Vihreä kirje on nimensä mukaisesti kirje Vihreiden jäsenille ja kannattajille - kaikille symppareillemme. Kirje ilmestyy sähköpostiin ja Vihreiden verkkosivuille noin kerran kuussa.

Kirje on tilattavissa sähköpostiin täältä. Samasta linkistä hoituvat myös peruutukset, osoitteenmuutokset ja palaute.

Toukokuun kirjeen teemat

Jyrki Kasvi: Kreikan ydin

Ydinvoima ja Kreikka ovat hallinneet kevään poliittista keskustelua, vaikka eduskunta käsittelee edelleen myös muita asioita. Normaalina keväänä esimerkiksi Valmiuslaki nostattaisi varmasti poliittisia tunteita, sillä se siirtää päätösvaltaa presidentiltä valtioneuvostolle ja muuttaa poikkeustilan julistamisen edellytyksiä.

Ydinvoimapäätös on ollut vihreille kivulias, vaikka päätös vihreiden osalta tehtiin jo hallitukseen lähdettäessä, kun eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta hyväksyivät hallitussopimuksen. Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että vihreät ajavat omaa energiapolitiikkaansa, vaikka hallituksen enemmistö esittäisi ydinvoiman lisärakentamista.

Se oli toki järkytys, että elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) tsoukkaili takkinsa nurin ja esitti rakennuslupaa kahdelle ydinvoimalalle. Lopullinen päätös ydinvoiman lisärakentamisesta nyt on eduskunnan käsissä. Taistelu edustajien etusormista jatkuu heinäkuiseen äänestykseen asti.

Toki hallitussopimuksessa on myös hyvää energiapolitiikkaa; ehto, ettei vesilakia muuteta ilman hallituksen yksimielistä päätöstä. Ilman sitä maansiirtokoneet jylläisivät jo Vuotoksella ja Kollajalla.

Kreikan julkinen talous oli rakennettu valheelle, jonka kaikki kyllä tiesivät, mutta kukaan ei rohjennut sanoa. Yhteisestä valuutasta huolimatta euromailla ei ole oikeutta tarkastaa toistensa ilmoittamia talouslukuja.

Euromaiden Kreikan luottokelpoisuuden pelastamiseksi pikavauhtia kokoama jättilaina koettelee ihmisten oikeustajua, mutta jos Kreikka romahtaa, sen hinta on Suomelle vielä suurempi kuin nyt päätetyn 1,6 miljardin euron tukilainan luottoriski. Vähemmän huonoa vaihtoehtoa ei kukaan vaan ole osannut vielä esittää.

Kreikan kriisi tiivistää euromaiden raha- ja talouspolitiikkaa. Yhteinen valuutta ei voi perustua pelkkään hyvään tahtoon, vaan luottamus edellyttää sitovia normeja, valvontaa ja sanktioita. Yksi askel kohti liittovaltiota, totta, mutta kaikkia, myös suuria jäsenmaita sitovat pelisäännöt ovat nimenomaan pienten jäsenmaiden etu.

Omaa kevättäni ovat hallinneet valiokuntamatkat. Ensin liikenne- ja viestintävaliokunta kävi tutustumassa Kiinan ja Hong Kongin liikenne- ja viestintäpolitiikkaan, minkä jälkeen tulevaisuusvaliokunta kävi Lontoossa saamassa oppia julkisen datan avaamisesta sekä uusista tavoista toteuttaa sosiaalipalveluita.

Esimerkiksi Hong Kongin laajakaistapolitiikka on vuosia meitä edellä. IpTV on jo laajasti käytössä, ja laajakaistapenetraatio on suurista tuloeroista huolimatta myös pienituloisissa kotitalouksissa korkea. Köyhistä lapsiperheistä 92% on tietokone ja laajakaista, ja tavoistaan poiketen Hong Kongin viranomaiset aikovat tukea myös loppujen 8% tietokoneen hankintaa.

Iso-Britannia puolestaan on julkisen datan avaamisen edelläkävijä Euroopassa. Tietokantojen avaaminen aloitettiin noin vuosi sitten pääministerin päätöksellä, ja hankkeen vetäjäksi kutsuttiin WWW:n keksijä Tim Berners-Lee. Ensimmäinen testiversio avoimen julkisen tiedon hakemistosta saatiin valmiiksi puolessa vuodessa, ja vuoden loppuun mennessä hallituksen kaikki julkiset tiedot ovat saatavilla netissä avoimella lisenssillä. Kaikki tämä puolessatoista vuodessa.

Jyrki Kasvi, Vihreiden varapuheenjohtaja

 

Kristian von Essen: Puolen Suomen puolue

Jääkiekosta kiinnostuneet ovat kuulleet puhuttavan "puolen Suomen joukkueesta". Tämä on osa Oulun Kärppien nerokasta markkinointia. Kun katsoo Suomen karttaa, niin oululainen joukkue tosiaan edustaa koko pohjoista Suomea SM-liigatasolla, ainakin maantieteellisesti.

Me, hyvät ystävät, olemme "puolen Suomen puolue". Meidän ei tarvitse kikkailla maantiedolla. Riittää kun katsomme tilastoja: yli puolet suomalaisista vastustaa lisäydinvoiman rakentamista, kuten mekin.

On käsittämätöntä miten avoimesti tiettyjen puolueiden poliittinen eliitti veljeilee ydinvoimalobbareiden kanssa ja millä vimmalla melkein kaikkien puolueiden keskeiset hahmot toistelevat teollisuuden kaikkea muuta kun objektiivisia argumentteja. Poikkeuksia toki onneksi löytyy.

Vihreät on ainoa puolue joka kaikissa vaiheissa on toiminut johdonmukaisesti kansan enemmistön kannattaman ydinvoimakannan mukaisesti. Me olemme alusta asti, jo hallitusohjelmaa laadittaessa, ilmoittaneet ydinvoiman vastaisen kantamme ja pysyneet siinä.

Nyt vähemmistöä edustavat, vuorineuvosten talutusnuorassa kulkevat mahtimiehet ja -naiset ovet kävelleet Vihreiden ja suomalaisten enemmistön yli. Ja meiltä kysytään, miksemme lähde hallituksesta!

Jag har väldigt svårt att förstå logiken hos dem som tycker att vi, som varit konsekventa och rakryggade i kärnkraftsfrågan, borde utträda ur regeringen. Nu om någonsin behövs det ett parti som för motståndarnas talan, framför allt då vi representerar landets majoritet!

Turnaus ei suinkaan ole vielä menetetty, vaikka peli joskus sujuukin alavireisesti. Tämä koskee sekä jääkiekon MM-kisoja että kamppailua lisäydinvoimaa vastaan.

Vielä ehtii vaikuttaa, ja yksi hyvä tapa on kirjoittaa mielipidekirjoituksia ja blogeja aiheesta sekä ottaa yhteyttä vielä kantaansa empiviin kansanedustajiin.

Materiaalia löytyy esimerkiksi osoitteesta www.vihreat.fi/ydinvoima

Tsemppiä!

Kristian von Essen, Puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja - ordförande för partidelegationen

Jaa sivu: