle Kho Changin saarelle viettämään rauhallisia joulunpyhiä.

Yritin kovasti kääntää yksinäisyyden hyväksi asiaksi. Arvostin aikaa rauhoittua ja ajatella, lueskella ja pohtia, mitä jäljellä olevalla elämällään vielä tekisi. Vaikka nuo vuodet olivat rankkoja, ehkä kasvoin silloin.

Leena Griinari

Sinkkuelämää

Vapautta päättää kaikesta itse vai vastuun kantamista yksinään? Menoja oman pään mukaan vai paineita keksiä tekemistä? Omaa rauhaa vai yksinäisyyttä? Tervettä itsekkyyttä vai totaalista egoismia?

Yksinänsä elelevä ihminen - sinkku -  saa usein kuulla olevansa kadehdittavan vapaa, voivansa mennä miten, milloin ja minne mielii, saavansa käyttää rahansa huvitteluun ja omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Pitää paikkansa. Toisaalta yhden ihmisen tulot ovat vain yhden ihmisen tulot ja kun niillä maksetaan esim. asumismenot, jotka yhdellä ovat jotakunkin samansuuruiset kuin kahdellakin, ei yli jääkään enää niin hurjasti tuhlattavaa. Kotisohvalle jääminen tietää yksinäistä iltaa ja joskus sitä haluaisi kertoa asioistaan jollekin heti eikä vasta silloin, kun kavereilla sattuu olemaan aikaa. Ja ehkä eniten ketuttaa se asenne, jolla sinkkuihin suhtaudutaan: parisuhde ja perhe tuntuvat edelleen olevan yhteiskunnassamme normaalin aikuisen tavoitetila ja jokainen toisenlaisen elämän valinnut tai siihen ajatunut mielletään epänormaaliksi. Lisäksi sinkkujen seuraelämä tuntuu olevan vapaata riistaa; kukaan ei kursaile kysyä mitä miesrintamalle kuuluu, kuinka seksielämä voi vai eikö ole aikoihin saanut... Kuulkaa ihmiset: en minäkään kysele, kuinka teillä sujuu aviovuoteissanne! Se taitaa olla ihan oma asianne, eikö?

Yksineläminen ei läheskään aina ole mikään tietoinen valinta, vaan monien sattumien summa. Miinuspuolista huolimatta elämän ei tarvitse olla vaillinaista, vaikkei eläisikään parisuhteessa.  Yksin eläminen ei tarkoita välttämättä yksinäisyyttä, tietynlainen itsekkyys tekee hyvää sielulle ja ihminen oppii yllättävän luovaksi joutuessaan turvaamaan vain itseensä arjen pienissä haasteissa. Ja se vapaus: voin tulla ja mennä omanaikatauluni mukaan olematta kenellekään tilivelvollinen, lähteä reissuun hetken mielijohteesta, valita matkakohteen omien mieltymysteni mukaan, käväistä baarissa pikaisesti töiden jälkeen, mutta myös viihtyä siellä valomerkkiin asti, jos se minua huvittaa riippumatta kenenkään muun suunnitelmista. Voisin maalata keittiöni seinät vihreiksi keneltäkään

kysymättä, jos sellainen sattuisi mieleen juolahtamaan tai vaikka muuttaa maalle mummonmökkiin kenenkään mielipidettä kysymättä, jos keksisin keinon elättää itseni siellä. Kukaan ei häiriinny, jos joskus luen sängyssä koko yön, koska en malta laskea hyvää kirjaa kädestäni eikä vaadi ryhdistäytymään, jos haluan viettää koko sunnuntain pyjamassa sohvalla. Minun ei tarvitse ottaa ruokaostoksilla kenenkään muun mielihaluja huomioon enkä kiusaa ketään muuta kuin itseäni, jos elän viikon vain jogurtilla ja mandariineilla.

Täytyy myös myöntää, että vanha viisaus pitää paikkansa: mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammalta tuntuu luopua näistä ja muista vapauksistaan ja ottaa toisen tarpeet ja mielipiteet huomioon. Yksinäisyydestä en ole kärsinyt koskaan, mielestäni yksinäisyys on mielentila ja siihen voi itse vaikuttaa. Yksiolosta taas nautin useinkin. Voi olla, että jonakin päivänä kohtaan vielä jonkun, jonka takia olen valmis päättämään sinkkuelämäni. Siihen asti - ja toki myös siitä eteenpäin - toivon, että voimme jokainen elää omalla tavallamme ja antaa myös toisten elää omallaan. Yhtä oikeaa elämäntapaa ei ole olemassa, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia!

Veera Lampi

Olen ollut sinkku, mutta en ole koskaan elänyt yksin

Olen ollut pienen pätkän aikuiselämästäni sinkku, mutta en ole koskaan asunut yksin.

Sinkkuna elin kämppiksen kanssa, mikä oli mukavaa ja käytännöllistä. Iltaisin vaihdoimme aina päivän kuulumiset. Järjestimme yhdessä juhlia ja söimme aamiaista saman pöydän äärellä. Jaoimme vuokran ja lehtilaskut. Siivousvuorokin osui kohdalle vain joka toinen kerta.

Kimppakämpässä tai kommuunissa asuminen on melko yleistä opiskelijoiden keskuudessa, mutta myöhemmissä elämänvaiheissa se käy hyvin harvinaiseksi. Harmi. Olen kuullut vanhemmilta yksin asuvilta ihmisiltä, miten mukavaa olisi asua yhdessä toisten samanhenkisten kanssa. Tällaisten kimppakämppien kokoaminen on kuitenkin usein käytännössä vaikeaa. Toivottavasti näitä kuitenkin tulee lisää, sillä paitsi että kimppa-asuminen on ekologista ja käytännöllistä, se tuo usein elämään kaivattua iloa ja lämpöä.

Elina Rantanen

 

Jaa sivu: