— Ville Niinistö

Kannanotto turkisasetuksen valmisteluun

Ville Niinistö: kannanotto turkisasetuksen valmisteluun 

Hallitus on pettänyt lupauksensa ja eduskunnan sitoumuksen parantaa turkistarhauksessa olevien eläinten oloja. Kun eduskunta puolitoista vuotta sitten käsitteli kansalaisaloitetta turkistarhauksen kieltämiseksi, syyksi kansalaisaloitteen hylkäämiselle annettiin käynnissä oleva turkisasetuksen uudistus. Monet turkistarhauksen jatkamista puolustaneista kansanedustajista myönsivät, että turkistarhauksessa on ongelmia ja vaativat turkiseläinten oloihin parannuksia.

Tänään tuli julki maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon luonnos uudeksi turkisasetukseksi. Näyttää siltä, ettei asetus tuo lainkaan parannuksia turkiseläinten oloihin. Sen sijaan se sisältää jopa heikennyksiä nykyvaatimuksiin. Tämä on suuri pettymys ja vastoin niitä lupauksia, joita eduskunnalle on annettu.

Vihreät eivät hyväksy villieläimien pitämistä häkissä pelkästään turkkinsa takia. Turkistarhauksen kannattajat ovat silti luvanneet parantaa eläinten oloja - perusteena elinkeinojen jatkamiselle on väitetty olevan se, että Suomessa niiden oloista pidettäisiin huolta. Hallitus on luvannut eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen, turkisasetuksen uudistuksen ja selvityksen siitä, miten turkistarhaajia voidaan kannustaa siirtymään muuhun elinkeinoon. Mikään näistä ei ole toteutunut. Hallituksen välinpitämätön tapa hylätä eläinten oikeudet on häpeällistä sille. Vaadimme eläinten oikeuksien parantamista. Sanansa on pidettävä.

Jaa sivu: